Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 15. elokuuta 2013

Merikonttikodin oikea sisustaminen on alullaan

päivis: Asuntomessuille Merikonttikoti oli sisustettu vähän viitteellisesti. Ihmiset kuitenkin kai kokivat sen oikeaksi sisustukseksi (made by virtuaalihenkilö Soini Strandén), koska esimerkiksi ruokaryhmän paikkaa, pitkää matkaa keittiöstä, moni ihmetteli ääneen. Jos nyt 50 neliön asunnossa mikään voi olla kovin kaukana jostain paikasta. Mutta kaikki on suhteellista.

Nyt kun olemme aloittaneet asettautumisen taloksi, ruokaryhmä on yksi ensimmäisistä asioista, joka on laitettu oikealle paikalleen. Tai ryhmästä vain pöydälle on paikka. Se toimii jatkossa yhteisenä työpöytänämme parven alla. Parven hankinnan tarkoituksena oli nimenomaan sen alapuolelle jäävän tilan hyödyntäminen. Ainakin nyt näyttää, että hyvin mahdumme molemmat "kotikonttoriimme".
Parven alle jäi mukavasti tilaa kotikonttorillemme.

Koska Merikonttikodin sähköasennus - tai paremminkin sähköjen toimivuus - on vielä vaiheessa, hankimme virtaa tarpeellisen määrän roikkien avulla. Toiminnassa ovat tietokoneet, kahvinkeitin ja pari puhelimen laturia. Myös parvella molemmilla on omat lukulamput. Tänä aamuna tuli myös testattua, että parvi ei ole liian lähellä kattoa. Hyvin onnistui Keski-Uusimaan ja Hesarin lukeminen.

Jääkaapin tuuletin ja putsasin vasta tänään, joten kaikki kylmäsäilytys on toistaiseksi Sosiaalikontissa. Sama juttu ekokäymälän suhteen. Mulltoan testaaminen siirtyy varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen eli ainakin jonnekin viikon päähän, ellei pitemmällekin. Mutta se nyt ei ole mikään ongelma.

Hyvinkäällä Merikonttikoti näytti ehkä vähän tylyltä, koska se oli kaltevalla tontilla. Nyt kun se on tasaisella maalla, se näyttää lähes tyylikkäältä. Tosin pihaan tullessa sitä katsellaankin pitkältä sivulta, joka messuilla jäi tontin metsän puolelle.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen ja hieno projekti kokonaisuudessaan. Toivottavasti tosiaan tästä saataisiin yksi vaihtoehto muiden joukkoon, kun rakentamisesta on kyse.
Tulen seuraamaan mielenkiinnolla tulevaisuudessakin, kuinka konttitalot mahdollisesti sopeutuvat Suomen ilmasto-olosuhteisiin. En näkisi ollenkaan mahdottomana ajatuksena joskus rakentaa konteista itsellenikin kodin, mikäli kustannuksissa pystyy säästämään verrattuna perinteiseen rakentamiseen. Muuntelumahdollisuudetkin tämäntyyppisessä rakentamisessa olisivat lyömättömät.

Onnea projektiin sekä Onnea uuteen kotiin!