Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 17. tammikuuta 2026

Paljon onnea Sini Olivia

Juridisesti olen isoisäsi enkä silti löydä muuta tapaa kuinka voisin onnitella sinua. Sillä jos oikein muistan, tänään tytön tilalle tulee nainen, joten onnittelen sinua kokosydämisesti näin. Sen sijaan kuin eilisen muistan, kun sait Sininauhasäätiön sakraalitilassa Sörnäisissä, vanhempiesi sylissä nimen, jolla myös Luoja sinut tuntee ja tarvittaessa kutsuneekin. Ehkä onnitteluni tavoittaa sinut merkkipäiväsi, ​jota toivon, ehkä huomenna tai ehkä ei milloinkaan. Silti onnitteluni on olemassa. 


Suomessa 18 vuoden ikä on todellinen vedenjakaja, jolloin laki muuttaa nuoren aseman kertaheitolla. Se on hetki, milloin yhteiskunnan silmissä holhous loppuu ja täysi vastuu alkaa. Tänään sinusta tuleekin vajaavaltaisen sijaan täysivaltainen. Muilla ei ole enää oikeutta hallita rahojasi tai omaisuuttasi eikä ylipäätään elämääsi. Saat itse vaikka allekirjoittaa vuokrasopimuksen, ottaa lainaa tai avata pankkitilejä.

​Voit päättää itse asuinpaikasta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Edunvalvontakin päättyy automaattisesti. 18-vuotiaana tytöstä tulee kansalainen, jolla on valtaa vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan. Hän saa äänestää vaaleissa ja asettua itse ehdolle. Vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaa jo 15-vuotiaana, vasta 18-vuotiasta kohdellaan oikeudessa täysin aikuisena.

​Nyt saavuttamasi ikä on myös "paheiden" ja vapauksien kynnys​. Suomessa 18 vuotta on raja monelle asialle, jotka mielletään aikuisten maailmaan kuuluviksi. Ajokortti laajentaa itsenäisen liikkumisen mahdollisuutta huomattavasti. Silloin saa myös oikeuden ostaa alkoholijuomia ja tupakkatuotteita. Naimisiinkin voi mennä ilman poikkeuslupia.

​Vaikka laki sanoo, että 18-vuotiaana olet aikuinen, moni suomalainen nuori nainen asuu vielä kotona tai opiskelee toisella asteella. Tästä syntyy usein mielenkiintoinen ristiriita, sillä lain edessä olet nyt nainen, vastuussa kaikesta. Silti saatat pyytää esimerkiksi äidiltä apua veroilmoituksen tekoon, lääkäriajan varaamiseen ja neuvoa monissa elömän asioissa. Suomessa 18 vuotta on siis muodollinen kynnys, mutta todellinen kasvu naiseksi tapahtuu usein vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen oma koti ja työpaikka vakiintuvat. "Laki tekee tytöistä aikuisia yhdessä yössä, mutta elämä opettaa olemaan sitä vähitellen."

Ei kommentteja: