Takinkääntäjät

päivis: Joitakin moititaan silloin tällöin takinkääntäjiksi, kun vaihtavat mielipidettään jostain asiasta, yleensä päinvastaiseksi. Varsinkaan poliitikko ei kai äänestäjien mielestä saisi sitä tehdä, koska sen voidaan joissain asioissa väittää tarkoittavan vähintään äänestäjien pettämistä.

Ihmiselämässä on kuitenkin usein tilanteita, että omaa mielipidettään pitää tarkistaa ja ehkä jopa siis muuttaa sitä kokonaan. Jos aikaisemmin uskoi vankasti sosialistisen järjestelmän paremmuuteen, joutui todennäköisesi ajattelemaan asioita uusiksi, kun Neuvostoliitto ja moni sen lähipiiriin kuulunut maa sanoi hyvästit sosialismille. Tosin Suomessakaan kaikki eivät mielipidettään muuttaneet muurien murtuessa. Siitä merkkinä meillä edelleenkin on ainakin Suomen Kommunistinen puolue.

Joudun aina silloin tällöin pohtimaan omia mielipiteitäni. Toisinaan niiden ajatteleminen suorastaan ahdistaa. Mietin, onko ihan pakko kaikista asioista olla jotain mieltä. Kun esitetään vaikka gallup-kysymyksiä, niissäkin on yleensä yhtenä vaihtoehtona "en osaa sanoa". Saattaisi siis olla ihan hyväksyttävää, vaikka ei joka asiaan pystyisi tai haluaisi sanoa tiukkaa kantaa. Tai kantaa ei olisi ollenkaan. Kansanedustajatkin voivat halutessaan äänestää tyhjää.

Mielipiteet voivat joskus olla pieninä palasina niin kuin tämä maan
tasalla hajotettu talo Thaimaan Pattayalla. Tilalle voi syntyä kokonaan
uusi talo. Mielipiteetkin voivat joskus mennä uusiksi.

Saattaa tietysti vaikuttaa tyhmältä, jos ei osaa sanoa, mitä mieltä jostain asiasta on. Suunnilleen yhtä tyhmältä vaikuttaa sekin, kun esimerkiksi misseiltä tai malleilta kysytään kantaa asioihin, jotka arvatenkaan eivät ainakaan ihan ensimmäisinä ole heidän intresseissään. Mutta näin silti tehdään. Missit, mallit ja muusikot muun muassa tuntuvat olevan monessakin asiassa jonkinlaisia mielipidevaikuttajia. Tai ainakin heidän sanomisiaan luultavasti luetaan ja kuullaan hanakammin kuin joidenkin tylsiltä vaikuttavien ajattelijoiden mietteitä.

Kun nyt näin alustin aihetta takinkääntämisestä, olisi kai kohtuullista, että avaisin niitä asioita, joissa olen itse joutunut tai halunnut vaihtaa mielipidettäni. Pitää tietysti harkita, mitä paljastan vai paljastanko mitään, mutta voin tunnustaa toisinaan olevani kuin tuuliviiri. Saatan kuulla yhdestä suusta hyvän perustelun jollekin asialle ja olla välittömästi samaa mieltä. Kun tulee joku toinen, joka kääntää asiasta esiin toisen puolen, mahdollisesti lähden hänen kelkkaansa.

Omat mielipiteeni maahanmuutosta ovat yksi esimerkki, jossa omaa kantaa on pitänyt hakea lähes laidasta laitaan. Tosin en ole koskaan kuulunut niihin, jotka nykyisen turvapaikkahakijaliikehdinnän alussa innostuivat heiluttelemaan Welcome-kylttejään. Ihmisten lähtöön omilta kotiseuduiltaan liittyy niin monenlaisia asioita, ettei siitä kai voisikaan olla vain yhtä mieltä. Siksi en haluaisi kuulua niihinkään, jotka yhdistävät maahanmuuttajat vain raiskauksiin ja naisten ahdisteluun, mutta en myöskään jaksa sietää sitä, että raiskaukset ja naisten ahdistelu on maahanmuuttajien myötä lisääntynyt.

Olisin voinut olla kirjoittamatta koko maahanmuutosta, koska olen Thaimaassa ollessani ollut aiheen suhteen lähes uutisvapaalla vyöhykkeellä. Ei ole muutamaan viikkoon juuri tarvinnut miettiä eikä testata omia ajatuksiaan. Siihen on liittynyt myös se helpottava tunne, kun ei ole ollut tarvetta arvioida, olenko nykyisine mielipiteineni jotenkin turtunut koko asiaan. Mutta ei tähän aiheeseen liittyvien mielipiteiden esittäjistä pääse täälläkään karkuun.

Vasta tässä päivä tai pari sitten tapasin suomalaisnaisen, joka aivan yllättäen otti aiheen esille ja ilmaisi samalla oman, hyvin tiukan kantansa asiasta. Tapaamani naisen jos kenen tausta oli sellainen, että hänen suustaan ei ihan heti olisi uskonut kuulevansa niinkin maahanmuuttokielteistä puhetta.

Kun Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta varmasti uskoi viikonlopun Hesarissa julkaistussa kirjoituksessaan osuneensa nappiin kertoessaan mistä maahanmuuttokielteisyys kumpuaa, hän saattoi kokonaan unohtaa nämä hyvin koulutetut ja maailmaa nähneet naiset, jotka yllättäen ovatkin mielipiteissään hyvin lähellä Hiilamon mainitsemia, "toivonsa menettäneitä tehdaspaikkakuntien asukkaita". Mutta taitavat yliopistojen tutkijat joskus katsella maailmaa omasta norsunluutornistaan, jossa ollaan liian kaukana siitä arjen todellisuudesta, jota ihmiset elävät.

Minä olen onnellinen veronmaksaja

jormas: Olen suhteellisen tyytyväinen ja onnellinen veronmaksaja, vaikka kieltämättä joskus kirpaisee itseäkin. Kyseiseen, minua miellyttävään elo- ja olotilaan olen päätynyt ajattelemalla asioita määrätyllä tavalla.

Koska en halua Suomeen Saddamin enkä edes Aatun kaltaista diktaattoria enkä ylipäätään diktatuuria, vaikka sodassa saksalaisten aseveljiä olimmekin, jää jäljelle hyväksi vaihtoehdoksi demokratia. Siinä me kaikki yhdessä, siis koko Suomen kansa valitsemme presidentin, mielestämme ehdolla olevista kandidaateista 200 parasta Arkadianmäelle kansanedustajiksi sekä kuhunkin kuntaan 50 molemmin puolin kunnan- ja kaupunginvaltuutettua. Tavan pitäisi olla varsin oikeudenmukainen ja  tasapuolinenkin, sillä myös sen ääni kuuluu, joka ei äänestä lainkaan tai äänestää tyhjää.

Työelämän peruspilareihin olisi hyväksi kuulua, että kun työntekijä on valittu, saa hän koko työyhteisön, mutta vähintään esimiestensä täyden tuen. Mutta mitä teemme me äänestäjät, kun valitsemme edellä mainitut asioidemme hoitajat? Tuemmeko valitsemiamme tekijöitä tehtävissään antamamme valtakirjan mukaisen ajan? Kaikkea muuta. Riippumatta siitä ketkä tulevat valituksi, viisaus ei ison joukon mielestä kuljekaan aseman mukana. Vaan se jää aina kansan keskuuteen, josta osa kumpuaa muiden korviin ja silmiin oppositiosta. Suurin tyhmyys sen sijaan on kuitenkin aina hallituksessa, riippumatta keitä siellä istuu.

Saa siis hakea nurjamielisempää ja tyytymättömämpää työnantajaa kuin mitä me kansana olemme. Kun lukee elämöintiä mielipidepalstoilta tai sosiaalisesta mediasta tai kuuntelee Kansanradiota, voisi hyvinkin ajatella, että kyseessä on vähintäänkin työpaikkakiusaaminen. Mutta ehkä se on niin, että koska kansanedustajan ja valtuutetun työ ei ole työ, ei ole työpaikkakiusaamistakaan. Kunnianloukkaus kuitenkin on ja sen muotoja välillä testaillaan veronmaksajien kustantamissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa.

Pois on meistä ajattelu, jonka Pertti Paasio aikoinaan sanoi, kun Paavo Lipponen valittiin demareiden puheenjohtajaksi. Hän sanoi, että "meillä demareissa on tapana keskustella reippaasti ennen valintaa. Mutta kun valinta on tehty, sen tuolin jalan sahaaminen loppuu siihen". Me tunnumme päättäjiä valitessamme oikein odottavan ketkä tulevat valituksi. Jotta päästään tositoimiin heti kun tiedetään kenen jakkaroita sahailla. Itselleni ei ole selvinnyt missä tässä piilee kansan etu.

Mutta onnellinen verojen maksaminen ja sen myötä elettävän elämän logiikka menee kohdallani niin, että koska minulle on annettu mahdollisuus olla mukana valitsemassa asioitteni hoitajat, he myös päättävät paljonko maksan veroja ja mihin níitä käytetään. Jos ei jälki miellytä, voin jonkun vuoden jälkeen olla taas mukana valitsemassa toisin. Mitä siitä muille kitisemään? Vielä omista valinnoista, sillä vastuunsa se on meillä valinnat tehneillä äänestäjilläkin.

Vaikka eläkkeen määrällä en elvistellä voikaan, jää itsellekin verojen jälkeen kelpo läjä. Joka tipahtaa Ilmariselta tilille, laitan sitten tikkuja ristiin, numeroita Sudokuun tai en kumpaakaan. Verojen maksua minulla oli ylipäätään aikaa ja aihettakin pohdiskella Meilahden sydänvalvomossa sydäninfarktin jälkeen. Siitä selvisin, kiitos loistavan, veronmaksajien rahoilla palkatun henkilökunnan.

Sydäninfarktin vuosipäivää ja sen jälkeistä elämää vietän Suomessa kesäisin lampien, jokien, järvien ja meren rannalla Merikontti- tai Matkakodissamme. Joskus tulee käytyä katsomassa maailmaa liikkuvalla asunnollamme Turkin Alanyassa tai vaikkapa Atlantin rannikolla. Tai skootterilla tai polkupyörällä ihmettelemässä Maarianhaminassa tai Tukholmassa suomalaisia, jotka luulevat olevansa ruotsalaisia tai ainakin näyttelevät sitä. Merkillisiä ovat ihmisten arvot ja arvottamiset, sillä Tallinnassa tapaa harvemmin suomalaista, joka uskottelee itselleen ja muille olevansa virolainen.

Talvisin vietämme aikaa paljon Thaimaassa vuokra-asunnossamme, josta maksamme kuukaudessa vuokraa 130 euroa. Sen ja matkan hinnan säästämme syömällä enemmän tai vähemmän halpahintaista thairuokaa. Ruokitaan lisäksi kulkurikoiria, kävellään pitkin rantoja lähes päivittäin mieluummin kymmenen kuin viisi kilometriä, jos tapa vaikka antaisi jonkun päivän lisää itselle tällä pallolla. Joku jolla on maallista mammonaa vielä meitäkin vähemmän, saa hänkin roposensa silloin tällöin. Jotenkin siitäkin oma mieli tulee paremmaksi. Kun edes ripauksen antaa muille omasta itsekkyydestä. Yhteiskuntavastuuta kannamme Thaimaassakin monin tavoin. Niistä yksi on kerätä kerran viikossa rannalta turistien ja paikallisten sinne jättämiä roskia tunti tai pari.

Aikaa menee lisäksi uima-altailla tai 13 kilometriä pitkän rannan kansituolissa aurinkovarjon alla kuunnellessa, kun suomalaiset haukkuvat itse valitsemiaan päättäjiä, omaa kotimaataan ja Finnairia. Minäkin joskus, kun kuun sirppi oli yöllä toisin kuin Suomessa. Tai linnut laulavat väärään aikaan. Eikä kukkokaan osaa kunnolla kiekua.

Maassa maan tavalla

päivis: Suomalaiset sanovat mielellään, että "maassa maan tavalla". Se on oikein hyvä sanonta, sillä on väärin ajatella, että johonkin maahan voisi mennä öykkäröimään miten sattuu. Vierasta maata pitää arvostaa edes sen verran, että ainakin yrittää toimia niin kuin maan tapa on.

Tähän asti varmaan meni nappiin. Näinhän me ajattelemme, kun Suomeenkin on tullut sankoin joukoin turvapaikanhakijoita ja siinä ohessa varmaan vähän muitakin kaukaisten maiden ihmisiä. Tulijoiden on syytä oppia meidän tavoillemme, eikä päin vastoin.

Mutta mitähän ajattelee suomalainen, kun itse menee ulkomaille? Olen varmaan johonkin blogiin joskus kirjoittanutkin ikimuistoisen lausahduksen, kun TV-dokumentissa tai uutislähetyksessä suomalainen rekkakuski tokaisi vaikeuksiin jouduttuaan jossain Siperian laitamilla venäläiselle virkamiehelle, että "p--kele, puhu suomea". Jos suomalainen ei osaa paikallisen maan kieltä tai edes englantia, hän kai olettaa, että vastapuoli osaa suomea.

Thaimaassa sekin on mahdollista, ainakin melkein. Jos suomalaiset tottuvat käyttämään tiettyjä, samoja paikkoja, joissa on palvelua tarjolla, ei mene aikaakaan, kun asiointi sujuu suomen kielellä. Ainakin jollakin tasolla.

Suomalainen olisi mielellään päällepäsmäröinyt, kun thaimaalaisilla meni
aika pitkä tovi, ennen kuin kadulle valuvan veden syy selvitettiin ja lopulta
lätäköt kuivattiin ja paikat siivottiin. Mutta tämäkin kuuluu sarjaan
maassa maan tavalla. First things first tai asia kerrallaan.

Tämän blogin aihetta miettiessäni Jorma heitti ajatuksen, että taitaisi äkkiä käydä huonosti, jos Thaimaassa alkaisi noudattaa oikeanpuoleista liikennettä, vaikka täällä se on vasemmanpuoleinen. Siihen totesin, että etkös muista miten juuri yhtenä päivänä pelastin sinut jäämästä mopon alle, kun kuski ajeli noin: vastaantulijoiden kaistalla. Mutta sehän onkin maan tapa, että välillä oikaistaan ja ajellaan isommillakin teillä väärään suuntaan. Onneksi näin yleensä tekevät vain kaksipyöräisten kuljettajat, jotka vievät ainoastaan kapean tilan tiestä.

Aika monen täällä pitkiä aikoja oleskelevan elämä näyttää melko ikävältä, jos on uskominen siihen, miten he kokevat Thaimaan ihmiset ja tavat. Tänään taisin saada aikaan pienen myrskyn vesilasissa, kun kommentoin Facebook-kirjoitusta, josta ei tarvinnut edes lukea rivien välistä, että Thaimaassa asiat ovat jotenkin kertakaikkisen poskellaan. Välillä voisi luulla suomalaisten juttuja kuunnellessa, että jos suuri osa kansasta ei ole rikollisia, niin epärehellisiä ainakin.

En ymmärrä, miksi tänne pitää tulla ja varsinkaan jäädä, jos elämä kerran on niin vaikeaa. Jos Suomessa kuulisimme jotain vastaavaa siellä oleskelevien ulkomaalaisten suusta, siitä nousisi varmasti hirveä poru. Suomestahan ei saa ääneen sanoa mitään kielteistä, oli sanoja sitten Italian pääministeri tai syyrialainen turvapaikanhakija. Mutta täällä Thaimaassa suomalaiset ilmeisesti kuvittelevat, ettei ole ollenkaan epäkorrektia huomautella joka käänteessä, jos paikalliset tavat eivät itseä miellytä.

Orpojen lasten kodissa lähellä Burman rajaa....

Lastenkodin entinen päärakennus

jormas: Olisin voinut oivallisella tavalla jatkaa päiviksen eilisestä blogikirjoituksesta kokovartalokuvista, mutta teen sen myöhemmin.....

Sitä odotellessa linkitän päiviksen oivan artikkelin paikallisesta aviisista Thaimaan suomalainen. Olkaa hyvät..... edellä olevan linkin takana.

Kokovartalokuvia osa 2

päivis: Tänään keskustelimme Jorman eilisestä blogista, jonka sisältönä oli piirroshahmoja Jormasta ja minusta. Ehdotin jo eilen Jormalle, että olisi saanut vähän selittää, mistä tuli yhtäkkinen into piirtämiseen. Selittäminen jäi minulle, vaikka olenkin yrittänyt olla selittelemättä asioita.

Juttu alkoi kai oikeastaan siitä, kun rupesin puhumaan sarjakuvapiirtämisestä. Ajattelin kaivaa esiin vanhan, mutta sitäkin rakkaamman harrastukseni: piirtämisen. Olen kaivannut kynää käteeni ja siitä paperille syntyvää kuvaa. Kauan, kauan sitten piirsin paljon. Aina. Näin ainakin muistelen.

Osa-aikaeläkkeellä olo tuntui sopivalta ajankohdalta aloittaa. Sain ideankin, mitä ja miten piirtäisin. Tuntui kuitenkin, että kättä pitää ensin harjoittaa. Nykyään tulee käytettyä kynää tosi vähän. Ja toimittajan hommissa käsialakin muotoutui ihan kauheaksi. Monesti muistiinpanoja tehdessä tuli sutaistua paperille jotain sellaista, josta ei myöhemmin saanut kunnolla selvää. Olen viime vuodet yrittänyt tietoisesti parantaa käsialaani.

Olen ehdottomasti kaunokirjoittamisen kannattaja ja hyvin pahoillani siitä, ettei sitä enää opeteta koulussa. Näin olen ymmärtänyt.

Osa piirtämisen aloittamista oli sopivan paperin löytäminen. Thaimaassa on aivan HURJASTI monenlaisia hauskoja pikkuvihkoja, joita mielelläni käyttäisin tähän tarkoitukseen. Mutta sitten tulee mutta. Jos on sata erilaista vihkoa, ainakin 98:ssa on viivat. Jorma kuitenkin löysi minulle yhden pienen vihkosen, jota aloin kantaa mukanani. Siihen ja yhteen viivavihkoon aloin suunnitella henkilökuvaa, jota olen ajatellut käyttää yhden ruudun sarjakuvissani.

Uudelleen virinneen harrastuksen pitkä loikka eteenpäin oli se, kun aivan sattumalta löysin Rotringin mustekynän Pattayan Central Festivalin ostosparatiisin yhdistetystä käsityö-, askartelu-, levy-, paperi- ja kirjamyymälästä. Silloin ennen, kun piirsin paljon, kynän piti aina olla Rotring.

Jaa, mitenkäs tämä sitten liittyy Jorman eiliseen blogiin? Se liittyy siihen niin, että Jormakin sai inspiraation, kun huomasi, että matkapuhelimeen voi ladata piirtämisohjelman. Piirtää voi vaikka peukalolla ja säätää ohjelman käyttämään juuri niin ohutta tai paksua viivaa kuin itse haluaa. Samalla reissulla, kun löysin Rotringin, löysin myös tuohon tarkoitukseen soveltuvan kynän, jonka toin Jormalle tuliaiseksi Pattayan-reissultani. Ettei tarvitse peukalolla piirtää.

Nuo eiliset kuvat ovat siis kaikkeen tuohon edellä kerrottuun liittyviä tuotoksia. Ellei sitten Jorma ole sitä mieltä, että eihän se noin mennyt.

Monimutkaisen mielen yksinkertaiset sarjakuvahahmot

jormas: Tänään en kirjoita blogia, vaan julkaisen eilisellä kalastusmatkalla ja tänä aamuna tekemiäni kokovartalokuvia meistä.

Kalastusretkellä voi olla kalastamattakin

päivis: Olimme taas retkellä. Tällä kertaa kalastamassa. Tosin emme kumpikaan tarttuneet kalastusvälineisiin. Kymmenen muuta retkellä ollutta sen sijaan kalastivat ahkerasti meidänkin puolestamme.

Toiset kalastivat. Me keksimme muuta ajankulua.

Toisten kalastaessa hauskuutimme itseämme muun muassa tekemällä listan laivaretken tuotteen sisällöstä. Nimenomaan tuotteestahan tuossa tämän päiväisessä oli kyse. Jos jätetään pois laivalle menomatka, tuotetta on se osuus joka tapahtui laivalle päästyämme. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, tuotteeseen kuului myös rohkea taiteilu kapealla lankulla, jotta olisimme päässeet sisälle laivaan. Laiva oli todella laiva, eikä mikään vene.

Tuote nimeltä laivamatka piti siis sisällään kalastamisosuuden. Se tapahtui välineillä, joilla tuskin on mitään nimeä. Pitkä siima oli sidottu tyhjiin muovipulloihin ja siiman toisessa päässä oli useita koukkuja. Se mahdollisti useamman kalan samanaikaisen nappaamisen. Syöttinä käyttivät mustekalan tai jonkun vastaavan kuutioituja palasia.

Kalastaminen oli tärkeää, sillä laivaretkellä tarjottu ateria koostui pääasiassa ongituista ja paikan päällä kypsennetyistä kaloista. Jos ei olisi tullut kalaa, ei olisi ollut ruokaa. Lukuun ottamatta erikseen retkeä varten varattua kanaa ja sämpylöitä. Ja minulle kasviksia.

Ne kehuivat näitä, jotka söivät. Maiston minäkin pienen palan.

Yksi osa tuotteesta oli laivan henkilökunnan humalatilan arviointi. Kapteeni saattoi olla lähtiessä krapulainen, mutta laivan apumies sen sijaan keskittyi huolella humaltumisen varmistamiseen. Täysi viskipullo vajeni vauhdilla päivän edistyessä. Matkamme sujui kuitenkin turvallisesti. Kiitos kapteenin, joka otti ankkurissa ollessamme päivätirsat.

Henkilökunnan humalainen jäsen luultavasti erehtyi luulemaan meitä venäläisiksi tai sitten hänelle oli yksi ja sama asia, olimmeko suomalaisia vai venäläisiä. Apumiehen rooliin näytti kuuluvan säännöllinen kiljahdus: davai, davai. Sehän on venäjää ja tarkoittaa suunnilleen samaa kuin okei, okei tai tehdään, tehdään tai jotain muuta vastaavaa. Emme alkaneet sivistää häntä näissä Suomi-Venäjä-asioissa.

Tuotteeseen kuului myös uiminen ja kaikille halukkaille oli myös mahdollisuus pulahtaa liukumäkeä pitkin kirkkaaseen, Koh Larnin saaren edustan meriveteen. Jorma liukui, minä tyydyin sukeltamaan pää edellä laivan perästä. Olisi kannattanut jättää sukeltamatta, sillä lähes metrin korkeudesta sukeltaminen on ihan eri asia kuin sukeltaminen uima-altaaseen, jonka veden pinta on suunnilleen samalla tasolla kuin altaan reuna. Huomasin sen vasta siinä vaiheessa, kun olin juuri lätsähtämässä mahalleni edellä mainittuun kirkkaaseen veteen.

Tuote nimeltä laivaretki antaa myös mahdollisuuden loikoiluun kansituolilla. Noita samoja tuoleja Pattayan ja Jomtienin rannoilla on vierivieressä, mutta laivamatkalla hintaan sisältyy myös mukava aaltojen aiheuttama keikutus. Se houkuttaa ottamaan päiväunet, kuten kapteenin esimerkki osoitti.

Tuotteen loppuhuipennus oli laivasta pois kapuaminen. Kapteenin onnistui ajaa laivansa laituriin siten, että kapea lankku saatiin nyt lähes vaaka-asentoon. Aamulla laivaan mennessä se jostain syystä oli niin kallellaan, että melkein piti kavuta kyytiin kuin aikoinaan Kekkonen palmuun.

Laivasta poistuminen oli helpompaa kuin sinne meno. Se ei selvinnyt,
miksi lankun piti olla noin onnettoman kapea.

Matkaseura ei kuulu kapteenin ja apumiehen tarjoamaan tuotepakettiin. Tuurista riippuu, minkälaiseen seuraan pääsee tai joutuu. Meitä onnisti.

Pattayan jätteet

jormas: Yritin herätellä Pattaya Suomi-Seuran Face-sivuilla keskustelua Pattayan jätehuollosta, kun niin moni tuntuu tietävän asian oikean laidan tietämättä asiasta yhtään mitään. Kuulun itsekin samaan joukkoon, joten olen päättänyt ottaa asiasta selvää. Keskustelusta alla pätkä suomalaista viisautta aidoimmillaan:

Pattaya Suomi-Seura ry Näyttää siltä, että nimenomaan sitä minne lähinnä biojäte roudataan ei tunnuta tietävän. Mutta selvitän sen, jos ei varmaa tietoa löydy.

Tykkää · Vastaa · Kommentoija: Soini Strandén · 15 t

Pattaya Suomi-Seura ry Sitä nimenomaan en usko.

Tykkää · Vastaa · Kommentoija: Soini Strandén · 20 t

Kaisa Hemmilä Tienvarret on jo nykyään pienempiä ja isompia kaatopaikkoja! Tätä on ihmetelty 20v ajan siellä lomaillessa että jätehuolto ei ole edistynyt tippaakaan. Kammottavaa hajua ja näkymät inhottavat. Samoin kävelykatujen kunnossapito on ihan rempallaan!

Tykkää · Vastaa · Viesti · 1 · 18 t

Hannu Lehtolahti Nakluan puolella on laituri, josta kipataan proomuihin ja proomut vedetään merelle ja tyhjennetään, That is simply, vai mitä???

Tykkää · Vastaa · Viesti · 1 · 18 t

Erkki Pörhö Tosiaan roskan määrä ja karmee haju pahenee joka vuosi, ett tuo koko Thaimaa kohtapuolin on iso kaatopaikka !!

Tykkää · Vastaa · Viesti · 1 · 16 t

Pentti Ojala Hua Hinissä ne näkyvät polttavan vuoren rineellä😈

Tykkää · Vastaa · Viesti · 2 · 18 t

Sirpa Hakala Tien varret ovat varmaan tuleva paikka!

Tykkää · Vastaa · Viesti · 1 · 18 t

Mauri Ojala taitaa olla meressä

Tykkää · Vastaa · Viesti · 1 · 21 t

Väinö Och Silja Tarkiainen Eiköhän tieto siitä paikasta ole siellä, toivotaan, toivotaan!

Tykkää · Vastaa · Viesti · 15 t

Outi Siltaniemi Poltto luultavasti?

Tykkää · Vastaa · Viesti · 15 t

Dora Birgitta Müntzel Hakokorpi Ei harmainta aavistusta.

Pengoin myös netistä edellä mainittua suomalaista viisautta, jota tästäkin aiheesta löytyy roppakaupalla. Yksi on nähnyt vedessä kortongin, josta hän päättelee, että kaikki jätteet kipataan mereen, toinen päättelee muovipussista saman asian ja niin edelleen. Ja kun joku näkee ulapalla pressuilla peitetyn proomun, näkee hän oitis sielunsa silmin aluksen kuljettamassa lastiaan mereen upotettavaksi.

Mutta oikeaa asiatietoa suomenkielellä en netistä löytänyt. päivis sen sijaan löysi englanniksi jotain. Kuten esimerkiksi kaatopaikan tai kaksi, joista vastuussa on Pattayan kaupunki. Kaatopaikoilla tai mikä käsittelylaitos se nimeltään milloinkin lieneekään, harrastetaan myös kierrätystä. Missä muodossa, sitä en vielä tiedä.

Nämä eivät päädy Jomtien-Pattayallakaan mereen

Joka tapauksessa jätteet viedään Pattayallakin kaatopaikoille ja ainakin osin käsiteltäväksi. Sekin tuli selväksi, että kaatopaikkojen kapasiteetti on pääosin turismin kasvun ansiosta riittämätön. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Pattayan lähin saari aivan rannan kupeessa on Koh Larn. Sielläkin on oma kaatopaikkansa. Saarella jätettä kertyy 20-30 tonnia päivässä. Josta osa kuljetetaan Pattayalla käsiteltäväksi. Maantäyttämiseen jätettä ylipäätään käytetään aika tavalla. Sen itse kukin Thaimaassa aikaansa viettävä voi itsekin hyvin havaita. Mutta että jätteitä kipattaisiin missään muodossa mereen, sille väittämälle en löydä tietoon perustuvaa tukea mistään.

Aivan oma lukunsa on jätevesien puhdistus. Sen suhteen veden laatu on Pattayalla parantunut vuosikymmenen aikana valtavasti. Mutta jo reipas vuosikymmen sitten Pattayan vedet täyttävät hyvinkin uimaveden vaatimukset. Mutta katujen sadevedet menevät mereen käsittelemättöminä, näin uskon. Joka tarkoittaa, että kun heitän roskan kadulle, saan uida sen kanssa seuraavan sateen jälkeen.

Mielenkiintoinen vertailukohta nimenomaan jäte- ynnä muiden vesien suhteen on kotoisen Helsinkimmekin edustalla oleva Suomenlahti. Jonne edelleen suomalaisesta maataloudesta laskee aikamoinen määrä lannoitteita ja eläinten ulosteita. Tähän lisänä osa risteilyaluksista ja tietty muistakin laivoista laskee jätevetensä yhä sellaisenaan veteen. Aivan oma lukunsa on lahden perukalla olevan Pietarin, mutta myös muiden rantojen jäte-, maa- sekä eläintalousvedet. Pietarin jätevedenpuhdistamoiden saamisessa nykyiselle tolalle, on iso rooli meillä suomalaisilla. On kuitenkin hyvinkin todennäköistä, että Suomen merissä uidaan huomattavasti huonolaatuisemmassa vedessä kuin Pattayalla konsanaan. Jäteaiheeseen palaan, kun sitä sulattelen ja ongin lisätietoa.

Mutta tänään on päiviksen ja minun viikon yhteiskuntavastuupäivämme ja menemme rannalle pariksi tunniksi keräämään ihmisten sinne jättämiä roskia.