Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat

päivis: Mistähän lienee tuo otsikon mukainen hokema on saanut alkunsa? Se on hyvin tuttu ainakin minun ikäpolveni ihmisille. Yleensä se kyllä heitetään hetkellä, jolloin tarvitaan vähän kevennystä. Koiranpentu Crylle en sitä ole sanonut, vaikka se on tällä hetkellä varmaan kärsinyt enemmän kuin yhden pienen pennun kuuluisi kärsiä. Sen kruunu ei tästä voi enää kirkkaammaksi muuttua.

Emme voi tietää, mitä pennulle olisi tapahtunut, jos emme vajaa kaksi viikkoa sitten olisi kuulleet sen huutavan liikuntakytyttömänä tuskissaan. Me teimme niin kuin oikealta tuntui. Kannoimme sen ensin melkein toisella puolella katua olevalle eläinklinikalle, veimme sen siellä tehtyjen vähän hätäisten tutkimusten jälkeen moottoripyörän kyydissä Meowin koiratarhalle, josta se jo samana päivänä piti käyttää samalla klinikalla röntgenissä, jotta olisi voitu todeta sen vammojen todellinen laatu.

Lisää kärsimystä, kun eläinten hoitaja
pakottaa nielemään isoja pillereitä.

Pentu jatkoi tuon tuosta kovaäänistä kärsimystensä ilmaisua. En ole koskaan (onneksi) joutunut kuuntelemaan samanlaista huutoa. Huutonsa ansiosta se myös siirrettiin päivän tai parin päästä eläinsairaalaan, jossa oli tarjolla ympärivuotista hoitoa ja leikkaus, jolla sen liikuntakyky voitaisiin palauttaa.

Odotamme nyt tuon lupauksen toteutumista. Olemme tietysti malttamattomia, koska mitään liikuntakyvyn palautumiseen viittaavaa ei ole vielä tapahtunut. Mutta kärsimys sen sijaan on selvästi edelleen läsnä. Tosin, meille on kerrottu, että Cry on jo saanut kuntoutusta, jota on päivittäin jatkettava aamuin illoin.

Ehkä koiranpentu on vähän samanlainen kuin ihmislapsi. Kun sillä ei ole kokemusta miten asiat saadaan järjestymään, sen pitää itkeä. Cryn tapauksessa itku on lähes korvia viiltävää. Mutta näkee myös, että se ei "teeskentele" tippaakaan. Se on tosissaan. Sen on paha olla.

Olemme ymmärtäneet, että ainakin osittain, ehkä suurelta osinkin, sen huuto liittyy kipuihin, joita se tuntee, kun ei pysty kakkimaan. Pissat se onnistui eilen tekemään alleen itse, mutta vaivoin senkin. Kakkaamisen apuna on ollut klinikan eläinlääkäri, joka myös leikkasi sen.

Tänään oli ehkä vähän turhauttavaa käydä pennun luona, kun paikalla ei ollut tuota tohtoria, joka olisi voinut jotenkin kommentoida pennun tilaa ja kenties ainakin yrittää uskotella meille, että sen kipuja voitaisiin tässä ja nyt lievittää jollain tavoin.

Voi tietysti olla, että me olimme Cryn tavoin malttamattomia, jos ajattelimme, että hänelle juuri silloin annetut lääkkeet toisivat heti helpotuksen. Se joutui kovasti vastustellen nielemään monta pilleriä, joista yhden toivoimme olevan sen sortin ulostuslääke, joka toisi laakista helpotuksen ainakin hänen vessaongelmaansa.