Takinkääntäjät

päivis: Joitakin moititaan silloin tällöin takinkääntäjiksi, kun vaihtavat mielipidettään jostain asiasta, yleensä päinvastaiseksi. Varsinkaan poliitikko ei kai äänestäjien mielestä saisi sitä tehdä, koska sen voidaan joissain asioissa väittää tarkoittavan vähintään äänestäjien pettämistä.

Ihmiselämässä on kuitenkin usein tilanteita, että omaa mielipidettään pitää tarkistaa ja ehkä jopa siis muuttaa sitä kokonaan. Jos aikaisemmin uskoi vankasti sosialistisen järjestelmän paremmuuteen, joutui todennäköisesi ajattelemaan asioita uusiksi, kun Neuvostoliitto ja moni sen lähipiiriin kuulunut maa sanoi hyvästit sosialismille. Tosin Suomessakaan kaikki eivät mielipidettään muuttaneet muurien murtuessa. Siitä merkkinä meillä edelleenkin on ainakin Suomen Kommunistinen puolue.

Joudun aina silloin tällöin pohtimaan omia mielipiteitäni. Toisinaan niiden ajatteleminen suorastaan ahdistaa. Mietin, onko ihan pakko kaikista asioista olla jotain mieltä. Kun esitetään vaikka gallup-kysymyksiä, niissäkin on yleensä yhtenä vaihtoehtona "en osaa sanoa". Saattaisi siis olla ihan hyväksyttävää, vaikka ei joka asiaan pystyisi tai haluaisi sanoa tiukkaa kantaa. Tai kantaa ei olisi ollenkaan. Kansanedustajatkin voivat halutessaan äänestää tyhjää.

Mielipiteet voivat joskus olla pieninä palasina niin kuin tämä maan
tasalla hajotettu talo Thaimaan Pattayalla. Tilalle voi syntyä kokonaan
uusi talo. Mielipiteetkin voivat joskus mennä uusiksi.

Saattaa tietysti vaikuttaa tyhmältä, jos ei osaa sanoa, mitä mieltä jostain asiasta on. Suunnilleen yhtä tyhmältä vaikuttaa sekin, kun esimerkiksi misseiltä tai malleilta kysytään kantaa asioihin, jotka arvatenkaan eivät ainakaan ihan ensimmäisinä ole heidän intresseissään. Mutta näin silti tehdään. Missit, mallit ja muusikot muun muassa tuntuvat olevan monessakin asiassa jonkinlaisia mielipidevaikuttajia. Tai ainakin heidän sanomisiaan luultavasti luetaan ja kuullaan hanakammin kuin joidenkin tylsiltä vaikuttavien ajattelijoiden mietteitä.

Kun nyt näin alustin aihetta takinkääntämisestä, olisi kai kohtuullista, että avaisin niitä asioita, joissa olen itse joutunut tai halunnut vaihtaa mielipidettäni. Pitää tietysti harkita, mitä paljastan vai paljastanko mitään, mutta voin tunnustaa toisinaan olevani kuin tuuliviiri. Saatan kuulla yhdestä suusta hyvän perustelun jollekin asialle ja olla välittömästi samaa mieltä. Kun tulee joku toinen, joka kääntää asiasta esiin toisen puolen, mahdollisesti lähden hänen kelkkaansa.

Omat mielipiteeni maahanmuutosta ovat yksi esimerkki, jossa omaa kantaa on pitänyt hakea lähes laidasta laitaan. Tosin en ole koskaan kuulunut niihin, jotka nykyisen turvapaikkahakijaliikehdinnän alussa innostuivat heiluttelemaan Welcome-kylttejään. Ihmisten lähtöön omilta kotiseuduiltaan liittyy niin monenlaisia asioita, ettei siitä kai voisikaan olla vain yhtä mieltä. Siksi en haluaisi kuulua niihinkään, jotka yhdistävät maahanmuuttajat vain raiskauksiin ja naisten ahdisteluun, mutta en myöskään jaksa sietää sitä, että raiskaukset ja naisten ahdistelu on maahanmuuttajien myötä lisääntynyt.

Olisin voinut olla kirjoittamatta koko maahanmuutosta, koska olen Thaimaassa ollessani ollut aiheen suhteen lähes uutisvapaalla vyöhykkeellä. Ei ole muutamaan viikkoon juuri tarvinnut miettiä eikä testata omia ajatuksiaan. Siihen on liittynyt myös se helpottava tunne, kun ei ole ollut tarvetta arvioida, olenko nykyisine mielipiteineni jotenkin turtunut koko asiaan. Mutta ei tähän aiheeseen liittyvien mielipiteiden esittäjistä pääse täälläkään karkuun.

Vasta tässä päivä tai pari sitten tapasin suomalaisnaisen, joka aivan yllättäen otti aiheen esille ja ilmaisi samalla oman, hyvin tiukan kantansa asiasta. Tapaamani naisen jos kenen tausta oli sellainen, että hänen suustaan ei ihan heti olisi uskonut kuulevansa niinkin maahanmuuttokielteistä puhetta.

Kun Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta varmasti uskoi viikonlopun Hesarissa julkaistussa kirjoituksessaan osuneensa nappiin kertoessaan mistä maahanmuuttokielteisyys kumpuaa, hän saattoi kokonaan unohtaa nämä hyvin koulutetut ja maailmaa nähneet naiset, jotka yllättäen ovatkin mielipiteissään hyvin lähellä Hiilamon mainitsemia, "toivonsa menettäneitä tehdaspaikkakuntien asukkaita". Mutta taitavat yliopistojen tutkijat joskus katsella maailmaa omasta norsunluutornistaan, jossa ollaan liian kaukana siitä arjen todellisuudesta, jota ihmiset elävät.