Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 1. joulukuuta 2015

Silmäpeliä

päivis: Olen huomannut, että Niilo tuijottaa joskus minua silmiin. Olen sanonut sille silloin, että ihmiset eivät kuulemma saa tuijottaa koiria silmiin. Älä siis sinäkään tuijota minua. Oikeasti Niilon tuijottelu on naurattanut. Tuntuu hauskalta, kun koiralla lähes jää näkö päälle ja sen katse pysyy tiukasti ihmisen silmissä. Olen nähnyt Niilon tuijottavan muitakin kuin vain minua.

Se, että koiraa, ainakaan vierasta, ei pitäisi katsoa silmiin, johtuu kai siitä, että koiran uskotaan silloin hurjistuvan. Pahimmassa tapauksessa se voisi käydä tuijottajan kimppuun. Siksi olen yrittänyt vältellä varsinkin vieraiden koirien silmiin katsomista.

Silmiin katsomisesta on viime aikoina puhuttu ja kirjoitettu myös ihmisten yhteydessä. Katsomista tai katsomatta jättämistä on pidetty kulttuurikysymyksenä.

Tyttöjä ja nuoria naisia on lähes tulkoon varoiteltu, ettei maahanmuuttajamiehiä sovi vilkuilla silmiin, koska he, meidän tavoistamme tietämättöminä, kuvittelevat silmiin katsovien tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kovasti heitä yritetään nyt opettaa, että meillä silmiin katsominen ei ole merkki yhtään mistään. Toisaalta, mistähän tulee sanonta, että jotkut pitävät silmäpeliä keskenään? Tuskin sitä on ihan tyhjästä keksitty.

Tosiasiassa suomalaiset eivät ole kovin innokkaita katsomaan vierasta ihmistä silmiin. Jos joku sattuukin tekemään niin, aika nopeasti katse kääntyy muualle. Monesti kätellessäkin suomalainen saattaa tuijotella kattoon tai lattiaan, vaikka tuossa kohtaa olisikin sopivaa ottaa katsekontakti.

Saan Jormalta Thaimaassa usein pyyhkeitä siitä, että pidän aurinkolasit silmillä, kun juttelen jonkun kanssa. Jorman mielestä lasit pitäisi silloin ottaa pois. Täytyy myöntää, että on vähän hankalaa, jos ei näe toisen silmiä. Joskus on jopa vaikea tunnistaa joku puolituttu ihminen, jos hänellä on kovin tummat aurinkolasit silmillään.

Jorma ihmetteli aikoinaan, miksi laitapuolen kulkijat lähes poikkeuksetta moikkaavat häntä. Ihan kuin olisivat vanhoja tuttuja, vaikka eivät oikeasti ole koskaan tavanneet toisiaan. Totesin siihen, että etkö huomaa. Sinähän katsot niitä silmiin. Veikkaan, että 99 prosenttia ihmisistä katsoo juopon kohdatessaan tiukasti muualle.

Ei kommentteja: