Miksi Elizabeth oli Elisabet, mutta Charles ei ole Kaarle?

Eilisestä blogistani sain palautteen, että Englannin edesmennyt kuningatar tulee kirjoittaa kielessämme suomalaisittain. Uskoin, sillä palautteen antaja on näissä asioissa harvoin väärässä ja on joskus aiemminkin minua opastanut.

Silti jäi vaivaamaan miksi Charles sitten säilyttää kielessämme englantilaisen nimensä. Joten minäpä selvitin. Vuonna 2002 suomen kielen lautakunta teki suosituksen, että vieraskielisiä nimiä ei enää suomenneta. Siinä yhteydessä päätettiin, että muutosta ei tehdä takautuvasti, joten Elisazabeth säilyi Elisabetina, mutta Charlesista ei tullut Kaarlea.

Kun asian vuoksi sukelsin historian syviin syövereihin, selvisi itselleni Englannin hovista paljon muutakin mielenkiintoista. Aikoinaan katolisen maan kuningas Henrik oli saanut jo kerran paavilta erivapauden veljensä lesken naimiseen. Koska avioliitosta syntyneistä lapsista jäi henkiin vain yksi tytär, kuningas haki paavilta lupaa avioerolle. Lupaa ei herunut.

Mutta kuningas oli saattanut hovineidon raskaaksi, joten hänellä oli kiire saada suhde lainvoimaiseksi. Kun paavi ei taipunut hyväksymään avioeroa painostuksesta huolimatta, Henrik julisti itsensä Englannin kirkon pääksi.

Henrik avioitui lopulta kuusi kertaa. Avioliitoista kaksi päättyi eroon, kaksi teloitukseen ja kaksi luonnolliseen kuolemaan, joista toinen oli kuninkaan itsensä kuolema 55-vuotiaana. Liitoista jäi henkiin vain yksi miespuolinen jälkeläinen, Edvard VI, joka kruunattiin kuninkaaksi isänsä kuoleman jälkeen yhdeksänvuotiaana. Edvard kuoli kuusi vuotta myöhemmin ja valtaan nousi Maria I Henrikin ensimmäisestä avioliitosta. Maria oli ehkä ensimmäinen kuningatar brittimonarkian historiassa. 

Henrik oli puolustanut maansa katolista uskoa torjuessaan Martin Lutherin opetukset. Ironista kyllä, vain kolmetoista vuotta myöhemmin sama Uskon puolustaja julisti itsensä Englannin kirkon pääksi ja sinetöi samalla eron katolisesta kirkosta. Välirikon taustalla oli kuninkaan pakkomielle miespuolisesta kruununperijästä.

Aikoinaan pidin koulussa yhtenä turhimmista aineista historiaa. Tänään ajattelen vähän toisin, joka saattaa johtua muustakin kuin siitä, että olen historiaa kaikilta osin pian itsekin. Ehkä eniten kiinnostukseeni vaikuttaa eilinenkin toteamukseni, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja rakkaus voi horjuttaa valtakuntien perustuksiakin. Vaikka fyysisesti voin kulkea elämässäni vain eteenpäin, voin korvieni välissä tallustaa omaa ja muidenkin elämän polkuja myös taaksepäin.