Ilvekset kävivät taas pihassa

päivis: Siitä on jo aikaa, kun viimeksi näimme ilveksen Jokilaaksossa. Viimeisen parin vuoden aikana olemme nähneet niitä joitakin kertoja omassa pihassa. Nyt sitten taas tiedämme, etteivät nuo kauniit kissapedot ole unohtaneet meitä. Jorma näki iltapäivällä aivan talon vieressä aikuisen ja hieman kollikissaa suuremman ilveksen pennun.

Sain napattua ilveksestä muutaman kuvan, kun
se kävi pihassamme ensimmäisen kerran.
Kokemuksemme mukaan ilves ei ole ollenkaan
arka, vaikka näin väitetään.

Ilvekset eivät valitettavasti tunnu käyttäytyvän niin kuin niiden väitetään tekevän. Netistä löytyvien tietojen mukaan ne ovat arkoja, mutta oman kokemuksemme mukaan ne ovat kyllä kaikkea muuta. Kun olemme menneet ulos ilveksen nähtyämme, ne ovat lähinnä löntystelleet kauemmaksi ja ovat sitten kadonneet jonnekin metsään.

Tänäänkin Jorman näkemä äiti-ilves ja lapsi eivät pitäneet minkäänlaista kiirettä, vaikka Jorma yrittikin häiritä niitä oikein tosissaan. Myös Niilo oli ollut raivoissaan ja mielellään se olisi rynnännyt petojen perään.

Kun läksin töiden jälkeen Niilon kanssa lenkille, olin lähes kauhuissani ajatuksesta, että ilves ryntäisi metsästä kimppuumme. Minua se ei varmastikaan uhkaisi, mutta Niilo voisi olla sille oikea herkkupala. Huh. Edellisten ilveshavaintojen tapaan lauloinkin reippaalla äänellä koko lenkkimme ajan. Minulla oli myös kirkas taskulamppu, jolla osoittelin pitkin metsiä. Ehkä ilvekset ymmärtäisivät silloin pysyä kauempana.

Myllykylässä on paljon koiria, muitakin kuin Niilo, joille ilves varmasti olisi uhka. Ilvekselle kelpaavat monen kokoiset eläimet pienistä jyrsijöistä kauriisiin ja peuroihin. Monet pitävät koiriaan pihassa valvomatta ja silloin tällöin kuntopolullakin näkee irrallaan juoksentelevia koiria. Ehkä koiranomistajia pitäisi varoittaa asiasta. Petoyhdyshenkilölle kuitenkin läksi taas sähköpostia. Näinhän riistanhoitoyhdistykset sivuillaan kehottavat tekemään.

Suomen itsenäisyys

Senaatin julistus siinä muodossa, kun se julkaistiin kansan tietoon 5. joulukuuta:

Suomen Kansalle.

Suomen Eduskunnan istunnossa tänä päivänä on Suomen Senaatti puheenjohtajansa kautta antanut Eduskunnan käsiteltäväksi m.m. ehdotuksen uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle. Antaessaan tämän esityksen Eduskunnalle on Senaatin puheenjohtaja Senaatin puolesta lausunut:

Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitus­muodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

Tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitaan lähinnä eräitä toimenpiteitä Eduskunnan puolelta. Suomen voimassaoleva Hallitusmuoto, joka on nykyisiin oloihin soveltumaton, vaatii täydellistä uusimista, ja siitä syystä hallitus nyt on Eduskunnan käsiteltäväksi antanut ehdotuksen Suomen hallitus­muodoksi, ehdotuksen, joka on rakennettu sille perusteelle, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Katsoen siihen, että uuden hallitusmuodon pääperusteet on saatava viipymättä voimaan, on Hallitus samalla antanut esityksen perustuslain säännöksiksi tästä asiasta sekä eräitä muitakin lakiehdotuksia, jotka tarkoittavat tyydyttää kipeimmät uudistustarpeet ennen uuden hallitusmuodon aikaansaamista.

Sama päämäärä vaatii myös toimenpiteitä Hallituksen puolelta. Hallitus on kääntyvä toisten valtojen puoleen saadakseen maamme valtiollisen itsenäisyyden kansainvälisesti tunnustetuksi. Tämä on erityisesti nykyhetkellä sitä välttämättömämpää, kun maan täydellisestä eristäytymisestä aiheutunut vakava asema, nälänhätä ja työttömyys pakottavat Hallitusta asettumaan suoranaisiin väleihin ulkovaltojen kanssa, joiden kiireellinen apu elintarpeiden ja teollisuutta varten välttämättömien tavarain maahantuomiseksi on meidän ainoa pelastuksemme uhkaavasta nälänhädästä ja teollisuuden pysähtymisestä.

Venäjän kansa on, kukistettuansa tsaarinvallan, useampia kertoja ilmoittanut aikovansa suoda Suomen kansalle sen vuosisataiseen sivistyskehitykseen perustuvan oikeuden omien kohtaloittensa määräämiseen. Ja laajalti yli sodan kaikkien kauhujen on kaikunut ääni, että yhtenä nykyisen maailman­sodan tärkeimmistä päämääristä on oleva, ettei yhtäkään kansaa ole vastoin tahtoansa pakotettava olemaan toisesta riippuvaisena. Suomen kansa uskoo, että vapaa Venäjän kansa ja sen perustava kansalliskokous eivät tahdo estää Suomen pyrkimystä astua vapaiden ja riippumattomien kansojen joukkoon. Ja Suomen kansa rohkenee samalla toivoa maailman muiden kansojen tunnustavan, että Suomen kansa riippumattomana ja vapaana parhaiten voi työskennellä sen tehtävän toteuttamiseksi, jonka suorittamiselle se toivoo ansaitsevansa itsenäisen sijan maailman sivistyskansojen joukossa.

Samalla kuin Hallitus on tahtonut saattaa nämä sanat kaikkien Suomen kansalaisten tietoon, kääntyy Hallitus kansalaisten, sekä yksityisten että viranomaisten puoleen, hartaasti kehoittaen kutakin kohdastansa, järkähtämättömästi noudattamalla järjestystä ja täyttämällä isänmaallisen velvollisuutensa, ponnistamaan kaikki voimansa kansakunnan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi tänä ajankohtana, jota tärkeämpää ja ratkaisevampaa ei tähän asti ole Suomen kansan elämässä ollut.

Helsingissä, 4 päivänä joulukuuta 1917.

Joulua odotellessa

päivis: Jouluun liittyy joku kummallinen voima, joka panee ihmiset tekemään monia asioita, vaikka ehkä olisi mukavampi elää päivästä toiseen niin kuin muulloinkin. Nähdään paljon vaivaa ja rahaakin kulutetaan enemmän kuin tavallisesti.

Kaupat tekevät jouluvalmistelut helpoiksi. Jouluruokaa ei tarvitse laittaa itse, lahjojen tekemisestä nyt puhumattakaan. Silti monet päättävät myös tehdä kaiken itse. Tänään Hesarissa joku nainen kertoi keittävänsä lanttuja kahdeksan tuntia. Vain siten lanttulaatikosta tulee sopivan imelää. Tämä oli minulle uutta. Imellettyä perunalaatikkoa olen muutaman kerran tehnyt itse, huonolla menestyksellä tosin. Mutta siinä vaaditaankin muuta taitoa kuin keittämistä.

Olemme viime vuosina olleet joulun aikaan muutaman kerran Thaimaassa. Siellä joulun odotus on leppoisaa, mutta enpä voi valittaa nytkään. Ainakaan vielä joulun odotukseen ei liity erityisiä paineita. On oikeastaan ihan mukava ajatella, että pitää vähän nähdä vaivaa ainakin noiden muutaman joulun päivän syömisten eteen.

Kävin tänään kaupoilla, mutta se sujui oikeastaan ihan coolisti. Väkeä oli kyllä paljon liikkeellä ja varsinkin autossa istuvilla saattoi stressi iskeä.

Stockmannin jouluikkuna on yksi joulun tulon merkki. Vieläköhän
Jyväskylässä Sokoksella on jouluikkuna, joka aina pitää käydä katsomassa?

Joulukuusta meidän Merikonttikotiimme ei hankita. Jouluvaloja sen sijaan on jo viritelty sinne tänne. Tosin en tiedä, missä kulkee jouluvalon ja muiden valojen ero. Keittiön ikkunassa on koristetähti tuikkinut jo kai toista vuotta. Pihassa kodan ikkunassa puolestaan palaa lyhdyn sisällä sinisiä pikkukynttilöitä, jotka hankittiin jo varmaan viisi vuotta sitten Mäkelänkadun asuntoon. Ne ovat olleet pois päältä vain muuttomatkan ajan. Ledit ovat todistettavasti tosi pitkäikäisiä.

Kai tässä vaiheessa pitää myös alkaa peukuttaa sen puolesta, että jouluna olisi lunta. Huominen Itsenäisyyspäivä kuitenkin sujuu vielä vesisateen ja myrskyn merkeissä.

Jo joutui joulun aika

jormas: Olin päässyt oikein nimeltä päiviksen eilisen päivän blogiin, jossa hän pitää itseään minua valistuneempana ruoka-asiasioissa. Olen vain yhdeltä osin hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. päivis on kasvisyöjä tai sinne päin, sillä hänelle rehujen lisäksi kelpaa kana ennen kanaa ja kala. Siinä on kuitenkin jotain itsellenikin tavoittelemisen arvoista, sillä esimerkiksi lihakarjan ja joidenkin muiden tuotantoeläinten elämä ei mittareissani ole sitä, miksi kunkin eläimen elämä on tarkoitettu.

päiviksen mielestä kananmuna ei ole lihaa eikä eläin. Tätä logiikkaa en ymmärrä. Tai ymmärrän, jos ihminen ei olekaan ihminen, kun hänet on siitetty ja elämä alkaa, vaan hän muuttuu ihmiseksi jossain vaiheessa myöhemmin. Kala taas on jotain aivan muuta, koska sillä ei ole jalkoja jne.

Joulun jälkeen luulisin biojäteastioihin menevän ruokaa ennätysmäärät. Tiedän jopa ihmisiä, jotka eivät laita jouluruokaa jäteastiaan siksi, että se on mennyt vanhaksi, vaan siksi, että kyseistä apetta kuuluu syödä ainoastaan jouluna eikä sen jälkeen. Joka tapauksessa monet hamstraavat jouluksi ruokaa, että varmasti riittää. Vaikka nälkää nähtäisiin kaikkina vuoden muina päivinä, joulupöydän vieras se ei saa olla.

Ennen vanhaan pula-aikana jouluksi pyrittiinkin järjestämään hyvää, koko vuoden parasta syömistä. Lapset saivat siirapista tehtyjä karamelleja ja sokeria oli saatavilla. Jouluruokiin liittyy myös sanonta "kun loppiainen lopsahtaa, kaali kuppiin kopsahtaa". Tämä tarkoittaa sitä, että joulunajan hyvät ruoat on syöty loppuun ja paluu arkeen tapahtuu suurin piirtein loppiaisen aikoihin. Jouluateria jätettiin ennen pöydälle koko yöksi. Sitä saivat sitten kotitontut ja muut nälkäiset käydä syömässä pitkin yötä.

Mutta jouluna juodaan muiden juomien lisäksi alkoholia. Alkon litramääräinen myynti kasvaa joulua edeltävän kahden viikon aikana noin 3,5 miljoonaa litraa, eli 96 prosenttia normaaliin jaksoon verrattuna. Joulua edeltävällä viikolla Alkossa käy noin kaksimiljoonaa asiakasta.

Mutta vaikka joulun pitäisi olla kaikille hiljentymisen ja rakkauden aikaa, niin siihen liittyy yksinäisyyden lisäksi myös paljon surua ja riitaa. Tästäkään joulusta emme selviä, etteikö jouluna päättyisi jonkun päivät ennenaikaisesti. On hyvin surullista ajatella, että jos jonkun, niin joulun pitäisi olla lasten juhla Vapahtajamme syntymisineen. Silti jouluna joistakin lapsista tulee orpoja väkivallan tekojen ja onnettomuuksien vuoksi.

Yhden roska on toisen ruoka

Mieluummin ostan Ison Numeron
kuin palkitsen kerjäämistä.

päivis: Olen nyt pari kertaa ostanut Iso Numero -lehden. Sen myyjät ovat yleensä Suomeen lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa asumaan asettuneet Romanian romanit. Monet heistä istuvat Helsingin, mutta monen muunkin kaupungin jalkakäytävillä kerjäämässä. Monenlaista haitarinsoittajaakin saattaa kaupungilla nähdä.

Isolla Numerolla on ihan omanlaisensa konsepti. Sitä ei voi tilata ja sen myyjä saa lehden viiden euron hinnasta itselleen kolme euroa. Kovaa työtä, sanoisin, mutta ehdottomasti hyväksyttävämpää kuin toimettomana kerjääminen.

Vuoden viimeisessä Isossa Numerossa oli taas mukavia juttuja. Yksi niistä koski ruokaa, josta osa päätyy turhaan roskiin. Itse en omantunnon tuskia juurikaan osaa tuntea, koska meillä ylijäämäruoka menee kompostoriin. Aika harvoin sinne edes menee mitään syötävää. Biojäteastia täyttyy lähinnä kahvinporoista ja kaikenlaisista hedelmien ja juuresten kuorista. Kun pari viikkoa sitten ostimme blenderin, biojäteastia tuntuu täyttyvän entistä nopeammin.

Vaikka pidänkin itseäni näissä ruoka-asioissa Jormaa valistuneempana, huomasin tässä yhtenä päivänä, että itse olisin huitaissut leipäpussin pohjalle jääneet siemenet kompostoripuolelle. Jorma sen sijaan keksi kipata siemenet aamujogurtin joukkoon. Näin Ison Numeron jutussakin opastetaan tekemään.

Ihan uusi tietokin lehdestä löytyi: säilykepapujen liemi toimii leivonnaisissa kananmunan korvikkeena. Liemestä voisi tehdä jopa vegaanista marenkia.

Äsken mainitun blenderin lisäksi tämän hetken hittituotteisiin taitavat kuulua erilaiset mehulingot. Niiden käytössä syntyy marja- ja hedelmämäskiä, jonka aika moni taitaa nakata roskiin. Maukkaan mäskin voisi kuitenkin käyttää vaikka muffinitaikinassa. Jutussa puhutaan muutenkin ruoan tuunaamisesta.

Aivan äskettäin vietettiin Älä osta mitään -päivää, joka kyllä taisi hävitä huomiossa Black fridaylle, jonka huumassa ihmiset ryntäsivät alennusmyynteihin. Ehkä Älä osta mitään sopisi paremmin johonkin toiseen ajankohtaan. Tämän kertaisen Älä osta mitään -päivän teemana oli jätteetön joulu. Aika kova haaste. Kestävän joulun ohjeita löytyy osoitteesta alaosta.fi.

Joulu ja yksinäisyys

jormas: Joulu varsinkin ennen, oli yksinäisen ihmisen vuoden yksinäisin päivä. Kaikessa kauneudessaan surullinen ja haikea. Muistan, kun useanakin jouluaattoyönä tallasin kotikyläni raitteja ja ajattelin ihmisten, perheiden jouluaaton viettoa kotiensa ikkunavalojen takana. Koin, että minulla ei ole ketään. Ei varsinkaan ainoatakaan, jonka luokse mennä. Kaikki yleisölle tarkoitetut paikat, baarit ja ravintolat olivat kiinni ja loistivat pimeyttään. Yksinäisyyttäni korosti, että  alkuaattoillasta olin monien vuosien ajan toiminut joulupukkina monessa kodissa. Vienyt osaltani perheisiin joulun tunnelmaa ja aaton onnea. Varsinkin lapsille. Jouluna ei ollut sopivaa mennä kenenkään luokse, ei varsinkaan ilman kutsua.

Mutta silti joulu on ja oli kaunis ja ainutlaatuinen tunnelmineen. Monta vuotta aattoni ainut ystäväni oli viinapullo, jota tyhjensin omassa tarpeettomuudessani ja yksinäisyydessäni. Muistelen, että jouluaatto oli ainut päivä tai oikeastaan ilta, jolloin toivoin, että sammuisin mahdollisimman pian ja pääsisin jonnekin pakoon yksinäisyyttäni.

Olen kuitenkin aina pitänyt joulusta, varsinkin sen odotuksesta, tohinoista ja aaton tunnelmista. Jyväskylässä ollessani kuului jouluaattooni usein, että olin ostanut parisenkymmentä kukkaa tai muuta pientä lahjaa, jotka aattoiltana jaoin koteihin tai asuntoihin, joihin ajattelin, että ei ehkä muuten tule lainkaan joulun tunnelmaa. Halusin jakaa omasta joulumielestäni jotain. Lähes poikkeuksetta kodeissa, joihin joulutunnelmaa vein, aikani poikani Markon kanssa, oli ainut seuralainen viinapullo. Aivan erityisesti muistan yhden vanhan miehen, jolla oli jouluna elossa kärpänen. Siitä sanoi huolehtivansa, sillä sanoi puhuvansa ja sen sanoi olevan ainoan elävän olennon, joka hänestä välitti.

Monta vuotta traditioihini kuului myös Jyväskylässä Roninmäen kaatopaikalla käynti. Sielläkin asui jokunen ihminen. Aivan erityisesti muistan, muistaakseni Kariniemen Veijon, joka odotti joka vuosi Pesosen Veijoa ja minua aattona koijaansa, pöydällä virsikirja. Minusta Veijojen ja minun laulama virsi 21, "Enkeli taivaan lausui näin" kaatopaikan illassa tai yössä tähtitaivaan alla, oli maailman kaunein kuoroesitys.

Vaikka nykyisin on järjestetty yksinäisille monenkin laista joulunviettomahdollisuutta, niin niiden päätyttyä ja hiljennyttyä, monen yksinelävän ja asuvan ainoaksi aattoyön seuralaiseksi palaa yksinäisyys. Mutta tänään olen ehkä löytänyt itseäni sen verran enemmän ja koen, että välillä on oikein hyvä olla yksin. Mutta vaikka ihmisen voi ollakin oikein hyvää olla ja elää elämäänsä yksin, on liiallinen yksinäisyys ole hyvä asia. Varsinkaan jos se ei ole itse valittua. Itsensä kanssa on hyvä hiljentyä Luojansa eteen silloin tällöin. Millaisena sen itseään suuremman sitten kokeekin. Siinä aattoyön hiljaisuudessa vai katsoa taivaalle ja kysyä Linnunradan ylisiltä tai sen takaa, että kuka olen, miksi olen ja minne menen.

Silmäpeliä

päivis: Olen huomannut, että Niilo tuijottaa joskus minua silmiin. Olen sanonut sille silloin, että ihmiset eivät kuulemma saa tuijottaa koiria silmiin. Älä siis sinäkään tuijota minua. Oikeasti Niilon tuijottelu on naurattanut. Tuntuu hauskalta, kun koiralla lähes jää näkö päälle ja sen katse pysyy tiukasti ihmisen silmissä. Olen nähnyt Niilon tuijottavan muitakin kuin vain minua.

Se, että koiraa, ainakaan vierasta, ei pitäisi katsoa silmiin, johtuu kai siitä, että koiran uskotaan silloin hurjistuvan. Pahimmassa tapauksessa se voisi käydä tuijottajan kimppuun. Siksi olen yrittänyt vältellä varsinkin vieraiden koirien silmiin katsomista.

Silmiin katsomisesta on viime aikoina puhuttu ja kirjoitettu myös ihmisten yhteydessä. Katsomista tai katsomatta jättämistä on pidetty kulttuurikysymyksenä.

Tyttöjä ja nuoria naisia on lähes tulkoon varoiteltu, ettei maahanmuuttajamiehiä sovi vilkuilla silmiin, koska he, meidän tavoistamme tietämättöminä, kuvittelevat silmiin katsovien tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kovasti heitä yritetään nyt opettaa, että meillä silmiin katsominen ei ole merkki yhtään mistään. Toisaalta, mistähän tulee sanonta, että jotkut pitävät silmäpeliä keskenään? Tuskin sitä on ihan tyhjästä keksitty.

Tosiasiassa suomalaiset eivät ole kovin innokkaita katsomaan vierasta ihmistä silmiin. Jos joku sattuukin tekemään niin, aika nopeasti katse kääntyy muualle. Monesti kätellessäkin suomalainen saattaa tuijotella kattoon tai lattiaan, vaikka tuossa kohtaa olisikin sopivaa ottaa katsekontakti.

Saan Jormalta Thaimaassa usein pyyhkeitä siitä, että pidän aurinkolasit silmillä, kun juttelen jonkun kanssa. Jorman mielestä lasit pitäisi silloin ottaa pois. Täytyy myöntää, että on vähän hankalaa, jos ei näe toisen silmiä. Joskus on jopa vaikea tunnistaa joku puolituttu ihminen, jos hänellä on kovin tummat aurinkolasit silmillään.

Jorma ihmetteli aikoinaan, miksi laitapuolen kulkijat lähes poikkeuksetta moikkaavat häntä. Ihan kuin olisivat vanhoja tuttuja, vaikka eivät oikeasti ole koskaan tavanneet toisiaan. Totesin siihen, että etkö huomaa. Sinähän katsot niitä silmiin. Veikkaan, että 99 prosenttia ihmisistä katsoo juopon kohdatessaan tiukasti muualle.

Joulun odotusta

jormas: Joulussa ja sen odotuksessa on jotain ainutlaatuista ja kaunista, odottaa sitä sitten tai ei. Kun ajattelen elämääni kuutisenkymmentä vuotta sitten ja mitä juhlapäiviä tai -pyhiä mahtanen parhaiten muistaa, ovat joulut ylivoimaisesti parhaiten muistissa. Niille ei minulla pärjää syntymäpäivät eivätkä koulujen päättäjäisetkään muista puhumattakaan.

Jokilaakson harmaaseen joulunodotukseen kuuluu myös jouluvalot pihapiirimme eläimille

Itse en juuri muista, että vanhempani olisivat leikkineet siskoni Irmelin, veljeni Reijon tai minun kanssa ylipäätään yhteisiä leikkejä, vaikka varmasti niitäkin oli. Joulusta muistan jotakin. Nurkissa kiertelivät tontut ja kai joulupukkikin. Kun äiti tai isä kävivät heidän rakentamastaan omakotitalosta ulkona, kuului kopinaa vähän sieltä täältä. Välillä vanhempieni mukana tuli tontuilta viesti, että mahdetaanko malttaa olla kiltteinä vielä joulun jälkeenkin. Ja kun ei ollut vielä lunta maassa, on pukilla vaikeuksia päästä poronsa kanssa etelään. Että saapa nähdä tuleeko pukki lainkaan, jos ei tule lunta. Poro ei ehkä ollut nimeltään edes Petteri Punakuono.

Kun pukki sitten aattona kuitenkin aina ilmestyi, odotin sydän syrjälläni risukimppua, jonka taisin kerran ennen lahjojen jakamista saadakin. Ehkä eniten ihmettelin jouluisin sitä, kun joulupukki oli joka vuosi erinäköinen. Yhden kerran sen naama näytti aivan pahviselta, jota vanhemmiltani pukin poistuttua kyselin. Oli kuulemma ollut matkalla sen verran kovat pakkaset, että se oli tehnyt  ihon sellaiseksi tai sitten pukilla oli kasvojen edessä suojus paleltumisen ja poron ajamisesta johtuvan viiman vuoksi. Poroa pihassamme en tainnut koskaan nähdä, vaikka sellainenkin kuulemma joidenkin kotona käy. Taisi pukki käydä poron kanssa pihassa vasta myöhemmin ja silloinkin vain, jos sille maksoi jotain ekstraa.

Ikimuistoinen jouluaatto oli sekin, kun olimme koko porukka ennen joulupöytään siirtymistä piharakennuksessa joulusaunassa. Sauna myös silloin oikein lämmitettiin. Ei ollut sähkökiukaita. Joulupöytä odotti saunasta paluutamme, mutta ilman kinkkua. Sen oli hotkinut suuhunsa tupaan jäänyt saksanpaimenkoiramme Jeri. Eikä joulun murhe siihen päättänyt, vaan hermostuksissaan äitini Annikki, uunista lipeäkalaa ottaessaan ja liemiä uunipelliltä kaataessaan, pudotti koko kalan vanhan ajan likasankoon. Mutta sieltä se vaan isäni Ihannon organisoimana huuhdeltiin joulupöytään ja syötiin pois.

Sellainenkin asia liittyi jouluumme, jonka muistan isästäni. Hän suri meille lapsille sitä, että hän ei saanut koskaan nimipäivälahjaa, koska kumpikaan hänen etunimistään (Veino, Ihanto) ei ollut nimipäiväkalenterissa. Lisäksi hän oli syntynyt joulupäivänä ja kiusasi meitä avaavansa lahjat vasta aaton jälkeen syntymäpäivänään. Isäni väitti nimittäin kaikkien pakettien olevan syntymäpäivälahjoja joululahjojen sijaan. Tämä kuulemma hyvityksenä puuttuvista nimipäivistä. Hän sanoi odottavansa, että pukki tulee uudelleen ja tuo hänenkin lahjansa, jotka eivät ehkä mahtuneet samaan rekeen. Siihen taisi päteä kuitenkin viimein aikamme suostuteltuamme joka jouluinen perustelu. Että kyllä ne ovat joululahjoja, kun ne on kerran pukki tuonut.

Jouluradio soi taas

päivis: Nyt sanoisin, että "olen ihan liekeissä", mutta en sano niin, koska tuo ilmaisu on minusta loppuunkulutettu. Olen kuitenkin ihan innoissani siitä, että tänään kirkoissa ja varmaan monessa muussakin paikassa olen laulettu innolla Hoosiannaa. Ja erityisen innoissani olen sen vuoksi, että Jouluradio on taas alkanut soida.

Jouluradion käynnistyminen on minulle jo useamman vuoden ajan ollut virallinen joulunavaus. En kirjoita siitä tämän enempää, sillä Jouluradion nettisivuille pääsee yllä olevasta linkistä. Radiossa soivasta Jouluradiosta poiketen netistä voi valita, minkälaista joulumusiikkia milloinkin haluaa kuunnella. Vaihtoehtoja on useita. Oma suosikkini on Rouhea joulu.

Kyllä se joulun odotus tästäkin lähtee, jouluvaloista.

Kurvin kasvot ja Sininauhaliitto ja -säätiö

jormas: Hesari julkaisi eilen itselleni mielenkiintoisen, valmistelussa olevan asian, joka liittyy Sininauhan historiaan Helsingissä: http://www.hs.fi/kaupunki/a1448517022156. Kyseessä on Sininauhasäätiön ensimmäinen merkittävä investointihankinta asunnottomuuden poistamiseksi tai ainakin vähentämiseksi Helsingistä. Hämeentie 62, eli sininauhalaisittain Topi-Katti ja päiväkeskus Karvisessa oli kodit yli 50 helsinkiläiselle. Niin sanotusti omaa rahaa ei hankkeeseen tarvinnut käyttää lainkaan.

Asuntojen ja muiden tilojen hankinnat mahdollisti Raha-automaattiyhdistys avustuksillaan. Mutta avustustakin tärkeämpi oli Olga Hjelmmanin testamenttilahjoitus "käytettäväksi alkoholiongelmista kärsivien ja ensisijaisesti asunnottomien, vaikeimmassa olevien välittömään auttamiseen Helsingissä". Yksilöllistä tahtoaan hän ilmaisi käsinkirjoitetulla lisäyksellä ja alleviivatulla tahdon ilmaisulla, että "lahjoitusta ei missään tapauksessa saa käyttää esimerkiksi tutkimuksiin tai tilastoihin".

Mutta ei siinä kaikki, Hämeentie 62:ssa oli muutakin ainutlaatuista. Siellä sijaitsi Sininauhan oma sakraalitila, kansanomaisemmin sanottuna kirkko. Vaikka en mielelläni muiden tekemiä ratkaisuja hengellistäkään, on vaikea hyväksyä Herran huoneen myyntiä rahan vuoksi. On siinä kysytty sitten Luojamme tahtoa tai ei, tämän kokonaisuuden Sininauha joka tapauksessa pari vuotta sitten myi.

Oli myymisen syy mikä tahansa, ei myymisessä näy operatiivisen johdon eikä jäsenjärjestöistä kootun hallituksenkaan järjen valo. Ehkä sitä ei ole tähän asiaan ollut käytettävissäkään.

Ollessani Sininauhasäätiön boss, puhuin usein, että jos Topi-Kattia jostain syystä ollaan jalostamassa, mielellään asumisen tasoa parantamalla, olisi syytä myös selvittää lisäasuntojen, kuten ullakkotilojen rakentaminen ja ylipäätään lisärakennusoikeuden mahdollisuus, sillä se oli kaikki käytetty.

Ehkä kirjansa lukeneet uudet päättäjät kuittasivat vinkkini kouluja käymättömän löpinäksi, ehkä kyseessä oli pahalaatuisenakin joillakin ilmennyt soiniallergia tai ehkä oli vain vaikea hyväksyä, että jäätyäni Sininauhasäätiön toimitusjohtajan tehtävistä pois, yhtään uutta investointihanketta ei koko Sininauhakonserni ole kyennyt toteuttamaan. Niin tai näin, ihmisen on ilmeisen vaikeaa myöntää olevansa väärässä, varsinkin kun neuvo tai viesti tulee kulmikkaalla tavalla.

Mutta jälkeeni jätin paljon myytävää, jota ikävä kyllä myös innolla myydään tai sitten siitä luovutaan muulla tavoin. Tästäkin kirjoitan vielä joskus. Enkä ehkä unohda mitään minkä tiedän.

Mutta takaisin blogin alun ajatukseen. Alussa olevan linkin takana olevassa eilisen Hesarin kirjoituksessa on juttu siitä, että Hämeentie 62 suunnitellaan kolmea lisäkerrosta ja piharakennuksen muuttamista asunnoiksi. Sillä tarkoitetaan muun muassa juuri mainitsemaani kirkkoa. Oletan, että rakennusoikeutta asunnoiksi tulee lisää kaikkinensa ehkä 3000 m2.

Alla olevan linkin takana on Isokallion oiva blogi Iltalehdestä melko tarkkaan viiden vuoden takaa. Siinä hän sanoo, että Helsingissä asuntojen rakennusoikeuden hinta hipoo 1500 €/m2. Kun se kerrotaan edellä mainitulla, arvioimallani asuntojen uudella rakennusoikeuden hinnalla, tulee loppusummaksi 4 500 000 euroa. http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/11/16/stadin-hintahaitaristit/. Sininauha heitti joka tapauksessa harakoille tai niille, jotka käyttävät omaa rahaa (lue kohteeseen sijoittaneet) noin vaan kyseisen summan, jota ei taatusti huomioitu millään tavalla kohteen myyntihinnassa.

Vaikka tiedänkin, että kysymykseeni ei kukaan Sininauhasäätiön tai Sininauhaliiton hallituksen jäsenistä tai operatiivisesta johdosta vastaa, ehkä ei luekaan, niin kysyn silti. Jäähän ainakin vuosienkin taakse googlattavaksi.

Miksi Sininauha ei, vaikka konsulttia käyttäen hankkinut kyseistä rakennusoikeutta itse ja myynyt kohdetta vasta sen jälkeen, jos kerran myydä piti? Jos tämän kokoluokan asioihin ei ole hyvää selitystä, niin yksityisellä puolella olisi työ- tai luottamuspaikka löyhässä moisesta osaamattomuudesta. Minulle se kertoo päättäjistä myös sen valitettavan seikan, että varsinkin muiden rahojen kanssa häärätessä on tärkeämpää saada itse päättää kuin se, että rahojen omistajan omaisuutta käytettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisäkysymys kuuluu, että kun testamenttilahjoituksesta osa on nyt muutettu riihikuivaksi ja toinen osa on kiinni Sininauhaliiton entisessä toimistorakennuksessa, niin mikä mahtanee olla kohde, jossa Olga Hjelmmanin testamentin tahto näkyy jatkossa? Tai ehkä toimistotalonkin myynnistä on rahat saatu jo tilille.

Vaikka tämän kertaista blogia pitäisit muuten alamittaisena, niin keltaisten linkkien takana olevat jutut kannattaa silti lukaista, sillä varsinkin entinen yritysjohtaja Isokallio osaa myös kirjoittamisen taidon.

Takaisinveto

päivis: Lähes päivittäin sanomalehdistä löytyy parin palstan levyinen ilmoitus, jossa asiakkaita kehotetaan palauttamaan jokin tuote, jonka he ovat ostaneet kaupasta. Takaisinvedot ovat viime vuosina lisääntyneet selvästi. Myös Evira vahvistaa tämän epäilyn. Pelkästään elintarvikkeiden takaisinvetoja on lähivuosina ollut reilut sata per vuosi.

Minulle ei ole selvinnyt, miksi takaisinvetojen määrä on lisääntynyt. Ollaanko valmistus- tai pakkausvaiheessa nykyään huolimattomampia kuin ennen? Vai onko kenties EU edellyttänyt tiukempaa valvontaa ja kun huomataan, että joku moka on tapahtunut, siitä pitää ilmoittaa ilmeisesti ainakin maan valtalehdissä.

Fazerilla sattui joskus moka ja Angry Birds -pusseihin päätyi vääriä karkkeja.
Takaisinvedon kynnys taitaa nykyään todella olla huomattavasti matalammalla kuin ennen.

Ruoan lisäksi esimerkiksi vaatteita otetaan usein pois myynnistä ja jo myytyjä pyydetään palauttamaan. Varsinkin lasten vaatteissa huomataan joskus jälkikäteen vaarallisia nauhoja. Jonkun sellaisen takaisinvetoilmoituksen näin vilaukselta tänään päivän lehdestä. Myös erilaisten työkalujen valmistajille sattuu välillä mokia ja sitten taas toivotaan, että niitä ostaneet lukisivat sanomalehtiä.

Joskus uusia autojakin vedetään takaisin. Tai ainakin niistä löytyy joku tuotantolinjalla sattunut virhe. Juuri eilen mietinkin, kun uutisissa näytettiin Uudenkaupungin tai jonkun muun autotehtaan liukuhihnatyötä, miten siellä paikan päällä varmistetaan, että joka ikinen nippeli varmasti päätyy oikealle paikalleen ja auto varmasti tulee ajokuntoisena ulos tehtaalta.

Takaisinveto on aika jännä sana. Miksi se ei ole takaisinotto tai vain palautuspyyntö? Mitään vetämiseen liittyväähän siinä ei ole, kun asiakas kipittää takaisin kauppaan ja saa kassalla rahansa takaisin.

Usein tulee mieleen, miten käy niille kuluttajille, jotka eivät ole saaneet tietoa jonkin ostamansa tuotteen takaisinvetokehotuksesta. Tosin suuri osa takaisinvetoon johtaneista tapauksista ei taida millään tavalla vaarantaa ihmisten terveyttä. Tai kuinka paljon ihmiset ostavatkaan syömiseen liittyviä asioita (ruokaa tai astioita), jotka pitäisi ottaa pois myynnistä, mutta kukaan ei ole sattunut huomaamaan niiden olevan terveysriski?

Kohtuukäytön lopettaminen

jormas. Tänään on tärkeä päivä, vaikka sillä sinällään ei merkitystä maailman menossa taida juuri ollakaan. Iltapäivällä nimittäin valtiomme velka ylittää 100 miljardin euron rajan. Ja joka sekunti velkaa tulee lisää 168 euroa. Masentavaa, mutta itsehän olemme soppamme keittäneet.

Mutta minulle merkittävä päivä oli marraskuun viimeinen viikonloppu 35 vuotta sitten. Silloin lopetin alkoholin käytön. Olen siis ollut raittiina tai ainakin juomatta lähes 13 000 päivää. Vaikka en päiviä ole laskenutkaan, sen tekevät aa-laiset, jotka ovat juomatta päivän kerrallaan. Joka sekin tarvittaessa pilkotaan tunteihin. Niitä minulle on selvin päin kertynyt yhtäjaksoisesti reippaat 300 000. On ollut mukavaa ja vähemmän mukavaa, kokonaisuuden ollessa kaikkinensa hienoa elämää.

Koin, että tupakka yli kaksi askia vuorokaudessa polttavana, oli minulle vielä paljon kovempi juttu. Sata kertaa lopetin ja sata kertaa aloitin viimeistään seuraavana aamuna uudelleen. Kunnes oivalsin, muistaakseni Paloheimon kirjasta, että lopettamispäätöksen pitämisessä voi auttaa, jos määrittää itselleen ennakkoon jonkun tärkeän päivän tapojen muuttamisajankohdaksi.

Minulla oli ja on vieläkin paljon tuttuja raittiita alkoholisteja, jotka ovat ja olivat innokkaista tupakoitsijoita. Monessa vertaistukiryhmässäkin käytiin keskusteluja, että savutonko ryhmä vai ei. Tästä kaikesta rakentui minulle tuo edellä mainittu tärkeä päivä ja päätin, että kun kaksi vuotta tulee raitista elämää täyteen, lopetan tupakoinnin. Lisäkannustin oman terveyden lisäksi oli, että teen sen kaikkien tupakoitsijoiden kiusaksi.

Viinattomuudella en nimittäin ole koskaan leveillyt, mutta savuttomuudella edelleenkin silloin tällöin. Tupakoitsijaa lohdutan omalla alamittaisella tavallani, että tupakka on hitaasti tappava myrkky, mutta eihän tässä mihinkään liene kiireitäkään. Mutta tiukassa se oli. Alussa kävelin kadulla tupakaksi pistäneen perässä haikuja haistellen. Kai tämänkin elvistelyn takana on itsetuntovaurio, kun haluaa itsensä nostettavan jalustalle saatuaan päänsä pois silmukasta, johon iso osa kansasta ei koskaan ole päätänsä edes laittanut.

Nyt olen saanut silmukassa monellakin tavalla olleeseen ja olevaan päähäni lopettaa ensimmäisen kerran jotakin, jota olen käyttänyt tähänkin saakka ainoastaan hyvin kohtuullisesti. 35 vuoden raittiuden kunniaksi lopetan ensi viikonloppuna voimasanojen kohtuukäytön. Usein olen innoissani tai suuttuessani tehostanut viestintääni voimasanoin. Ja joka kerta olen katunut sitä jälkeen päin. Minulle se on kertonut huonon itsehillinnän lisäksi kieleni tai ainakin ilmaisujeni köyhyydestä. Että enkö osaa sanoa innostavasti tai edes mielenkiintoisesti ilman kiroilua tai koenko, etten muuten saa viestiäni perille. Mutta ensi viikonloppuna tämä lysti loppuu ja aion selvitä jatkossa ilman ensimmäistäkään retkahtamista sellaisin puhein, jotka aina ilman poikkeusta kestävät lasten läsnäolon. Olen ajatellut, että todellista raittiutta ovat ohikiitävät hetket, jolloin koen, että minulta ei puutu mitään eikä nuppi ole sekaisin kemiallisella aineella. Elän oletuksessa, että ensi viikonloppuna alkava uusi tapa on osa mieleni raitistamista. Jos joku tarttuu tähän haasteeseen, tarjoan vuoden kuluttua kakkukahvit tai vaikka alkoholittoman oluen tai viinin.

Työmatkalla

päivis: Olen taas totutellut muutaman päivän ajan työmatkoihin. Kaikki on suunnilleen entisellään. Kun lähden niin, että kotitietä ajaessa radiossa luetaan merisäätä, tiedän, että ennätän klo 8.14 Leinelän asemalta lähtevään kehäradan P-junaan.

Minuuttiaikataulu on ehdottomasti asia, jota en elämääni kaipaa. Mutta nimenomaan minuuttien laskemiseksi töissä käynti on muuttunut. Tai sitä se on ollut siitä saakka, kun meillä otettiin käyttöön Neptonin Työteho-ohjelma.

Yleensä töihin menijöitä on junassa ja sen jälkeen kaduilla, kun kävelen Pasilasta Mäkelänkadulle, suunnilleen saman verran joka aamu. Tänään oli vähemmän. En keksinyt siihen mitään järkevää syytä. Ei kai keskiviikko selitä sitä, että mennään myöhemmin töihin - tai kenties ollaan menty jo aikaisemmin.

Työmatkalla kävelen muun muassa näissä maisemissa.

Voisin junamatkan jälkeen hypätä ratikan kyytiin, mutta harvoin edes vilkaisen infotauluun, josta seuraavan seiskan lähtöaika näkyisi. On mukava kävellä vartin verran ennen työpaikalle tuloa.

En juurikaan tee aamun junamatkoilla havaintoja muista matkustajista tai ohi kiitävistä maisemista. Olen silloin töissä. Luen puhelimesta sähköposteja. Varmimmin sieltä löytyvät Meltwaterin uutispoiminnat, jotka useimmiten ilmestyvät sähköpostille klo 8.15. Niitä selatessa, ja osa uutisista tulee myös luettua, parinkymmenen minuutin junamatka hurahtaa aivan huomaamatta. Joskus varmaan unohdan jäädä pois Pasilassa. Vaan mitäpä sekään haittaisi.

Työpäivän jälkeen kotimatkalla en juurikaan koske puhelimeen. Silloin tulee seurattua muita matkustajia, ja matkakin tuntuu pitemmältä kuin aamuisin. Melkein aina junavaunussa on joku, joka jostain syystä puhuu kovalla äänellä puhelimeen ja selvittelee yksityis- tai työasioitaan. Suurin osa matkustajista näyttää kuitenkin olevan yksin liikkeellä, joten keskinäisiä keskusteluja junassa kuulee harvemmin. Jos sellaisia haluaa varta vasten kuunnella, pitää valita ratikka. Luulen, että joskus vielä vietän kokonaisen päivän ratikassa vain kuunnellakseni ihmisten keskusteluja.

Avoin kirje nastolalaiselle Markku Helinille

jormas: Kuten monet tietävät vietän paljon aikaani Thaimaan Pattayalla ja puuhastelenkin siellä yhtä jos toista. Mielestäni kohtuullisen pyyteettömästi vastuullistakin. Olen jo vuosia toiminut esimerkiksi Pattaya Suomi-Seuran yhtenä yhteiskuntavastuun kantajana. Tärkein alueeni on ylläpitää Seuran kotisivuja sekä osaltani olen myös Seuran Facebook-sivujen ylläpitäjä. Vastaan lisäksi jokaiseen Seuran kolmeen sähköpostiosoitteeseen sekä kahdelle keskustelupalstalle tulleisiin kysymyksiin ja  avunpyyntöihin parhaan kykyni mukaan. Yhteystietoni ovat tämänkin vuoksi hyvin avoimesti kaikkien käytettävissä.

Aika usein kyse on oikeasta hädästä, jolloin apu, vaatimatonkin, on tervetullutta. Yksi heistä olit sinä nastolalainen Markku Helin, joka lähetit lyhyen viestin kaukaa Thaimaan maaseudulta ja kerroit olevasi pulassa ja ettei suurlähetystökään pysty auttamaan.

Olen tottunut elämään niin, että ihmistä en jätä pulaan, vaan jeesaan aina kykyjeni mukaan. Vastasit viestiini, kun lupasin jeesata, jos et pyydä rahaa: "Kuljetuksen tarvitsisin kuitenkin, kun olen näin kaukana. Lentolippuja ei pysty muuttamaan, niillä kun ei ole muutosoikeutta. Kaikki apu on tarpeen, kiitos kun vastasit viestiini. Markku numeroni on Thaimaassa se ja se."
Sanoit vielä kurjuutta ja pyyntöä tehostaaksesi, että Thaimaassa vihitty vaimosi heitti ulos, kun rahat loppuivat ja kaikki meni, myös auto ja asunto. Tänään minun on helppo ymmärtää vaimoasi.

Oli siis syytä ajatella, että olet oikeasti pulassa, joten selvitin paljonko junaliput karvalakkiosastossa maksaisivat Bangkokin lentokentälle. Kaikkinensa siitä olisi selvinnyt alle 20 eurolla. Joten söin sanani rahan lainaamisesta ja lähetin vaatimattomasta eläkkeestäni sinulle 50 euroa. Luotin sinuun.

Lupasit maksaa viipymättä velkasi takaisin Suomeen tultuasi. Sainkin sinulta viestin: "Kotona oon ja laitoin sen 50 € maksuun." No, sinä tulit, mutta rahoja ei kuulunut. Niiden sijaan tuli selityksiä selitysten perään, jotka alkoivat siitä, että pankki ei ollut hyväksynyt suoritusta. Aikamme kirjoiteltiin puolin jos toisin ja pitkän patistelun jälkeen sinulta viimein tuli ensin 13 ja sitten 5 €. Kiitos siitäkin, vaikka se naurettavalta tuntuukin, kun ajattelen hätäsi suuruutta ison Thaimaan maaseudulla varmastikin paikallisia kieliä taitamattomana.

Kun nyt olen kysellyt sinulta loppuvelkaa, et kyselyihini enää vastaa, joten siksikin kyselen asiasta julkisesti. Sen aloitan tällä avoimelle kirjeellä sinulle, mutta kirjeen kirjoitan ennen kaikkea kaikille muille varoitukseksi kaltaisistasi.

Mahtanet ajatella, että hyväuskoisten ihmisten pienimuotoinen pettäminen on sinulle sallittu kansanhuvi. Kansanhuvisi saat pitää, mutta jokaisella hoitamattomalla asialla on hintansa. Sillä tässä asiassa minun kansanhuvini vastaavasti on olla tavalla tai toisella piikkinä lihassasi kauan......

Voit ajatella, että miksi moinen nuoha moisesta pienestä asiasta. Siksi, että ihmisten hyväksikäyttämäsi tavan maksumiehenä ovat kaikki, jotka tarvitsevat ja pyytävät vastaavaa apua, mutta hoitavat asiansa. Heille kaikille annan jatkossa nimesi ja yhteystietosi perusteluiksi, jos en jeesaa heitä kuten sinua jeesasin. Mutta sitä ennen pengon esiin ovatko vanhempasi elävien kirjoissa ja kysyn neuvoa, mitä minun olisi hyvä tehdä kanssasi. Sillä heillä lienee siitä arvatenkin minua, jos ei parempi, niin ainakin pitempi kokemus. Voit ajatella, että mitä tämä soppa heille kuuluu. Kuuluuhan se mitä suurimmassa määrin, sillä hehän ovat sinut tehneetkin. Haluan kuulla mitä mieltä he ovat ylipäätään vastuusta.

Julkiseksi tämän asian teen kuten kirjoitin siksi, että haluan jakaa yhden näkemyksen siitä, miksi joku ei ehkä enää lainaa tai muutenkaan jeesaa hädässä olevaa. Omalla alamittaisella tavallasi, Markku Helin, osoitat kaikille, että meidän suomalaisten ei tarvitse hakea omaan pesään paskantajia oman maan kansalaisten tunkioita tai lautasta kauempaa.

Kodin tarina myyntivalttina

päivis: Jorma kirjoitti eilen Hyrylän Huokaustenlaaksosta, paikasta, jonka kohdalle nyt rakennetaan uutta kerrostaloa. Kun luin tuon kirjoituksen, yhdistin sen heti mielessäni saman päivän Hesarissa olleeseen juttuun siitä, miten koteihin liittyviä tarinoita käytetään nykyään asuntokaupan myyntivaltteina. Asuntokaupan ammattilaiset ovat keksineet, että kodit käyvät paremmin kaupaksi, kun niiden myynnin yhteydessä kerrotaan myös niihin liittyviä tarinoita.

Hesarin jutussa kuitenkin heitettiin ajatus, että ehkä kaikkiin koteihin ei liitykään mukavia muistoja. Esimerkkinä siitä kerrottiin tarina, jossa tosin ostaja korjasi potin kun uskaltautui ostamaan talon, jossa oli kai tapahtunut henkirikos, kenties useampiakin. Kun talo ei tuntunut kelpaavan kenellekään, hintaa laskettiin tuntuvasti. Ja kaupat syntyivät.

Työnkuvaani kuului aikoinaan asuntojen ostaminen niin kutsutusta normaalista asuntokannasta. Ostin työnantajan tarpeisiin yksiöitä ja joskus myös pieniä kaksioita. Kerran kävin katsomassa välittäjän kanssa asuntoa, jossa näytti siltä, että asukas oli vain hetkeksi poistunut kodistaan. Välittäjällä oli kuitenkin toisenlainen tarina kerrottavanaan. Hän viittasi joitakin aikoja aikaisemmin tapahtuneeseen rikokseen, jossa yksi henkilö oli saanut surmansa. Tapahtuma oli sen verran erikoinen, että se sai paljon julkisuutta. Olimme siis katsomassa tuon uhrin omistamaa asuntoa, jota perikunta nyt myi.

Kauppoja ei syntynyt, mutta syy oli jossain muualla kuin ehkä huonosti muotoillussa tarinassa.

Tässä on kuva työelämääni keskeisesti kuuluneen kiinteistön sisäpihalta. Talossa
on nyt uudet omistajat ja asukkaat, joilla ei luultavasti ole aavistustakaan siitä,
minkälaisia tarinoita heidän uudella kotitalollaan olisi kerrottavana.

Jos tarinan kerrontaan asuntokaupan vilkastuttajana on uskominen, voisi kuvitella, että julkisuuden henkilöiden entiset kodit käyvät hyvin kaupaksi. Miten hienoa olisikaan sanoa, että Väinö Linna tai Hertta Kuusinen asui ennen tässä asunnossa. Väitettä tukemaan voisi jopa löytyä kyltti talon seinästä. Tai välittäjä voisi kertoa, että Paula Koivuniemi valitsi nämä tummat tapetit tähän asuntoon, eikä seuraava omistaja millään halunnut vaihtaa niitä uusiin. Vähän aikaa sitten jossain lehdessä esiteltiin Kari Tapion viimeiseksi jäänyt koti, jota nyt myydään. Veikkaan, että tuo paritalon puolikas on jo mennyt kaupaksi.

Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut Laukaan-kodin myymistä. Pitäisiköhän siirtyä tuumasta toimeen ja alkaa kirjoittaa asunnon tarinaa?

Hyrylän Huokaustenlaakso ja Hevosystävien laulu

jormas. Hyrylän keskustassa oli pieni hiekkakuoppa-alue ja sen laitamilla jokunen talokin, joissa vietettiin myös pahamaineista elämää. Nimi "Huokaustenlaakso" kuvaa oikein hyvin talojen arjen ja juhlan menoa. Kirkonkirjoistakin paljastuvat sen hillittömät tavat. Jotkut olivat perustaneet sinne jopa salakapakoita. Myös itse tulin hakeneeksi sieltä eräänkin pullon pimeää viinaa. Uusin tulokas Huokaustenlaaksoon on nyt rakenteilla oleva hulppea kerrostalo, Upseerinhovi.

Kotiaan ja verstasta mainitussa laaksossa piti aikoinaan myös suutarimestari August Männikkö, joka kenkien korjaamisen lisäksi osasi laulun tekemisen taidon. Tässä siitä näyte, joka ei taida monesta paikasta muualta löytyä. Sanat ovat syvällä Hyrylän historiassa.

Hevosystävien laulu

Kun Tuusulassa juoksijoit´on montakin lajia,
sun pumpseli, pumseli montakin lajia,
mä niistä en kaikista laulella taija,
sun pumpseli, pumseli vei.

Mutt "Anssin Jukka" on hevosista paras, sun pumpseli jne.
vaikka radalla se joskus on rikkuri ja varas, sun pumpseli jne.

Se Haminasta ostettiin Hestiseuran laskuun, sun...
mutt´tuhannet ne meni kyllä Forsténin taskuun, sun...

Eikä se Anssi päässyt herrojen huomaan, sun...
vaan vetelee se Lindqvistin sontakuormaa, sun...

Sälinkäällä vihdoin sille onnenpäivä koitti, sun...
Anssi kyllä hävis, mutta Artturi voitti, sun... (tapasi tytön)

Myös apteekin Lidström on oiva hestiherra, sun...
vaikk´se ei viitsi varsoillansa harjoitella, sun...

Kun hestiherrojen hammasta koskee, sun...
niin Lindströmä pistää pillerin poskeen, sun...

On Kirkonkylässä Rimgbomilla, sun...
reima hevonen nimeltänsä "Lahja-Stilla", sun...

Ja ihmiset ne huusi: "Se on Westmanin vävy, sun...
kun ei ohiajos siltä edes kenkääkän nävy, sun...

Toi Ollila ajeli ajeli vain "Kameelilla", sun...
kuin Ljungbergi vanhalla Ooppelilla, sun...

Nahkuri Salmel´on "Pilkki" niin virma, sun...
vaik´ei se kelvannu edes kantakirjaan, sun...'

Mutt´ Augusti sanoi, et sehän on paha, sun...
ja hinnaksi hevosest´ei saa kuin nahat, sun...

Sopii sillä kotona vain herrastella, sun...
ja Osku-pojan ajella ja friiastella, sun...

Oli radalla myös Rantasen Heikki, sun...
kyllä siinä menoss´olikin kaukana leikki, sun...

Sill´ "Ormanda"-hevonen juoksi kuin pässi, sun...
päätä puisteli Heikki: "Ei käynyt tää jästi!", sun...

Sjöblomin Valta kun radalle astu, sun...
niin flikkain silmät ne riemusta kastu, sun...

Sjöblomin "Ryssä" on laulamatta vielä, sun...
sill´"fyleet" on Helsingin maitotiellä, sun...

Kun Sjöblomin kenokaula radalle tuotiin, sun...
niin Vanha-Äijä sanoi: "Toi on viimeistä muotii", sun...

Ja Sjöblomi sitten siellä radalla sorvaa, sun...
vaikkei sillä raukalla oo toista korvaa, sun...'

Se ori välill´ravasi ja välillä se krenasi, sun...
Vanha-Äijä sanoi, et molemmat on kränäsii, sun...

On Ruotsinkylä kaukana tuolla erämaassa, sun...
siellä hevoset taitaa olla vielä kesähaassa, sun...

Ne tuokaatte Tuusulan järven jäälle, sun...
niin satoja nousee vielä hinnan päälle, sun...

Lisää pitää ostaa vaikka tarvetta ei ole

päivis: Thaimaan-matkalla tuli taas hankittua monenlaista tavaraa ja vaatteita. Osan olisi voinut jättää ostamatta. Katsoin thaikodin vaatekaappiini ja totesin, että sama pätee siellä kuin täällä Suomessakin: vähemmälläkin pärjää. Vaikka kesävaatevarastoni onkin suhteellisen pieni, huomasin, että sitäkään kaikkea en tarvitsisi. Osa mekoista, shortseista ja puseroista sai taaskin roikkua rauhassa pienen vaatekaappimme hengareissa. Silti en malttanut nytkään olla hankkimatta muutamaa uutta vaatetta tyyliin "ostin kun sain halvalla".

Thaimaassa on paljon tavaraa, jota saa pienellä rahalla. Aika usein olen löytänyt itseni penkomasta kaupan vaatevalikoimaa, mutta olen myös ymmärtänyt tulla järkiini, kun olen huomannut, että olen ollut aikeissa hankkia huonolaatuista tavaraa. Joskus taas tulee paineita ostaa jotain tarpeetonta, kun löytää edullisia laatutavaroita. Saattaisin varmaan ostaa vaikka monta laukkua ja kaikenlaisia pussukoita, jos en laittaisi itselleni jarruja.

Tarpeettoman tavaran omistaminen mietityttää nykyään entistä useammin. On käsittämätöntä, miksi pitää aina saada jotain uutta, vaikka lähes vastaavanlaista tavaraa ja vaatetta on ennestäänkin. En ole vielä keksinyt, miksi näin pitää tehdä. Muutaman kerran olen myynyt tarpeettomia vaatteita kirpputoreilla ja joka kerta olen huomannut, että se tekee vähän kipeää.

Nämä kaksi vihkoa piti saada Suvarnabhumin lentokentän myymälästä. Perustelin
itselleni ostosta sillä, että tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen.
En ole kuitenkaan ihan varma, mihin näitä tarvitsen. Googletin
myöhemmin sanalla Doitung ja huomasin, että asian takana on kuningataräiti.
Hän pitää tärkeänä, että thaimaalaiset oppivat auttamaan itse itseään.

Pyörin äsken netissä ja sieltä löytyi sivusto, jossa kannustettiin vähentämään tavaraa. Löysin minimalismipelin ja sen säännöt. Eivät varmaan tarvitse selittämistä:

1. Etsi kaveri, jonka kanssa osallistut haasteeseen.
2. Aloita kuun 1. päivä luopumalla 1 esineestä.
3. Esineen tulee olla ulkona talostasi ja elämästäsi keskiyöhön mennessä.
4. Voit myydä, lahjoittaa tai lajitella roskiin.
5. Toisena päivänä esineitä poistetaan 2, kolmantena 3 ja niin edespäin.
6. Voittaja on se, joka pelaa pisimpään.
7. Bonuspisteitä saa kutsumalla lisää kavereita mukaan.

Maksan lepopäivä

jormas: Bongasin matkalta mukaan mukavan näköisen pullon ja varsinkin etiketin. Siinä on oiva ohje juovalle alkoholistille, muille päihteiden suurkuluttajalle, mutta miksei myös ylipäätään kaikille alkoholia käyttäville.

Jos jollakin on laillani yhtä loistava englanninkielen taito, niin heitä varten tässä suomennos etiketin tekstistä: " Joskus juon pullollisen vettä ainoastaan yllättääkseni maksani." Tämä on vähän kuin minikoossa suomalaisittain tuttu "Tipaton tammikuu".

Bangkokin lentokenttähotelli, osa 2

päivis: Olemme kuulleet, että moni on tottunut käyttämään niin kutsuttuja lentokenttähotelleja ennen kotimatkaansa Bangkokista. Emme kuitenkaan ole kuulleet keneltäkään tarkempaa kuvausta valitsemistaan hotelleista. Tiesimme oikeastaan vain sen, että osa hotelleista sijaitsee teollisuusalueella, mitä se sitten missäkin tapauksessa tarkoittaa. Vaihtoehtoja on kuitenkin valtavasti.

Hotellivarauksia voi tehdä netissä monen eri järjestelmän kautta. On Trivagoa, Agodaa ja ties mitä. Bangkokin tapauksessa lentokenttähotelleilla tarkoitetaan suunnilleen 3-5 kilometrin säteellä Suvarnabhumin kentästä olevia hotelleja. Taitaapa ihan lentokenttärakennuksessakin olla jokunen hotelli. Hakuihin sattui ainakin yksi sellainen, joka tarjosi ikkunattomia huoneita.

Hotellikävijät voivat kirjoitella arvioitaan käyttämistään hotelleista. Niille voi antaa jonkun painoarvon, mutta siinä vaiheessa kun huomaa, että joku haukkuu paikan aivan lyttyyn ja joku toinen kehuu maasta taivaaseen, kannattaa ehkä yrittää luottaa siihen, mitä hotellin omilta sivuilta pystyy päättelemään. Tosin sekään ei ole ollenkaan luotettavaa tietoa. Ei ainakaan silloin, jos puhutaan paikoista, joiden hintataso on suomalaisittain hyvin edullinen. Oma näkemykseni on, että kuvat ja sanalliset selitykset lupaavat enemmän kuin antavat.

Turistilta voidaan ottaa rahat pois monella tavalla. Tämä oli merkitty
pitkähäntäveneajelun yhdeksi kohteeksi nimellä Kelluvat markkinat.
Mitään markkinoita ei kuitenkaan ollut. Oli vain vene lastinaan
tuiki tavallista turistikrääsää. Meidät myyjä sai ostamaan tölkin olutta,
jonka annoimme veneemme kuskille.

Hotellien omat valokuvat antavat yleensä aika mairittelevan kuvan paikasta. Valokuvaaja, jolla on silmää asioille, osaa rajata ja valita parhaimmilta näyttäviä kuvakulmia, vaikka todellisuus olisi mitä hyvänsä. Ja myös hotellihuoneita stailataan mainoskuvia varten ihan niin kuin myytäviä asuntojakin. Tämän kertaisen hotellimme aamupalalta taisi myös olla valokuva, joka ei ollenkaan vastannut todellisuutta. Tarjolla ei ollut runsasta aamiaispöytää. Sen sijaan elämäänsä kyllästynyt thaikkutyttö (aika harvinainen näky muuten) näytti väsyneesti meille kahta kuvaa, josta saatoimme valita aamiaisen: thaimaalainen riisiannos tai amerikkalainen aamupala.

Kuten Jorma eilen kertoi, valitsimme oman hotellimme sillä perusteella, että sieltä on sopiva kävelymatka juna-asemalle. Niin olikin. Tosin hotellivirkailija piti kummallisena, että kävelisimme junalle. Hän kannusti kovasti menemään taksilla. Sekin olisi varmasti toiminut hyvin molempiin suuntiin.

Joskus tulevaisuudessa painotamme varmasti valinnassamme hotellilla olevaa uima-allasta. Nyt emme sitä kokeneet tarvitsevamme. Plussaa saattaisi tulla myös lähistöllä olevasta ostoskeskuksesta. Nyt olimme lähes maaseutumaisessa ympäristössä, jossa kävelymatkan päästä löytyi vain paikallisille ihmisille sopivaa kaupallista ja muutakin tarjontaa. Alueen ei siis voi mitenkään sanoa hellineen turistin halua päästä shoppailemaan. Mutta mehän vietimmekin päivän Bangkokissa.

Näitä on vähän vaikea mainostaa hotellin nettisivuilla. Meille hotellimme
kuusi koiranpentua antoivat kuitenkin selvästi jotain lisäarvoa. Kaksi
kuudesta veteli kuvanottohetkellä tirsoja sisätiloissa.

Jotain lisäarvoa saimme kuitenkin meidänkin vaatimattomaksi osoittautuneesta hotellistamme ilman että kukaan olisi hoksannut sitä meille mainostaa. Ensinnäkin tapasimme aivan ihastuttavan koiranpentulauman, joka asusteli hotellin ravintolan tiskihuoneessa. Lisäksi olimme suunnilleen samanlaisen matkan päässä lentokentästä kuin olemme kotona Tuusulassa. Oli siis hyvin kotoisaa katsella laskeutuvia lentokoneita suoraan hotellihuoneen sängyltä. Huone oli muuten suurempi kuin olimme osanneet arvata. Johtui varmaan mainoskuvien rajauksesta.

Ja sitäkään tosiasiaa en sovi sivuuttaa, että söin hotellin ravintolassa ehkä tämän matkamme parhaimman riisiruoka-annoksen. Paistetun ja herkullisesti maustetun riisin kanssa oli ananasta, jonka ravintolan kokki kävi ennen annoksen valmistamista hakemassa veitsi kourassaan jostain lähistöltä. Oli siis paitsi tuoretta, mutta ehkä myös lähiruokaa.

Bangkokin lentokenttähotelli, osa 1

jormas: Tämä ja huominen blogi käsittelevät matkustusvaihtoehtoa, että Suomeen Thaimaasata palatessa onkin yöt tai useamman lentokenttähotellissa. Aika moni suomalaisen tätä meiltäkin Pattayalla kyselee ja moni käyttääkin, joten tässä meidän ensi kerran kokemuksia vaihtoehdosta.

Jo jonkun kerran tai reissun on siis ollut mielessä, että kuinkahan helppoa tai vaikeaa on Suomeen lähtiessä olla yö Bangkokin Suvarnabhumin lentokenttää lähellä hotellissa. Se on välillä hyvinkin tarpeellinen vaihtoehto, sillä Finnairin aamukone lähtee aamulla yhdeksän maissa, joten siihen ei Pattayalta ehdi käytännössä kuin taksilla.

Lentokentälle matkustustavaksi valitsimme Jomtien Pattayalta lähtevän ilmastoidun bussin, joka maksaa alle kolme euroa. Lippu kannattaa käydä ostamassa bussiterminaalista edellisenä päivänä, jolla varmistaa kyydin haluamaansa vuoroon.

Hotelliksemme valitsimme  http://www.convenientresort.com/, joka kuvissa on paljonkin paremman näköinen ja oloinen. Hotelli ei ole edes halvimmasta päästä, sillä yö valitsemassamme huoneessa maksoi 30 euron paikkeilla veroineen. Meillä hotellin valintaan vaikutti se, että halusimme hotellille ja hotellilta olevan lentokenttäkuljetuksen, jota emme kuitenkaan varanneet.

Lisäksi olemme hotellissa kaksi yötä tarkoituksena olla päivä Bangkokissa. Sinne menemme mennen tullen junalla (BTS Sky Train). Sillähän pääsee kentältä http://www.bangkokairporttrain.com/suoraankin, mutta me halusimme hypätä kyytiin matkan varrelta, joten hotellimme piti olla korkeintaan kolmen kilometrin päässä jostakin Sky Train -asemasta. Huomenna tiedämme kertoa kuinka kaupunkipäivämme yli 10 miljoonan asukkaan kaupungissa sujui.

Blogikuvat auttavat löytämään lentokentältä paikan, josta meidän, mutta myös monien muiden kuljetukset hotellille lähtevät. Kyseessä on kerros 2 ja portti 4. Meillä ei tosiaan ollut mitään varausta kuljetukselle, vaan esitimme puhelimessamme olleen hotellivarauksen lentokenttävirkailijalle. Joka otti radiopuhelimellaan yhteyttä jonnekin ja sanoi, että 15 minuuttia, odottakaa tässä (Wait here). Ilman kielitaitoa hommasta selviää aivan oivalla tavalla.

Vartin kuluttua tuli toinen virkailija, jolla oli arvatenkin hotellista saatu lista tulijoista, jossa oli päiviksenkin nimi. Linnunteitse 4-5 kilometrin matka ilmastoidulla hotellin pikkubussilla kesti vartin verran. Mitään ei meidän tapauksessamme olisi hotellikuljetuksesta tarvinnut maksaa, mutta annoimme kuljettajalle parin euron verran bahteja.

Mukaan mahtui mukava pieni yksityiskohta, kun liikennevaloissa kuljettajamme osti jonkun onnenamuletin liikenteen välissä puikkelehtivalta kauppiaalta. Sitä peiliin ripustaessaan hän hiljentyi asianmukaiseen rukoukseen. Ajattelin siinä hetkessä kuulemaani tarinaa suomalaisesta papista ja bussikuskista, jolle Pietari lupasi taivaspaikan papin sijaan. Papin kysyessä perusteluita, vastasi Pietari, että kun sinä saarnaat, kaikki kuulijat nukkuvat, mutta kun bussikuski tekee työtään, niin kaikki matkustajat rukoilevat. Ajattelin että tässäkin asiassa on palvelu täällä parempaa kuin Suomessa, kun bussikuskikin rukoili ehkä meidänkin puolestamme.