Kannabis se on

päivis: Sosiaalikontin nurkalla kasvava pieni kasvi on kannabis - on vaikka voissa paistais. Joku oli ystävällisesti ehdottanut sen olevan jokin rusokkilajeista, mutta googlettamalla löytyneet rusokin kuvat eivät kuitenkaan vastanneet meidän kasviamme.

Aika kovan kohtelun tuo oletettu kannabis on saanut, sillä Niilon remmi ylettyy nyt niin pitkälle, että se osuu joka kerta kasviin, kun Niilo käy kyttäämässä mahdollisesti kontin alla lymyäviä kaneja. Siis aika usein.

Auringonkukat ovat jo kukintansa kukkineet. Osin syynä ovat kanit, jotka ovat jyystäneet niiden varret poikki, syöneet kaiken niille maistuvan, muun muassa kukkien terälehdet. Tänään huomasin, että tiaisille maistuivat kaneilta syömättä jääneet siemenet.

Joku kato täällä on käynyt. Kaneja ei näy pihassa montaakaan, eikä varsinkaan pikkukaneja. Mihin lie ovat hävinneet sinä aikana, kun olimme pari päivää pois.

Eilen palattuamme Merikonttikodissa tuntui olevan vähän viileämpää kuin lähtiessämme. Aamulla sisälämpömittari näytti vähän päälle 20 astetta, joten se oli riittävän hyvä syy polttaa pesällinen puita takassa. Ensimmäiset puut täällä Jokilaaksossa. Ja eipä mennyt kuin hetki, niin kodissa oli jo vähän liiankin lämmin.

Mustankorkea, Ropponen ja Kuhala

jormas: päivis kirjoitti iltaristeilystä  Päijänteellä. Kirjoitan samasta aiheesta tavallaan, sillä itse osallistuin päivällä kutsuttuna myös Mustankorkea Oy:n 15-vuotisjuhlaseminaariin Jyväskylän Paviljongissa. Kyseessä on seutukunnallinen jäteyhtiö, jonka hallituksessa istuin sen alkuaikoina 15 vuotta sitten. Oli mukava tavata tuttuja  ja muistella menneitä, sillä jengiä oli läsnä pitkälti toista sataa. Ja ihmetellä mistä nykyinen kerma oli poiminut minut kutsuttujen joukkoon.

Ja pitihän minunkin loppupuheenvuoroissa avata suuni, sillä koin minulla olevan jotain sellaista sanottavaa, jota ei muilla ollut.
Nimittäin ennen Mustankorkea Oy:tä oli samalla paikalla Jyväskylän kaupungin kaatopaikka. Siellä asui koijissa myös ihmisiä, jotka itse asiassa osaltaan loivat ensiaskeleita jätteiden lajittelulle Jyväskylässä.

Aikoinaan Jyväskylä rakensi kaatopaikan taakse Sallaajärven huoltokodin, jonne moni mies ja ehkä nainenkin kaatopaikalta muutti. Mutta eivät kaikki. Muistan nimeltä kolme kaveria ja ulkonäötä neljännenkin, jotka sinne jäivät, sillä kaatopaikka oli heidän kotinsa. Tane, Eikka ja Kari sekä mies, jonka nimen muistin eilen, mutta en tänään. Ammatiltaan miehet olivat sekatyömies, putkimies sekä pari entistä, vanhan liiton tukkijätkää.

Itse kävin koijissa silloin tällöin ja aivan erityisen elävästi muistan Kari Niemen, jonka luona vierailin myös  jouluaattoina silloisen Jyväskylän kaupunkiseurakunnan diakonijohtaja Veijo Pesosen kanssa. Kun jouluna astuimme pienine tuliaisinemme Karin koijaan, hänen kotiinsa, oli pöydällä aina virsikirja. Joka kerta lauloimme kolmisin virren numero 21 "Enkeli taivaan lausui näin". Kolmen äijän laulu kaatopaikan kupeessa rosoisuuksineen oli vailla vertaa, sillä se pulppusi meidän kaikkien sydämistä.

Kaatopaikallakin oli myös hierarkiansa. Kun sinne tuli jätekuorma, oli sen tonkimisessa oma järjestyksensä, sillä kasojen tonkijoita tuli siellä asuvien ulkopuoleltakin. He penkoivat jätteitä viimeisinä sen jälkeen, kun oma väki oli käynyt kuormat ensin läpi. Ja ensin ne, joilla oli pienimmät tulot ja viimeisenä eläkeläiset, jotka olivat sen kastin suurituloisempia.

Jyväskylässä asustaa oiva dekkarista Markku Ropponen. Hänen kirjojensa ykstyisetsivä on Kuhala, jonka hänenkään etunimeä en nyt muista. Enkä hänen tämän hetkistä koiransa nimeä. Edellinen tai sitä edellinen oli kuitenkin Jeri. Kuhalan tämän hetkinen asuinmökki sijaitsee Mustankorkean maastossa. Mutta vaikka kuinka seminaarissa tihrusin jätteenkäsittelylaitoksen ilmakuvia, en löytänyt etsivä Kuhalan mökkiä. Enkä lemmikkieläinten hautausmaata. Taitaa olla satua koko Kuhala.

Risteily Päijänteellä

päivis: Jorma sai kutsun Jyväskylän seudulla toimivan Mustankorkea Oy:n 15-vuotisseminaariin, jota vietettiin tänään. Merkkivuoden viettoon kuului myös iltaristeily Päijänteellä m/s Rhealla. Olin siivellä mukana.

Siitä onkin jo jokunen vuosi, kun viimeksi seilasimme sisävesillä. Silloin aluksena oli kymmenmetrinen Vrijheid, joka nykyään seilaa muiden kipparoimana nimenomaan Päijänteellä, mutta ehkä jossain etelämpänä. Mehän olimme Vrijheidin kanssa varsinaisia kiertolaisia. Helsingin Tervasaaren kannakselta vaihdoimme kotisataman Lahden Niemen satamaan, josta yhtenä kesänä teimme muutaman viikon matkan Keitele-Päijänne-kanavan kautta Keiteleen perukoille asti. Lahdesta alus siirtyi rekan lavetilla Hämeenlinnan Virvelirantaan ja vielä Airistolle. Sen jälkeen palasimme Tervasaareen.

Sää suosi ristelyä, jolle osallistui sopiva määrä jollain lailla jyväskyläläisten entisenä kaatopaikkana tunnetun Mustankorkean kanssa tekemisissä olevia tai olleita ihmisiä. Menneen 15 vuoden aikana toimintaa on kehitetty mitä moderneimmaksi jätteenkäsittelyksi. Varsinkin Jorman vanhoja tuttuja oli jokunen joukossa, mutta muutaman tunsin entuudestaan minäkin, ainakin nimeltä. Tunnelma oli leppoisa ja Rhean ruoka erinomaista. Eikä tämä ole edes mikään maksettu mainos.

Rhealla esiintyi myös mainio Martti Vannas (www.marttivannas.com) Fiskarsista. Taikuutta ja huumoria sopivasti sekoitettuna. Kunnon naurut tulivat tarpeeseen.

Olen huomannut viime aikoina viihtyväni Helsinkiä enemmän Tuusulan maaseutumaisemissa ja Laukaassa käydessä tulee aivan sama tunne. Ikään kuin ihmiset olisivat leppoisampia kuin Kehä kolmosen sisäpuolella. Eikä Laukaan ja Jyväskylän väliä ajellessa kukaan (voiko olla edes totta?) roiku auton takapuskurissa kiinni, vaan kaikki tuntuvat muistavan autokoulun opettaja Enska Itkosen kuolemattomat tavut: TUR-VAL-LI-SUUS-VÄ-LI.

Keltainen Keskari ja mielen sekä mielensä pahoittajat

jormas: Moni meistä pahoittaa mielensä syystä tai toisesta. Myös minä. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka saavat palkkaa siitä, että pahoittavat toisten mieliä. Sen mahdollistaa se, että meistä on kiinnostavaa lukea esimerkiksi juttuja, joissa toimittaja tölvii välillä viattomia ja sen myötä myös syyttömiä.
Tästä saimme lukea jokunen päivä sitten Keski-Uusimaan lukijan palstalla, jossa nuori puolusti äitiään, joka kirjoituksen mukaan oli joutunut Keltaisen Keskarin hampaisiin. Tiedän tunteen, sillä olen ollut kyseisen "toimittajan" hampaissa itsekin. Siihen riitti syyksi, että puolustin Juhani Sjöblomia. Mielestäni aivan aiheesta.

Mutta tämä nuoren miehen äiti ei ehkä olisi ansainnut moista kohtelua lehden palstoilla. Ehkä se on mahdolista siksi, että meissä kaikissa on myös oma pikkusieluisuutensa. En kuitenkaan jaksa ymmärtää, että seutukunnan ykkösuutislehden toimittaja saa leipänsä siitä, kun levittelee juoruja ja lisää monen pahoinvointia. Sillä aidosti harvan oma mieli paranee siitä, että joku muu voi huonosti. Jotenkin moinen uutisointi istuu keltaiselle lehdistölle. 7 päivää -lehti etunenässä. Vaikka luen tai ainakin silmäilen Keltaisen Keskarin joka kerta itsekin, niin arvonsa tuntevaan sanomalehteen ei mielestäni kuulu koko palsta. Ei silti, vaikka sanotaan, että suomalaisen kateuden voittaa vain suomalainen ahneus.

Toinenkin juttu kiinnitti palstalla huomiota. Se meni jotenkin siihen tapaan, että toimittajan mielestä se on yks ja hailee mitä kuka missäkin lisäääntyvästä alkoholinkäytöstä tuumaa, sille ei kuitenkaan voida mitään.
Vaan minäpä olen eri mieltä. Pitkässä juoksussa voidaan ja siihen rajoitusten ja hinnan lisäksi puree asennekasvatus.
Jo vuosia olen puhunut ja melskannut sen puolesta, että eikö kukaan tai mikään arvovaltainen taho onnistu valjastamaan niin sanotusti raittiita julkkiksia hyvän asian puolesta? Puhumaan siitä, miksi he eivät käytä alkoholia nyt tai miksi eivät ole sitä koskaan käyttäneetkään.

Vaikka itse olenkin lätrännyt moisen aineen kanssa taatusti osani, muistan kuin eilisen päivän Valion maitomainoksen, jossa baarimikko pisti pitkin saluunan baaritiskiä liukumaan täyden maitolasin. Vastaanottamassa sitä taisi olla Ari Vatanen tai Teemu Selänne. Siinä oli sitä jotakin, joka puree sinne minne pitääkin.

Tähän loppuun vielä sananen tai pari kommentaattorille, joka lähetti meille blogiimme kanireseptin. Meillä ei perheenjäseniä syödä. Ja jos ne osin ruuaksi joutuvat, kuten joutuvat, on se ruokapöytä muiden luonnoneläinten kattama. Siinä pöydässä syövät supikoirat, ketut, ilvekset, pöllöt, haukat, huuhkajat ja niin edelleen.

Tutkimus vahvistaa asian

päivis: Vaikka olen itsekin ns. korkeasti koulutettu eli maisteri, suhtaudun usein vähän viileästi erilaisiin tutkimuksiin. Monesti tuntuu, että joku asia on kyllä muutenkin kaikkien ihmisten tiedossa, mutta sen arvo ikään kuin kasvaa, kun se on tutkimuksen kautta todistettu oikeaksi. Pidän sellaisia aika turhina tutkimuksina.

Tänään luin Uusi Suomi -lehdestä erääseen tutkimukseen liittyvän artikkelin, jonka sanoma tiivistyy näin: "Ihmiset ovat henkisesti yhteydessä toisiinsa niin vahvasti, että aivot eläytyvät läheisten kokemuksiin kuin ne tapahtuisivat itselle, kertoo Virginian yliopiston uusi tutkimus.

Tutkimuksen mukaan aivomme eivät merkittävästi erittele, kohdistuuko esimerkiksi vaaran uhka ihmiseen itseensä vai toiseen, hänelle läheiseen ihmiseen. Vaikuttaa siltä, että ihminen ei neurologisesti kykene vastaavaan empatiaan, kun uhattuna on vieras ihminen, kertoo tutkimuksesta raportoiva."

Uskon tuon tutkimustuloksen täysin, mutta väitän, ettei toisen tilanteeseen eläytymiseen tarvita läheistä ihmistä. Olen itse koko elämäni ajan ihmetellyt, miksi minuun "sattuu", kun näen jonkun kaatuvan, lähes kaatuvan tai muuten vain törmäilevän niin, että se saattaa tehdä kipeää. Ja tuota näkemistä seuraava kipuaistimus itsessäni tapahtuu yhtä hyvin livetilanteissa kuin esimerkiksi televisiosta katsottaessa tai elokuvissa. Jos James Bond näyttää Skyfall-leffassa telovan itsensä, ihan varmasti tunnen vihlaisun itsessäni.

Mutta esimerkiksi väkivaltaelokuvien tappelukohtaukset eivät minuun satu. Kummallista. En ole tuolle ilmiölle saanut Uusi Suomi -lehden artikkelia aikaisemmin minkäänlaista tolkkua. Jonkun muistan kyllä puhuneen vähän samankaltaisista kokemuksista. Omalta kohdaltani kyse ei kuitenkaan ole varmaankaan empatiasta, koska sama tuntemus tulee, vaikka itsensä kolhija olisi kuka tahansa. Tai sitten olen ihan älyttömän empaattinen ihminen. Hieman epäilen.

Merikonttikoti ammattilaisen kestävän kehityksen arjessa

jormas: Nyt en kirjoita blogia, vaikka pysynkin Merikonttikotiaiheessa. Vaan tarjoilen teille linkin kautta yli 40-sivuisen, ansiokkaan seminaarityön. Olkaa hyvät: http://elamantahden.fi/documents/Seminaarity%C3%B6_konttikoti_Junes_Kohonen_Louhelainen_Pippuri2.pdf

Merikonttikoti Jokilaaksossa

päivis: Kuulin, että joku Asuntomessu-kävijä oli jättänyt Merikonttikodissa käynnin väliin rakennuksen ruman ulkonäön vuoksi. Harmi, sillä siellä kävi todella paljon niitä, jotka ehkä omituisesta ulkonäöstä huolimatta uskaltautuivat sisälle ja hämmästyivät. Moni sanoi, ettei voisi mitenkään uskoa, että sisätilat ovat niin erilaiset kuin miltä ulkomuoto antoi olettaa. Voin vakuuttaa, että nyt, monien sisustamisten jälkeen sisätilat voivat hämmästyttää vieläkin enemmän.

Merikonttikoti istuu oikein hyvin Jokilaakson pihaan.

Itse olen edelleen myös sitä mieltä, että Merikonttikoti on hauskan näköinen. Messuillahan se ei ollut edukseen senkään takia, että tontti oli kalteva ja toinen pää jouduttiin nostamaan kaksinkertaisten palkkien päälle. Mutta jos pitää kartanotyylisestä tai muuten vanhahtavan oloisesta arkkitehtuurista, silloin merikontista tehty ja merikontilta näyttävä rakennus ei tietenkään voi hivellä silmää. Ehkä Merikonttikotiin on helpompi tykästyä, jos esimerkiksi funkisarkkitehtuuri tuntuu omimmalta. Minä olen aina fanittanut esimerkiksi Alvar Aaltoa, jonka arkkitehtuurista taas osa ihmisistä ei pidä lainkaan. Makuasioista ei kannata kiistellä - tai jonkun version mukaan niistä nimenomaan kannattaa kiistellä.

Asuntomessuilla Merikonttikodin kyky eristää lämmin ilma ulkopuolelle tuli jollain tapaa testattua. Siellä liian lämpimäksi sisätilat kävivät vain hellepäivinä ja silloinkin ehkä vain siitä syystä, että kaikki ovet oli pidettävä auki. Aamuisin ennen messujen alkua sisällä oli aina sopivan vilpoisaa. Vastaavasti nyt Tuusulassa ollessamme, kun yöt ovat olleet välillä tosi kylmät, yhtenäkin aamuna oli vain kaksi astetta plussalla, sisällä oli 21-22 astetta lämmintä, vaikka meillä ei olekaan ollut lämpöjä päällä. Takassakaan ei täällä ole vielä poltettu puita kertaakaan.

Syystä, jota emme ole vielä keksineet, joinakin aamuina ikkunat ovat huurtuneet ulkopuolelta. Eivät avattavat ikkunat, vaan ne, joissa on kiinteä kolminkertainen ikkunarakenne. Myös siis ulko-ovien ikkunat. Ajattelimme sen liittyvän ilmastointiin, joka ei vielä ole ollut päällä, mutta se taisi olla väärä arvio. Ehkä tuokin ajan kanssa selviää. Niilosta se tietysti on ikävää, kun ikkunan takaa tapahtuva kanijahti ei pariin tuntiin oikein onnistu.

Käkenä kellossa

jormas: Myös minä jatkan Merikonttikodin sisustamisen merkeissä. Tänään oli sorvin ääressä Selkin miehet Heikki ja Max. Ja valmista tuli, vaikka työpäivä oli entisaikojen lauantaityöpäivän mittainen. Saimme antennijohdot sekä sähköjohdot sisään, sillä tähän saakka piuhat ovat Duokotiin tulleet ikkunan raosta tai välistä. Nyt toimivat myös sähköliesi, ilmalämpöpumppu ja lämmön talteenotto.


Duokodin käkikello tanssijoineen on
varmasti yksi Suomen komeimmista

Mutta syksy tulee, se näyttää olevan varma. Kun aamusella hipsimme seitsemän maissa Jokilammille uimaan, oli ilman lämpötila vain pari astetta plussalla. Vesi kuitenkin vielä reippaat 15 astetta, joten mikä siinä on polskiessa. Sen verran virkistävää se kuitenkin on, että kyllä siinä Nukku-Matin unihiekka karisee silmistä.

Mutta ettei päihdetyö kokonaan unohtuisi, sain entisen työnantajani tempauksista taas vaihteeksi hieman pohdittavaa. Tällä kertaa kyseessä on Tuusulan Mutterimaja, jonne työntekijän puoliso, joka on tehnyt merkittävää vertaistukityötä, on saanut paikkaan porttikiellon. Syyksi on riittänyt, että puoliso on yksikössä töissä. Kyllä menee Sininauhasäätiö käsittämättömään suuntaan, josta on ammatillisuus kaukana. Mutta seurataan tilannetta, sillä päätös on vastoin Raha-automaattiyhdistyksen avustuspäätöksiä ja luulenpa, että siitä ei pidä palveluiden ostajakaan. Tosin nyt lienee tilanne saanut uuden käänteen, koska työntekijä on päättänyt työsuhteensä, joten nyt pitää löytää uusia syitä, uusia kyykyttämistapoja tai uusia tapauksia.

Merikonttikodin sisustaminen jatkuu

päivis: On vielä paljon asioita, joiden valmistuminen ei ole meistä kiinni. Sähköt muun muassa ovat edelleen samalla tolalla kuin maanantaina. Lieden asennuksessa on ehkä jotain korjattavaa, sillä levyistä kaksi ei lämpene lainkaan. Kahta toimivaa olemme kuitenkin jo eilen käyttäneet. Uusia perunoita ja kananmunia keitimme ensiruoaksemme. Tänään kävimme Gigantissa hakemassa lieden suomenkieliset käyttöohjeet, joten uuniakin voisi varmaan kohta kokeilla. Puuttuvat pesukoneen ja astianpesukoneen kotimaiset ohjeet luvattiin lähettää sähköpostitse.

Tänään otimme Merikonttikodin eteistilan haltuun ja siitä tuli mielestäni jopa enemmän kuin eteinen. Molemmat eteisen Ikea-kaapit on kasattu ja myös suuri Ikean valokuvataulu, jossa on riippusillan kuva. Mäkelänkadulta haimme myös vanhoja kalusteita eteiseen ja Biltemasta polttopuutelineen takan viereen.

Kalustuksesta ei enää paljon puutu. Piha alkaa olla täynnä uusien kalusteiden suojapahvia, joten seuraavaksi täytyy siirtyä ulos siivoamaan. Vaikka kanit edelleen näyttävät syövän innolla pahvia, ei valtaisa pahvikasa sentään katoa niiden mahoihin.

Niilo ottaa kaiken ilon irti lattiatasolla olevista ikkunoista. Se jaksaa kytätä päivät pitkät pihalla liikkuvia kaneja ja sorsia, ellei sitten ole ulkona samoissa aikeissa. Sen unen tarve joko vähenee täällä Tuusulassa tai sitten se vaipuu tosi syvään uneen niinä hetkinä, kun malttaa nukkua. Aamulla se virkistyy jo kuuden aikoihin ja joskus sitä ennenkin.

Soinin nimipäivät

jormas: Eilen oli toimistonhoitajamme, virtuaalihenkilö Soini Strandénin nimipäivä. Koko päivän odottelimme kakku- ja kaffepöydän kanssa onnittelijoiden ja muiden vieraiden vuolasta virtaa Jokilaaksoon. Mutta ei niin ristin sielua niissä eikä juuri muissakaan merkeissä. Ei Soinille myöskäään ainuttakaan onnittelua blogin, sähköpostin tai tekstiviestien muodossa tai kautta. Yksi elvistelijä kyllä soitteli ennakkoon, että onnitteluita on tulossa. Kyseessä saattoi kuitenkin olla niin sanotut hiljaiset ja muutenkin vaatimattomat onnittelut, joita ei huomaa kukaan, sillä mitään ei kuulunut eikä liioin näkynyt. Masentavaa virtuaalihenkilömme näkökulmasta.

Mutta olla suunnannäyttäjä ja edellä kävijä, on yksinäisen tekijän yksinäistä puuhaa, jota moni kadehtii ja tahtoisi usein olla itsekin. Mutta edelläkävijän työssä on oltava uusia näkemyksiä sekä kykyä toteuttaa niitä. Harvasta meistä kuitenkaan on siihen, vaikka maailma on täynnä tuulihattuja ynnä muita maailmoja syleileviä visionäärejä. Suunnannäyttäjillä ei ole vastaantulijoita eikä rinnallakulkijoita, vaan ainoastaan perässähiihtäjiä. Ja niitäkin lähinnä vain alamäissä, joten mistäpä niitä onnittelijoita sitten siunaantuisi.

Lehdistä olen lukenut, että marihuanan kasvatus ja viljely yleistyvät aika vauhtia. Sisätilojen lisäksi kuviohin on tullut myös niin sanotut ulkoviljelmät. Taisin itsekin laittaa jokunen päivä sitten kuvan pihamaallamme kasvavasta, hampunnäköisestä kasvista. Tämän yksikasvisen viljelmän paljastaminen ei silti ole saanut minkäänlaista vastakaikua.
Mitä siitä sitten voimme päätellä? Esimerkiksi, että poliisisedät ja -tädit eivät lue blogiamme. Ehkä sitä eivät tee huumeveikot ja -veikottaretkaan, sillä heitäkään ei ole Jokilaakossa näkynyt piippuineen eikä ilman. Yksi vaihteehto tietenkin on, että kyseessä ei ole mikään huumaava tai muutenkaan laiton tai lainsuojaton kasvi.

Muuten olemme sisustaneet Duokotiamma ja  odottaneet välillä vähän pettynein mielinkin sähkötöiden valmistumista, sillä siitä riippuu myös kaikki lvi-työt. Mutta kuten vanha viisaus tietää kertoa, asioilla on taipumis järjestyä. Joskus mennään kuitenkin pitkän kaavan mukaan, josta sitten itse kukin saa osakseen pahaa mieltä ynnä muita ilonpilausaineksia.

Merikonttikoti muistetaan Asuntomessuilta

päivis: Hyvinkään Asuntomessujen yleisöäänestyksiä ei vielä ole julkistettu tai en ainakaan ole niitä ole löytänyt. Messujen sivuilla olevasta, uusimmasta tiedotteesta kuitenkin voi lukea seuraavaa: "Tämä messukesä tullaan muistamaan perheiden näköisistä kodeista sekä vaihtoehtoisesta asumisesta, kuten PiiriHousesta ja merikonttiin rakennetusta asunnosta."

Tuon lauseen voi ainakin Merikonttikodin osalta allekirjoittaa. Viestejä rakennuksesta kiinnostuneilta tulee edelleen ja kuten Jorma eilenkin kirjoitti, asia on vireillä monella tapaa.

Joka päivä on tehty jotain valmistumisen edistämiseksi. Eilen saatiin osa sähköistä toimimaan toisessa kontissa. Tänään kasattiin taas yksi eteiskaappi. Ja nyt myös koti on vakuutettu. Pohjola suhtautui vakuuttamiseen luontevasti, päinvastoin kuin If, josta nyt on siirretty pois kaikki siellä olleet vakuutuksemme.

LVI-aiheet ovat vielä vaiheessa, joten Mulltoankaan testaamiseen ei vielä ole päästy. Sosiaalikontissa olevan Separettin käyttö siis jatkuu. Jos pitää nimetä joku asia, joka harmittaa, niin se on suomenkielisten käyttöohjeiden puuttuminen. En ymmärrä, miten laitteita voi edes myydä ilman kotimaisella kielellä olevia ohjeita. Kyse on kuitenkin niinkin monimutkaisista laitteista kuin kiertoilmauunista ja kuivausrummulla varustetusta pyykinpesukoneesta. Astianpesukoneen käyttöohjetta en ole vielä etsinytkään. Kone näyttää kuitenkin niin simppeliltä, että ehkä sen käyttö onnistuu ilman neuvojakin.

Taidamme jatkaa Merikonttikotien parissa

jormas: Puuhastelu Merikonttikotien ympärillä jatkuu. Tänään oli vuorossa parikin neuvottelua, joiden tarkoitus on luotsata tulevaisuuteen.

Tapasimme muun muassa monivuotisen yhteiskumppanimme rakennusalalta, jonka kanssa linjoitimme hieman suuntaviivoja, kuinka vastata kyselijöille, että voiko kauttamme tai oikeastaan meidän valmistamana saada itselle Konttikoti asuttavaksi joko vakituisesti tai loma-asuntona.

Tällainen on Duokodin  M;ulltoa 55 ekokäymälän tekninen toteutus

Näillä näkymin se on hyvinkin mahdollista, mutta ennen sitä pitää hieman räknätä hintoja, jotta löytäisimme myös taloudellisesti toteuttamiskelpoisen mallin.

Myös ensimmäiset varovaiset tunnustelut on tehty, josko saisimme tavalla tai  toisella Suomeen aikaiseksi sen historian ensimmäisen merikonteista tehdyn kerrostalon. Tiimi tämän suhteen on kasassa, joten toistaiseksi mennään hyvinkin myötäisissä tuulissa eteenpäin.

Duokodin osalta, joka siis toimii koko elinkaarensa ajan muun muassa Järvenpään Mestariasunnot Oy:n testiasuntona, on ensimmäiset kokemukset kerätty. Tosi toimiin päästään tosin vasta sen jälkeen, kun sähköt ja lvi toimivat täysin sekä luonnollisesti Mulltoa 55 ekokäymälä.

Jokilaakson kaneille maistuu pahvi

Kanit Ikea-pahvin kimpussa.

päivis: Aamulla katselimme ihmeissämme, kun kanit herkuttelivat pahvipakkauksilla. Olimme jättäneet pahvit pihaan purettuamme niistä eilen yhden ostamistamme Ikean kaapeista. Pahvin kimpussa oli parhaimmillaan neljä kania. Tosin ilmiö ei ole uusi, vaikka tietysti ihmetystä herättää edelleen se, miksi juuri pahvia. Kaneillahan oli aivan vieressään tuoretta syötävää. Samanlaisen näyn koimme joskus vuosia sitten Intiassa, jossa lehmät söivät pahvilaatikoita, vaikka niillekin oli tarjolla niityn antimia.

Kävimme päivällä Ikeassa katsomassa, löytyisikö sieltä sopivan kokoiset hyllyt parven alla olevaan työtilaamme. Löytyi, mutta Smartin kyytiin ne eivät mahtuneet. Illemmalla piti vaihtaa autoa ja käydä hakemassa huippuhalvat (toivon mukaan ei kuitenkaan huippuhuonot) hyllyköt. Samalla reissulla hain kolme laatikollista Mäkelänkadun asunnon keittiöstä varastoitua tavaraa ja Niilon.

Niilolle Jokilaaksoon ilmestynyt uusi koti oli lievä hämmennyksen aihe. Onhan se käynyt keskeneräistä Duokotia katsomassa Vihdissä, mutta lähes valmis ei ole sama kuin joskus nähty keskeneräinen. Kuten arvasimme, se ymmärsi heti kytätä kaneja lattian tasolle ulottuvien ikkunoiden takaa. Ja sen se teki aivan tyynen rauhallisena.

Saapa nähdä, miten ensimmäisenä yönä uni maistuu koiralle. Ehkä on hyvä, että yöt ovat jo pimeät ja ulkona tapahtuva vipellys jää näkemättä. Ehkä jää.

Sunnuntaijorinoita

Tällaisia koikarppeja ui toisessa kuvassa
olevassa Mirjan ja Ykän píhalammessa

jormas: Huomenna menen YLE:n radioohjelmaan tunniksi keskustelemaan kello 10. Ohjelman nimi löytyy täältä: http://areena.yle.fi/radio/1790170. Aiheena on suomalaiset ulkomailla. Mielenkiintoista. Pelipaikalla varmasti selviää myös se mistä he ovat minut ohjelmaan poimineet.

Myös tänään on työstetty Merikonttikotiamme, joka alkaakin näyttää oikein viihtyisältä. Ostimme muun muassa IKEAsta kolme vaatekaappia. Yhden kasaamiseen näyttää päivikseltä minulta menevät reipas kolmetuntinen, joten kaksi vastaavaa puuhatuokiota on vielä edessä.

Sitten piipahdimme Mirjan ja Ykän luona Mäntsälässä ravintolapäivänä syömässä todella maukasta ruokaa. Kananmunatkin ovat pariskunnan omasta kanalasta. Ravintolapäivän tuotto menee heillä johonkin lasten parissa tehtävään työhön, mutta tarkemmin en sitä nyt muista.

Kasvihuoneessa touhusimme vielä päivän päätteeksi, jossa töitä olisi riittänyt aiemminkin. Kuukauden messusessio vei kuitenkin niin paljon aikaa sekä kai voimavarojakin, joten kasvihuone ei ole saanut meiltä kyseisenä ajanjaksona kuin vettä ja sitten tietysti sadonkorjaajia aamupalapöytään.

Ilma tänään on ollut oikein kaunis. Se lämmitti Jokilampiemme aamu-uintiveden 16 asteesta reippaaseen 20 asteeseen. Uimassa on tullut käytyä aamuin illon kelistä riippumatta ja saapa nähdä minne saakka sitä jatkamme. Tosin avannonkin suhteen olemme olleet vuosikausia, jos ei aivan uijia, niin pulahtelijoita kuitenkin.

Ensimmäinen lomaviikko on päättymässä

päivis: Asuntomessujen jälkeinen viikko on mennyt ansaitun vuosiloman merkeissä. Ei kuitenkaan ihan perinteisesti lomaillen. Tekemistä on riittänyt Merikonttikodin parissa joka päivälle ja aamuisin on heräilty klo 5-6 aikaan kuten muinakin aamuina. Tänään tosin vasta seitsemältä.

Lomanviettoon on liittynyt myös matkailua. Tai lainausmerkeissä tietenkin. Olen käynyt kerran Helsingin keskustassa Patentti- ja rekisterihallituksessa ja tänään hotelli Marskissa. Siellä kävimme mielenkiintoisen palaverin, minkäs muun kuin merikontteihin liittyvien asioiden tiimoilta.

Marskin jälkeen ajoimme ihan Keravalle saakka, jossa sattui olemaan käynnissä vuotuiset Valkosipulikarnevaalit. Tarjolla oli kojua kojun vieressä ja joissain niistä oli oikeasti myynnissä valkosipulia eri muodoissa. Koska oli vielä lounasaika, söimme valkosipulikastikkeella höystettyä muikkua ja lohta.

Jokilaaksossa Merikonttikodin eteen ei tänään ole tullut laitettua tikkua ristiin. Tai tuo ei ole ihan totta. Mäkelänkadun varastosta toimme yhden keittiöön kuuluvan laatikollisen astioita ja radion. Sosiaalikontin elämää nähnyt radio puolestaan on nyt osa Duokodin "audiovisuaalista" kokonaisuutta.

Merikonttikodin katolla on varsinkin hämärän aikaan jotain mielenkiintoista, sillä joku lintu käy siellä mellastamassa. Ensimmäisen kerran sen elämöintiä kuullessani luulin, että nyt täällä jo kummittelee.

Kolopallon peluuta ja muuta puuhaa

jormas: Tänään on jatkettu Duokodin ympärillä sen saattamista valmiiksi. Puuhaa riittää ja se on mielenkiintoista kaikki. Suurin ylimääräinen murhe oli, kun emme saaneet kattoa konttien väliltä vesitiiviiksi entisin keinoin, jotka kuitenkin toimivat messujen ajan erinomaisesti.

Hyvinkään asuntomessuilla myös rentouduttiin tekemisen lomassa.
Varapuheenjohtajamme Paavo Luukkonen (toinen vasemmalta)
piti Elämän tähden ry:n  lippua korkealla.

Vaan tänään oli uudet keinot ja Samarian miehet sulattivat katolle saumakohtaan kattohuovan, jossa oli valmis, lämmitettävä pohja. Se tarttuikin kuten täi tervaan.
Kun kattohuovan reunoihin kaadettiin vielä kylmäpiki, niin nyt on syytä uskoa katon pitävän.
Sauma on myös joustava, jos kontit hieman liikkuvat. Tänään ratkaisimme myös, mikä eriste tulee aukkokohtaan, josta kuljemme kontista toiseen. Henkeen sopi mielestämme erinomaisella tavalla Ekovilla, jonka huomenna laitamme paikalleen.

Yhteydenottoja rakentamiseen liittyen on tullut myös koko ajan lisää. Tänään sain puhelun muun muassa Kemistä, jossa tarjottiin yhteistyötä. Aiheesta jatkamme nokakkain kuun loppupuolella. Toinenkin palaveri on tiedossa, joka liittyy Sinkku- ja Duokodin rakentamiseen. Kyselyjä on sen verran, että se laittaa pohtimaan messuilla lupaamaamme tuotannon aloittamista. Mutta sillä tiellä on monta mutkaa, joista valmistuskustannukset eivät ole pienin kokonaisuus.

Merikonttikodin oikea sisustaminen on alullaan

päivis: Asuntomessuille Merikonttikoti oli sisustettu vähän viitteellisesti. Ihmiset kuitenkin kai kokivat sen oikeaksi sisustukseksi (made by virtuaalihenkilö Soini Strandén), koska esimerkiksi ruokaryhmän paikkaa, pitkää matkaa keittiöstä, moni ihmetteli ääneen. Jos nyt 50 neliön asunnossa mikään voi olla kovin kaukana jostain paikasta. Mutta kaikki on suhteellista.

Nyt kun olemme aloittaneet asettautumisen taloksi, ruokaryhmä on yksi ensimmäisistä asioista, joka on laitettu oikealle paikalleen. Tai ryhmästä vain pöydälle on paikka. Se toimii jatkossa yhteisenä työpöytänämme parven alla. Parven hankinnan tarkoituksena oli nimenomaan sen alapuolelle jäävän tilan hyödyntäminen. Ainakin nyt näyttää, että hyvin mahdumme molemmat "kotikonttoriimme".

Parven alle jäi mukavasti tilaa kotikonttorillemme.

Koska Merikonttikodin sähköasennus - tai paremminkin sähköjen toimivuus - on vielä vaiheessa, hankimme virtaa tarpeellisen määrän roikkien avulla. Toiminnassa ovat tietokoneet, kahvinkeitin ja pari puhelimen laturia. Myös parvella molemmilla on omat lukulamput. Tänä aamuna tuli myös testattua, että parvi ei ole liian lähellä kattoa. Hyvin onnistui Keski-Uusimaan ja Hesarin lukeminen.

Jääkaapin tuuletin ja putsasin vasta tänään, joten kaikki kylmäsäilytys on toistaiseksi Sosiaalikontissa. Sama juttu ekokäymälän suhteen. Mulltoan testaaminen siirtyy varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen eli ainakin jonnekin viikon päähän, ellei pitemmällekin. Mutta se nyt ei ole mikään ongelma.

Hyvinkäällä Merikonttikoti näytti ehkä vähän tylyltä, koska se oli kaltevalla tontilla. Nyt kun se on tasaisella maalla, se näyttää lähes tyylikkäältä. Tosin pihaan tullessa sitä katsellaankin pitkältä sivulta, joka messuilla jäi tontin metsän puolelle.

Duokoti tuli kotiin....

jormas: Tänään oli kauan odotettu päivä, sillä Duokotimme saapui Tuusulan Myllykylän Jokilaaksoon. Paljon on vielä tekemistä, mutta lähtökohtaisesti se on kaikki mukavaa, sillä kaikki saatiin paikalleen ehyenä.
Kaksi kappaletta rekkoja, yksi 12-pyöräinen kuorma-auto sekä peräkärryllinen muuta roinaa kulkeutui päivän aikana Hyvinkään messualueelta kotikuntaani.

Ensimmäinen murhekin on nyt matkassa, sillä emme saaneet Duokodin kattoa pitämään samoilla keinoilla kuin messujen aikana. Huomenna pitää keksiä ratkaisu, joita onneksi on maailma täynnä, joten kaikkea ei tarvitse tosiaankaan itse edes yrittää kehittää. Näillä näkymin osoite ratkaisussa on joku katontekijä tai vastaava.

Sinällään kuljetus Jokilaaksoon oli aika haastava, sillä molemmat rekka-autot olivat maksimipituisia Suomen teille. Käytännössä se tarkoitti, että täysperävaunutkin olivat niin pitkiä, että niihin mahtui hyvin 40 jalan merikontti, yksi molempiin.
Itse jännitin eniten kuinka isot vehkeet taipuvat Soiniityntien sillasta, sillä takimmaiset perävaunun pyörät leikkasivat tai itse asiassa oikaisevat aika tavalla.
Mutta ei hätää, taitavat Sorvarin kuljettajat hoitivat homman kotiin.

Sen verran on uutta kotia sisustettu, että vietämme siellä ensi yön. Myös työpisteet vuoteemme alla ovat kunnossa, josta kirjoitan nyt ensi kerran bloginkin.

Takana on hyvin pitkä päivä, sillä aloitin sen jo kahden maissa aamuyöstä ja vastailin lähinnä konttikoteihin liittyviin sähköposteihin. Mutta mikäs on töitä tehdessä makuulta, sanoi ilotyttö.

Kyselyitä merikonteista tehtävistä kodeista on tullut jo useampi kappale. Sen sijaan missä niitä tekisimme, on aivan alkutekijöissään. Mutta asioilla on taipumus järjestyä ja odotan innolla ensimmäistä aiheeseen liittyvää, ison kaupungin kuntaneuvottelua, joka on tämän kuun loppupuolella.

Kesä vai syksy?

päivis: Olen sen ajan ihmisiä, että muistan vielä hyvin, kun koulut alkoivat syyskuun alussa. Nythän ne ovat joillakin peruskoululaisilla, ehkä ammattikoululaisillakin, alkaneet jo. Kunnat voivat kai nykyään aika vapaasti päättää, mikä on sopivalta tuntuva koulun aloituspäivä.

Kun koulu alkoi syyskuussa, kenellekään ei ollut epäselvää, milloin kesä päättyi: se päättyi elokuun lopussa. Tuota samaa ajattelua tuntuvat monet vaalivan, kun koulun aloitus on aikaistunut huomattavasti entisestä. Siksi nykyään kuulee jo elokuun alkupuolella puhuttavan syksystä, vaikka sää olisi helteinen tai ainakin muuten ihan tavallinen kesäsää.

Tässä päivä tai pari sitten joku toimittaja puhui radiossa syystaivaalle katselemisesta, kun varsinkin eilen taisi olla tähdenlentojen katselulle oikein otollinen ilta. Siis syystaivaalle! Mutta ehkä suomalaisilla on jonkinlainen sisäänrakennettu tarve lyhentää kesää, jos ei muuten, niin ainakin puhumalla niin, että syksy muka alkaisi jo huomattavan aikaisin. Mitä muuta on sekään, kun moni sanoo juhannuksena, että "nyt se kesä on ohi". Silloin ei olla vielä eletty edes heinäkuuta. Valitamme, että kesä on niin lyhyt ja toisella suupielellä höpötämme syksystä, vaikka kesä olisi vielä täydessä terässä.

Luulen, että oikeasti elokuuta ei kuulu pitää syksynä, alkakoon koulut sitten milloin tahansa. Kesä-, heinä- ja elokuu ovat ymmärtääkseni kiistatta kesäkuukausia. Nythän koulujen kesälomiakin haluttaisiin myöhäistää ja pitää elokuu aidosti kesäkuukautena, jotta esimerkiksi keskieurooppalaiset lomailijat saisivat Suomessa normaalisti turistien kaipaamia palveluja vielä elokuussakin. Siis silloin, kun meitä etelämmässä asuvat vasta viettävät sankoin joukoin lomiaan.

Minulla ei ole mitään syytä vihata syksyä. Olen syntynyt syyskuussa ja syksy on kaunis siihen asti, kun puut varistavat lehtensä. Nyt elokuussa lehtien värikään ei vielä ala vaihtua. Syksyn tunnistaa nimenomaan monista luonnon merkeistä. Nyt ei siis ole syksy.

Kommentteja kommentoijille

jormas: Kuten päivis kirjoitti, reippaan kuukauden messusessio on takana. Viimeisenä päivänä kävijöinä oli muun muassa entinen pomoni Satu Taiveaho puoliso Antti Kaikkosineen. Mukavaa, sillä Satu oli lähes ainut Sininauhasäätiön sikariportaasta, joka Merikonttikoti-hankkeeseen uskoi ja jaksoi kannustaa.

Kommentteja saimme Hyvinkäällä aivan valtavan määrän, joista yli 90 % oli erittäin kannustavia ja kaikin tavoin myönteisiä. Merkille pantavaa oli muun muassa tuki ylipäätään uusien asumismuotojen uudisraivaajille.

Tätä kommentaattoria arvostan

Kommentit sen sijaan blogisivuillamme ovat harvinaista herkkua ja vielä harvinaisempia ovat myönteiset palautteet. Sen sijaan kritiikkiä tai muuten pölvästimäisiä tölväisyjä riittää ja toki myös niille on oltava tilaa. On tärkeää, että myös niille, jotka syystä tai toisesta ovat kyvyttömiä oman läjän tongintaan, on mahdollisuus tulla meidän kasallemme.

Joten niiden johdosta tässä pari kommenttia anonyymikomentoijille. Yksi meni kommenteissaan henkilökohtaisuuksiin ja jopa valehtelussaan niin pitkälle, että sanoi minun muun muassa inhoavan asunnottomia tai jotakin sen tapaista. Toissa päivänä hän oman ilmoituksensa mukaan sitten päätti kerätä lelunsa. Ehkä siksi, että sanoin viimein mitä ajattelin enkä ajatellut mitä sanoin. Toivottavasta sanan säilän taitaja kuitenkin löytää mieluisan hiekkakasan ja uudet leikkitoverit. Tosin uudella kasallakaan ei noin vaan olla kukkona tunkiolla, vaan sen paikan lunastamiseen tarvitaan sitä jotakin.

Toinen viisastelija oli kommentoinut päiviksen muutaman päivän takaista juttua "Kanin kuolemasta" jotenkin toteamalla, että pellejäkö olette. Ja nimimerkin takaa tietty tämäkin, vaikka ei sillä tietysti ole suurtakaan väliä. Tolkkua ei isommin muutaman sanan kommentista saanut, että mikä blogikirjoituksessa oli kirvoittanut avaamaan sanaisan arkkunsa, josta pulppusi edellä mainittu kuolematon viisaus pelleistä.

Tälle pellen pellestä erottavalle pellelle voin kuitenkin suositella  Korkeasaaren apinahäkin ulkopuolta tarkastelu- ja kommentointipaikaksi. Siinä voisi apinamieheltä viisaana kysellä, että kumpi on pelle? Sinä siellä häkissä, kun et pääse ulos vai minä täällä, joka olen tullut sitä ihmettelemään?