Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 22. elokuuta 2013

Soinin nimipäivät

jormas: Eilen oli toimistonhoitajamme, virtuaalihenkilö Soini Strandénin nimipäivä. Koko päivän odottelimme kakku- ja kaffepöydän kanssa onnittelijoiden ja muiden vieraiden vuolasta virtaa Jokilaaksoon. Mutta ei niin ristin sielua niissä eikä juuri muissakaan merkeissä. Ei Soinille myöskäään ainuttakaan onnittelua blogin, sähköpostin tai tekstiviestien muodossa tai kautta. Yksi elvistelijä kyllä soitteli ennakkoon, että onnitteluita on tulossa. Kyseessä saattoi kuitenkin olla niin sanotut hiljaiset ja muutenkin vaatimattomat onnittelut, joita ei huomaa kukaan, sillä mitään ei kuulunut eikä liioin näkynyt. Masentavaa virtuaalihenkilömme näkökulmasta.

Mutta olla suunnannäyttäjä ja edellä kävijä, on yksinäisen tekijän yksinäistä puuhaa, jota moni kadehtii ja tahtoisi usein olla itsekin. Mutta edelläkävijän työssä on oltava uusia näkemyksiä sekä kykyä toteuttaa niitä. Harvasta meistä kuitenkaan on siihen, vaikka maailma on täynnä tuulihattuja ynnä muita maailmoja syleileviä visionäärejä. Suunnannäyttäjillä ei ole vastaantulijoita eikä rinnallakulkijoita, vaan ainoastaan perässähiihtäjiä. Ja niitäkin lähinnä vain alamäissä, joten mistäpä niitä onnittelijoita sitten siunaantuisi.

Lehdistä olen lukenut, että marihuanan kasvatus ja viljely yleistyvät aika vauhtia. Sisätilojen lisäksi kuviohin on tullut myös niin sanotut ulkoviljelmät. Taisin itsekin laittaa jokunen päivä sitten kuvan pihamaallamme kasvavasta, hampunnäköisestä kasvista. Tämän yksikasvisen viljelmän paljastaminen ei silti ole saanut minkäänlaista vastakaikua.
Mitä siitä sitten voimme päätellä? Esimerkiksi, että poliisisedät ja -tädit eivät lue blogiamme. Ehkä sitä eivät tee huumeveikot ja -veikottaretkaan, sillä heitäkään ei ole Jokilaakossa näkynyt piippuineen eikä ilman. Yksi vaihteehto tietenkin on, että kyseessä ei ole mikään huumaava tai muutenkaan laiton tai lainsuojaton kasvi.

Muuten olemme sisustaneet Duokotiamma ja  odottaneet välillä vähän pettynein mielinkin sähkötöiden valmistumista, sillä siitä riippuu myös kaikki lvi-työt. Mutta kuten vanha viisaus tietää kertoa, asioilla on taipumis järjestyä. Joskus mennään kuitenkin pitkän kaavan mukaan, josta sitten itse kukin saa osakseen pahaa mieltä ynnä muita ilonpilausaineksia.

Ei kommentteja: