Eilinen blogikirjoitukseni Jorma Niemelästä sai minut muistelemaan enemmänkin yhteisiä tekemisiämme Sininauhoissa ja kirjoittamaan jotain mitä ei virallisesta historiasta löydy.
Iso rooli oli aikoinaan Olga Hjelmmanilla, joka lahjoitti Sininauhaliitolle merkittävän omaisuuden. Oli pankkitalletuksia, osakekirjoja ja jokunen huoneistokin. Miksi Olga valitsi juuri Sininauhan vaalimaan perintöään ja pitämään huolen testamentin hengen toteutumisesta, ei ole minulla tiedossa.
Hallituksen apuna oli pankkien sijoitusneuvojia ja mitä kaikkea lienikään. Tarkoitus oli vaalia perittyä omaisuutta hyvin ja käyttää sen tuotto testamentin mukaisesti helsinkiläisten asunnottomien hyväksi. Näin syntyi muun muassa Helsingin Diakonissalaitoksen ja Sininauhaliiton yhteinen päiväkeskus Pitäjänmäelle, "Pitskun päivätupa".
Mutta ei meistä hevin ollut Olgan omaisuuden vaalijaksi, vaan varallisuus hupeni ja samaa vauhtia lisääntyivät molempien Jormien harmaat hiukset. Kuin tämän päivän muistan ehdotukseni Kaima Niemelälle, että myydään kaikki testamentilla saatu, haetaan Raha-automaattiyhdistykseltä 70 % avustusta ja ostetaan helsinkiläisille kodittomille asuntoja, joihin he voivat tehdä kodin. Näin korjaamne virheemme ja nykyisen olemattoman tuoton lisäksi myös pääoma palvelee testamentin tarkoitusta.
Näin tehtiin ja ostettiin Asunto Oy Kinaporinpihan koko osakekanta Hämeentie 62:sta. Syntyi Topi Katti ja päiväkeskus Karvinen. Mukana Sininauhaliiton ja -säätiön lisäksi oli Samaria rf, joka myöhemmin myi osuutensa Sininauhalle.
Sininauhasäätiössä oivana työparinani oli Päivi Strandén, josta tuli myös puolisoni. Säätiössä olikin aikanani paljon pariskuntia asumassa ja töissä. He toivat kodin hengen sekä monesti yksinäisten miesten ja naisten kaipaaman perheen läsnäolon ja tunteen. Jorma Niemelän matkassa taivaanrannan ylisille lähti samalla kyydillä yksi heistä. Hämeentie 62:n isäntä, Sirpa Sjöbergin kanssa yhtäköyttä vetänyt "Kuksa" Leskinen.
Kinaporinpihan kaupan mukana tuli myös iso sali, jota Päivi(s) usein ihmetteli. Hän ei voinut käsittää sen tarkoitusta, kunnes se vaivasi niin paljon, että hän hipsi kirkon arkiston uumeniin ottamaan asiasta selvää. Löytyi dokumentit, että juhlasali oli käyttöönsä siunattu tai vihitty sakraalitila, käytännössä siis kirkko.
Siellä vietin 60-vuotisjuhliani ja siellä on myös lapsenlapseni kastettu Jumalan yhteyteen saaden nimekseen Sini Olivia.
Päivi Strandénin kanssa rakensimme Pertti Metsärinteen tanssiorkesterin harjoitustilanakin toiminutta tilaa takaisin kirkoksi. Tilasin jopa Israelista kirkkomme virallista, alkoholitonta viiniä laatikollisen ehtoollisjumalanpalvelusta varten. Sen lupasi pitää silloinen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, pastori Aarne Kiviniemi. En tiedä mitä Aarne puuhaa nykyisin, mutta viini on yhtä pulloa lukuunottamatta tallessa.
Kun osaltani luovuin Sininauhasäätiön vetovastuusta, puhalsivat uudet tuulet ja historia unohtui tai menetti merkityksensä. Uudet päättäjät myivät kirkon, kuten muunkin osakekannan sijoittajille. Vuosia ja taas vuosia olen seurannut saisiko kirkko joskus arvoisensa jatkon. Kunnes ikään kuin Jorman ja Kuksan muiston kunniaksi pomppasi silmiini Hesarin Oikotieltä myynti-ilmoitus monen kymmenen kuvan kera. Itse asiassa tuntui hyvältä, että kirkko on muuttunut laadukkaaksi perheasunnoksi. Mahtanevatko uuden kodin saajat tietää koskaan asuvansa entisessä kirkkosalissa.
1 kommentti:
Ai kuksakin lähti.....RIP hänelle 🙏
Lähetä kommentti