Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. helmikuuta 2016

Maassa maan tavalla

päivis: Suomalaiset sanovat mielellään, että "maassa maan tavalla". Se on oikein hyvä sanonta, sillä on väärin ajatella, että johonkin maahan voisi mennä öykkäröimään miten sattuu. Vierasta maata pitää arvostaa edes sen verran, että ainakin yrittää toimia niin kuin maan tapa on.

Tähän asti varmaan meni nappiin. Näinhän me ajattelemme, kun Suomeenkin on tullut sankoin joukoin turvapaikanhakijoita ja siinä ohessa varmaan vähän muitakin kaukaisten maiden ihmisiä. Tulijoiden on syytä oppia meidän tavoillemme, eikä päin vastoin.

Mutta mitähän ajattelee suomalainen, kun itse menee ulkomaille? Olen varmaan johonkin blogiin joskus kirjoittanutkin ikimuistoisen lausahduksen, kun TV-dokumentissa tai uutislähetyksessä suomalainen rekkakuski tokaisi vaikeuksiin jouduttuaan jossain Siperian laitamilla venäläiselle virkamiehelle, että "p--kele, puhu suomea". Jos suomalainen ei osaa paikallisen maan kieltä tai edes englantia, hän kai olettaa, että vastapuoli osaa suomea.

Thaimaassa sekin on mahdollista, ainakin melkein. Jos suomalaiset tottuvat käyttämään tiettyjä, samoja paikkoja, joissa on palvelua tarjolla, ei mene aikaakaan, kun asiointi sujuu suomen kielellä. Ainakin jollakin tasolla.

Suomalainen olisi mielellään päällepäsmäröinyt, kun thaimaalaisilla meni
aika pitkä tovi, ennen kuin kadulle valuvan veden syy selvitettiin ja lopulta
lätäköt kuivattiin ja paikat siivottiin. Mutta tämäkin kuuluu sarjaan
maassa maan tavalla. First things first tai asia kerrallaan.
Tämän blogin aihetta miettiessäni Jorma heitti ajatuksen, että taitaisi äkkiä käydä huonosti, jos Thaimaassa alkaisi noudattaa oikeanpuoleista liikennettä, vaikka täällä se on vasemmanpuoleinen. Siihen totesin, että etkös muista miten juuri yhtenä päivänä pelastin sinut jäämästä mopon alle, kun kuski ajeli noin: vastaantulijoiden kaistalla. Mutta sehän onkin maan tapa, että välillä oikaistaan ja ajellaan isommillakin teillä väärään suuntaan. Onneksi näin yleensä tekevät vain kaksipyöräisten kuljettajat, jotka vievät ainoastaan kapean tilan tiestä.

Aika monen täällä pitkiä aikoja oleskelevan elämä näyttää melko ikävältä, jos on uskominen siihen, miten he kokevat Thaimaan ihmiset ja tavat. Tänään taisin saada aikaan pienen myrskyn vesilasissa, kun kommentoin Facebook-kirjoitusta, josta ei tarvinnut edes lukea rivien välistä, että Thaimaassa asiat ovat jotenkin kertakaikkisen poskellaan. Välillä voisi luulla suomalaisten juttuja kuunnellessa, että jos suuri osa kansasta ei ole rikollisia, niin epärehellisiä ainakin.

En ymmärrä, miksi tänne pitää tulla ja varsinkaan jäädä, jos elämä kerran on niin vaikeaa. Jos Suomessa kuulisimme jotain vastaavaa siellä oleskelevien ulkomaalaisten suusta, siitä nousisi varmasti hirveä poru. Suomestahan ei saa ääneen sanoa mitään kielteistä, oli sanoja sitten Italian pääministeri tai syyrialainen turvapaikanhakija. Mutta täällä Thaimaassa suomalaiset ilmeisesti kuvittelevat, ettei ole ollenkaan epäkorrektia huomautella joka käänteessä, jos paikalliset tavat eivät itseä miellytä.

Ei kommentteja: