Mutta eilen ja tänään suruliputan Jokilaakson juhlapaikalla, sillä Englannin kuningatar Elisabet II on kuollut. Hän oli hyvin aito siniverinen, sillä puoliso, 99-vuotiaaksi elänyt Philip oli Kreikan kuninkaan pojanpoika.
Elisabetista ei pitänyt tulla koskaan kuningatarta eikä Charlesista kuningasta, mutta toisin kävi. Sillä kuningas Edward luopui kruunusta vuoden jälkeen rakkauden vuoksi ja se teki Yrjöstä kuninkaan. Hänen asemansa peri nuorena Elisabet.
Vaikka hänellä ei virallista valtaa ollutkaan, oli sitä kulissien takana senkin edestä ja viime tehtävinään hän tapasi muun muassa Skotlannissa uuden pääministerin. Maa onkin kulkenut haasteesta toiseen, sillä ei ole kauaa, kun britit erosivat EU:sta. Nyt kansa on saanut myös uuden hallituksen. Lisäksi 70 vuotta maata hallinnut kuningatar vaihtuu kuninkaaseen. Elisabetin vanhimmasta lapsesta tulee Charles III.
Hän perii kruunun kaksi vuotta vanhempana kuin olen nyt itse. Se on hyvä kannustin muistaa nykyinen nuoruuteni ja jatkaa elämää täysillä sekä tarttua uusiin haasteisiin, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos Charlesin avioliitto olisi Dianan kanssa kestänyt, eikä hän olisi kuollut auto-onnettomuudessa, Elisabetin hautajaisten jälkeen hänestä olisi tullut kuningatarpuoliso.
Tämän paikan ottaa Camilla, jolla oli suhde Charlesin kanssa koko ajan. Todellisia, vähintään puolijulkisia salarakkkaita molemmat siis. Nyt hovin entisestä hylkiöstä tulee kuningatarpuoliso. Maailmassani hänen tietään eniten tasoitti, kun koin kuningattaren antaneen anteeksi. Läheisen kuoleman lisäksi suurimpia suruja ovatkin sydänsurut, joista olen saanut osani. Silti on hienoa, jos mahdollisimman monen sydämessä suurinta on rakkaus, sillä ilman sitä olen minäkin vain jääkylmä kirpale.
Englannin hoviin, kuten tietysti moneen muuhunkin paikkaan on mahtunut intohimoja ja rakkautta enemmän kuin kansa saa koskaan tietää. Joskus ne liikuttavat valtakuntien perustuksiakin ja salaperäisyys ruokkii suosiota, josta moni perheetön ja perheellinen saa leipänsä.
Buckinghamin palatsin portin takana olen itsekin käynyt ihmettelemässä. Sitä kaikkea aitojen ja muurien toisella puolen raotti myös monikautinen tv-sarja The Crown, jota pidän yhtenä parhaimmista. Sarjan ansiota Elisabetista tuli minunkin virtuaalimaailmani kuningatar lähes koko tämänastisen elämäni ajaksi. Joten "Good night forever my queen" 💞.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti