Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

"Vain Yksinäinen — Only the Lonely" versio 3

Jo eilen piti jatkaa "Nettimaailmasta ja sosiaalisesta mediasta yksinäisyyden poistajaksi" kolmannen osan toimintaselosteen sorvaamista, mutta väliin kiilasi nuutinpäivänä Nuuttipukki ja piti hoidella hänen kanssaan joulukuusi kuusisäilöön odottamaan ensi joulua.

Mutta nyt jatketaan. Versio 2. aluksi oli keltaisen linkin takaa mahdollisuus kuunnella Simo Silmun esittämä biisi "Vain yksinäinen". Nyt on sama mahdollisuus kuunnella suomennoksen alkuperäisversio "Only the Lonely" itsensä maestro Roy Orbisonin esittämänä.

Itselläni on Facebook-sivuilla noin 5000 seuraajaa ja lähes sama määrä kavereita, jotka ovat isossa maailmassa minimaalisia määriä. Avointen sivujeni seuraajista en tiedä mitään enkä suurimmasta osasta kavereistanikaan. Olen heidät hyväksynyt, kun ovat pyytäneet. Monet ovat ainoastaan sosiaalisessa mediassa ympäri maailmaa. Heidän kanssa keskustelen tarvittaessa Google-kääntäjän avulla, sillä kielitaitoni on vain televisiosta opittua englantia.

En muista pyysikö 62-vuotias Morakot Siaminlahden toiselta puolen minua Facebook-kaveriksi vai minä häntä. Joka tapauksessa siinä tuli kylkiäisenä Messenger-yhteys, jota harrastamme välillä kääntäjän avulla välttääksemme pahimmat väärinymmärrykset.

Kuukausitolkulla pidimme somessa yhteyttä enkä itse ajatellut juuri sen kummempaa tai enempää. Kunnes kerran vuosi, kaksi sitten päätin kysyä tulisiko hän käymään luonani lahden toisella puolella Pattayan Jomtienilla. Mielessäni ajattelin, että jos hän vastaa kyllä, otan hänet tosissani, sillä olin piripintaan täynnä itse hankittua yksinäisyyttä.

En unohda hetkeä, kun olin häntä vastassa Jomtienin linja-autoasemalla. Siitä lähtien olemme olleet yhdessä välillä hänen kotonaan Phatthalungissa ja välillä kodissani Tuusulan Jokilaaksossa ja välillä nettimaailman välityksellä 8000 kilometrin päässä toisistamme.

Tiedän jaarittelevani niitä näitä, mutta haluan esimerkein osoittaa, että sosiaalisesta mediasta on yksinäisyyden poistajaksi, vaikkei se koskaan johtaisi edes tapaamiseen, kuten Niilon fanikerho osoitti. Jos tämä useampi osainen selvitys jalostuu aidoksi rahoitus-/avustushakemukseksi, saattaa lopullinen versio olla tiiviimpi paketti.

Luulen, että enää puuttuu yksi, huomisen osa, jossa kerron mitä ja miten teemme, jos rahoitus järjestyy ja sitä haemme. Toisaalta, kun viimein olen tämän jo vuosia mielessä pyörineen ajatuksen saanut kirjalliseen muotoon, olen tehdessäni pitänyt mielessä miten tämän voisi pienimuotoisesti toteuttaa vapaaehtoistyönä ilman rahoitustakin.

Ei kommentteja: