Jorma Niemelä in memoriam

Yleensä muistokirjoitukset ovat sellaisia, missä kerrotaan mitä merkittävää viimeiselle matkalle lähtenyt sai aikaan. Minun muistelemiseni ovat toisenlaisia. Niissä ajattelen mitä kaikkea teimme yhdessä tai tällä kertaa mitä Sinä, Jorma teit ja olit minulle.

Olit minulle hyvin rakas ja merkittävä, vaikka tiemme eivät olisi koskaan kohdanneet, jos en olisi juonut viinaa tolkuttomasti. Ensimmäisen kerran tapasimme 40 vuotta sitten Sininauhaliitossa, kun se oli vuokralaisena Töölönkadulla. Puheenjohtajan nuijaa heilutteli Esko Koskenvesa ja toiminnanjohtajana toimi hänen kaimansa, Esko Knuuttila. Taloutta ja arkea muutenkin hoiti Hilppa Salminen ja Sinä olit osa-aikanen koulutussihteeri. Kun Esko jäi eläkkeelle, Sinusta tuli toiminnanjohtaja.

Itsekin kipusin urani rappusia ylöspäin päätyen Sininauhaliiton puheenjohtajaksi Koskenvesan ja Haverin Juhanin jälkeen. Muistan supinat käytäviltä, että nyt törmää kaksi voimakastahtoista Jormaa toisiinsa eikä siitä hyvää seuraa. Mutta aika kului ja tulimme erinomaisesti juttuun. Puheet vaimenivat tai oikeastaan muuttuivat, sillä joku jossain silloin tällöin kuiski, että nyt "ne" tulevat keskenään juttuun liiankin hyvin. 

Olit hieno mies, kirjanoppineista yksi parhaista ja halusit ammentaa myös kadun kouluissa oppinsa saaneilta, minultakin. Halusit ymmärtää elämää, jonka vuoksi arvostin ja arvostan Sinua eniten. Ehkä se mitä tarkoitan kiteytyi vuonna 2016, kun sanoit ja ehkä kirjoititkin pitkän artikkelin Kotimaa-lehteen kysyen: "Nähdäänkö keskusjärjestön konttorista ihminen?"

Muistan, kun opetin Sinut juomaan alkoholitonta olutta. Kysyit nimittäin minulta kerran lounashetkessämme jossain ravintolassa, että miksi sinä Kaima tilaat aina alkoholitonta olutta? Vastasin kysymällä, että jos ei sitä juomaa profiloi Sininauhaliiton toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja yhteisellä lounaallaan, niin kenen tehtävä se mielestäsi sitten on? Sen jälkeen oli alkoholiton olut usein Sinunkin juomasi, joskus saunareissuillammekin.

Ehkä inhimillisimmän Jorman tapasin avioeroni yhteydessä, kun kutsuit minut kotiisi. Kerroin tarinani, tyhjensin sydämeni ja itkin ja Sinä ymmärsit kaiken. Olit ainoita kristittyjä, joka ei tuominnut minua. Et ollut yläpuolella, vaan rinnalla kulkeva vertaiseni.

Alussa mainitsin muutaman henkilön, joista jokainen on tullut ajallaan. Näin myös lähdemme, vaikka järjestys ei ole sama eikä edes käänteinen. Nyt oli Sinun vuorosi ja olen varma, että Sinusta tulee osa taivasten valtakuntaa. Niin suuri kuitenkin on Luojani armo, että minulla on lupa uskoa, että tapaamme. Että eräänä päivänä minutkin kutsutaan Ontuvan Erikssonin vierestä veräjän sille puolen missä jo olet. Hyvää matkaa Kaima 💞.