Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. tammikuuta 2024

"Vain Yksinäinen — Only the Lonely" versio 4

"Nettimaailmasta ja sosiaalisesta mediasta yksinäisyyden poistajaksi" toimintaselosteen viimeinen eli 4. osa. Ehkä juuri tässä viimeisessä osassa olisin tarvinnut eniten apua, ideoita ja ehdotuksia, sillä en ole lainkaan tyytyväinen. Eikä sen antaminen ole mitenkään myöhäistä nyt tai myöhemminkään joko sovitusti nimellä tai nimettömänä.

Mutta sitten asiaan. Luonnollisesti tarvitaan tekijä, jolla ei tarvitse olla koulutusta, vaan riittää kohtuulliset tietokoneen ja kämmenenkokoisen älylaitteen käyttötaidot, jotka on hankittavissa muutaman tunnin koulutuksella.

Sitten tarvitaan yksinäisiä, jotka haluavat päästä siitä eroon. Hekin tarvitsevat vähintään tietokoneen tai älypuhelimen käyttömahdollisuuden. Hyvin monella on omakin, mutta laitteita löytyy kirjastoista, päivätoimintapisteistä ja vähän joka puolelta. Lisäksi vain harvalle uuden tai käytetyn älylaitteen hankinta on taloudellisesti ylivoimasta. 

En erittele missä kaikkialla yksinäisyys lymyää, sillä sitä on ihmismaailma pullollaan, josta tietää netti ja esimerkiksi kuntien työntekijät paljon.

Työntekijän kanssa ja käytön opastuksella perustetaan kullekin oma Facebook-tili salasanoineen, valokuvineen ja profiileineen, jossa voi kertoa itsestään mitä tahtoo kuvin, mutta varsinkin sanoin. Facebookin lisäksi on paljon muitakin foorumeita yhteydenpitoon, mutta tässä selvityksessä pitäydytään Facessa ja siihen kytketyssä Messengerissä, joka mahdollistaa yksityisten viestien sekä tavallisen puheluiden lisäksi videopuhelut ja valokuvien lähettämisen lähes kenelle tahansa.

Työntekijä käy seuraa kaipaavan luona opastaen ja ohjaten niin kauan kuin on tarpeellista tai muuten on yhdessä sovittu. Opetellaan käyttöä sekä karsimaan ja estämään joukosta epämääräisiä onnenonkijoita, rahanlainaajia, ennustaeukkoja ja mitä kaikkea heitä onkaan. Alun jälkeen iso osa perehdytyksestä ja ylläpidon avusta onnistuu etänäkin. 

Pelkästään Facebookissa on paljon yksinäisiä, jotka kaipaavat juttuseuraa ja heitä, jotka etsivät ystävyyttä tai peräti parisuhdetta. Kavereiksi itselleen voi pyyntöjen odottamisen lisäksi myös pyytää. Tarkoitusta varten on omia, ilmaisia ohjelmiakin, kuten HappyPancake ja niin edelleen.

Selosteessa olisi voitu avata monia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, mutta halusimme pitäytyä Google-kääntäjineen ilmaisissa ja yksinkertaisissa apuvälineissä, joiden oppiminen ei ole kenellekään kirjoitustaitoiselle ylivoimaista. Mutta kuten sanottu, tämä tavoitesuunnitelma ei ole valmis, joten auttakaa nyt, please. 

Ei kommentteja: