Joulun odotusta

jormas: Joulussa ja sen odotuksessa on jotain ainutlaatuista ja kaunista, odottaa sitä sitten tai ei. Kun ajattelen elämääni kuutisenkymmentä vuotta sitten ja mitä juhlapäiviä tai -pyhiä mahtanen parhaiten muistaa, ovat joulut ylivoimaisesti parhaiten muistissa. Niille ei minulla pärjää syntymäpäivät eivätkä koulujen päättäjäisetkään muista puhumattakaan.

Jokilaakson harmaaseen joulunodotukseen kuuluu myös jouluvalot pihapiirimme eläimille

Itse en juuri muista, että vanhempani olisivat leikkineet siskoni Irmelin, veljeni Reijon tai minun kanssa ylipäätään yhteisiä leikkejä, vaikka varmasti niitäkin oli. Joulusta muistan jotakin. Nurkissa kiertelivät tontut ja kai joulupukkikin. Kun äiti tai isä kävivät heidän rakentamastaan omakotitalosta ulkona, kuului kopinaa vähän sieltä täältä. Välillä vanhempieni mukana tuli tontuilta viesti, että mahdetaanko malttaa olla kiltteinä vielä joulun jälkeenkin. Ja kun ei ollut vielä lunta maassa, on pukilla vaikeuksia päästä poronsa kanssa etelään. Että saapa nähdä tuleeko pukki lainkaan, jos ei tule lunta. Poro ei ehkä ollut nimeltään edes Petteri Punakuono.

Kun pukki sitten aattona kuitenkin aina ilmestyi, odotin sydän syrjälläni risukimppua, jonka taisin kerran ennen lahjojen jakamista saadakin. Ehkä eniten ihmettelin jouluisin sitä, kun joulupukki oli joka vuosi erinäköinen. Yhden kerran sen naama näytti aivan pahviselta, jota vanhemmiltani pukin poistuttua kyselin. Oli kuulemma ollut matkalla sen verran kovat pakkaset, että se oli tehnyt  ihon sellaiseksi tai sitten pukilla oli kasvojen edessä suojus paleltumisen ja poron ajamisesta johtuvan viiman vuoksi. Poroa pihassamme en tainnut koskaan nähdä, vaikka sellainenkin kuulemma joidenkin kotona käy. Taisi pukki käydä poron kanssa pihassa vasta myöhemmin ja silloinkin vain, jos sille maksoi jotain ekstraa.

Ikimuistoinen jouluaatto oli sekin, kun olimme koko porukka ennen joulupöytään siirtymistä piharakennuksessa joulusaunassa. Sauna myös silloin oikein lämmitettiin. Ei ollut sähkökiukaita. Joulupöytä odotti saunasta paluutamme, mutta ilman kinkkua. Sen oli hotkinut suuhunsa tupaan jäänyt saksanpaimenkoiramme Jeri. Eikä joulun murhe siihen päättänyt, vaan hermostuksissaan äitini Annikki, uunista lipeäkalaa ottaessaan ja liemiä uunipelliltä kaataessaan, pudotti koko kalan vanhan ajan likasankoon. Mutta sieltä se vaan isäni Ihannon organisoimana huuhdeltiin joulupöytään ja syötiin pois.

Sellainenkin asia liittyi jouluumme, jonka muistan isästäni. Hän suri meille lapsille sitä, että hän ei saanut koskaan nimipäivälahjaa, koska kumpikaan hänen etunimistään (Veino, Ihanto) ei ollut nimipäiväkalenterissa. Lisäksi hän oli syntynyt joulupäivänä ja kiusasi meitä avaavansa lahjat vasta aaton jälkeen syntymäpäivänään. Isäni väitti nimittäin kaikkien pakettien olevan syntymäpäivälahjoja joululahjojen sijaan. Tämä kuulemma hyvityksenä puuttuvista nimipäivistä. Hän sanoi odottavansa, että pukki tulee uudelleen ja tuo hänenkin lahjansa, jotka eivät ehkä mahtuneet samaan rekeen. Siihen taisi päteä kuitenkin viimein aikamme suostuteltuamme joka jouluinen perustelu. Että kyllä ne ovat joululahjoja, kun ne on kerran pukki tuonut.