Vapaat koirat

päivis: Meillä on monta koirakaveria, joita tapaamme aamulenkkimme varrella. Jokainen niistä elää aivan erilaista elämää kuin koirat kotona Suomessa. Niiden eloa ei rajoita laki koirien kiinni pidosta. Toisaalta ne ovat teiden varsilla liikkuessaan päivittäin vaarassa jäädä auton tai moottoripyörän alle. Ne eivät siis kulje ihmisten talutushihnassa. Ne ovat vapaita.

Ensin ovat vielä toistaiseksi tyhjän naapuritontin kolme koiraa, kaksi narttua ja yksi uros. Uros ja nuorin nartuista saattavat olla sisaruksia. Jos ne eivät ole tontin tien puoleisella reunalla makailemassa, ne ryntäävät paikalle jostain kauempaa puskista, kun Jorma viheltää niille. Luulisi niiden kuvittelevan, että meillä on tarjolla jotain suurempaakin herkkua, mutta niille riittää pätkä koirille tarkoitettua tikkua, jota jokainen asettuu nauttimaan valitsemaansa paikkaan. Tämä näytelmä toistuu lähes päivittäin. Ihmettelemme aina niiden rauhallista mutustelua. Emme voi olla vertaamatta niitä osaomistuskoira Niiloon, joka hotkaisisi hetkessä vastaavan makupalan.

Kävelylenkin jatkuessa tien varrella on sekalainen seurakunta joko rohkeita tai arkoja koiria. Useimmat kuitenkin ottavat vastaan niille tarjotun herkun. Osan pitää ensin vähän haukkua, mutta se kuuluu asiaan. Juuri näitä haukkujia moni suomalainenkin vierastaa ja tekee siitä tulkinnan, että koira on vihainen. Unohtaen sanonnan, ettei haukkuva koira pure. Tai ettei koiran ensisijainen ajatus ainakaan ole, että se aikoo purra. Haukuntaa kannattaa opetella kuuntelemaan.

Jos täällä koira puree, siihen on varmasti joku hyvä syy. Kävelysauvat on yksi arvaukseni. Koira luulee, että kävelijä haluaa lyödä sitä sauvalla ja varmuuden vuoksi käy päälle. Jotkut kulkevatkin kepakko kädessä ja se on kyllä varma tae, että koira pitää kävelijää vihollisenaan. Pyöräilijöistä meidän Suomi-koiramme Niilokaan ei pidä. Miksi siis täällä koirat jättäisivät pyöräilijän haukkumatta?

Erään talon pihapiirissä asustelee useampiakin koiria. Yksi niistä, valkoinen, lähtee aina peräämme. Se tietää saavansa siten useamman herkkupalan, mutta on sen katseessa myös jotain sellaista, josta voisi päätellä sen nimenomaan haluavan päästä ihmisten seuraan. Mutta tietyssä kohtaa se ymmärtää kääntyä takaisin kotiin. Ilmeisesti sen käsittämä reviiri päättyy siihen.

Minä olen Aamu ja tässä asennossa on kaikkein mukavinta istua.

Kakkosroadin varrella on vain yksi varma koirabongaus. Samalla se on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tämä koira on kiinni vahvassa ketjussa. Sen elämä vaikuttaa tosi ikävystyttävältä, joten todennäköisesti se viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla. Ehkä se on kytketty ketjuun, jotta se hoitaisi vartiokoiran tehtävää. Mahdollisesti se niin tekeekin tarvittaessa.

Ja sitten ollaan jo Aamun luona. Olemme nimenneet Cry-pennun siskon Aamuksi ja oletettu äiti on nimeltään Ilta. Aamu sai nimensä siksi, että tapaamme sen yleensä aamuisin. Ilta puolestaan sopii hyvin äidin nimeksi. Olemme luopuneet ajatuksesta, että Aamu pitäisi saada vietyä Meowin luokse, jossa myös Cry on kuntoutumassa ja jonne se saa jäädäkin vaikka elämänsä loppuun saakka. Tosin Cry on niin herttainen koira, että sen joku saattaa vaikka adoptoida omakseen. Ainakin itse olen täysin sen lumoissa.

Aamu on samanlainen kurttunaama kuin sisarensa, mutta se oli jo ennen Cryn kohtaamaa onnettomuutta huomattavasti vahvempi ja jonkin verran suurempikin. Nyt kokoero näyttää vain kasvaneen. Aamu olisi varmasti aivan yhtä ihana adoption kohde kuin Cry, mutta emme ole ollenkaan vakuuttuneita, että sen elämä on kurjaa tyhjillään olevassa autonpesuhallissa, jossa sillä on seuranaan äiti ja epämääräinen joukko silloin tällöin näyttäytyviä setiä ja tätejä, ehkä isäkin. Ruokaakin se saa jostain, sillä vain harvoin se näyttää olevan nälissään.

On ollut mukava huomata, että Iltakin osoittaa nykyään riemua, kun se näkee meidät. Sen verran arka se kuitenkin on, ettei anna koskea itseenä.

Olen haastanut itseni menemään joku päivä pinsettien ja muiden tykötarpeiden kanssa Aamun luokse, jotta nyppisin siltä pois kaikki sadat punkit, joita sen pentukoiran pulleassa vartalossa on. Enköhän sen joku päivä teekin. Strategia on jo mietittynäkin.

Ihan oma lukunsa ovat kaupan koirat. Sekin on sekalainen joukko erilaisia koiria, joista osa on vaihtanut paikkaa 7-Elevenin kulmille, kun Seven Seasin tontilta tuli lähtöpassit kaikille täällä vielä vuosi sitten syksyllä asustelleille koirille. Kaupan koirille eivät herkkupatukat yleensä kelpaa. Sitäkin ahnaammin ne ottavat vastaan rapsutuksia ja taputuksia. Vähintään yhtä paljon niiden läheisyyttä kaipaa moni kaupan asiakas, me mukaan lukien.