Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 5. elokuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 365

Viimeinen päivä ja takana ehkä elämäni yksinäisin vuosi, joka on monien asioiden summa. Eikä vähiten Covid-19 viruksen vuoksi, mikä erotti ihmiset toisistaan ennenkokemattomalla tavalla. Koska yhteiskunta poisti ison määrän muita virikemahdollisuuksia, antoi se ainutlaatuisen tilaisuuden mennä itseensä, kokea ahdistusta sekä ahtautta oman minän kanssa, lähteä pois ja sisäisen myrskyn laannuttua palata takaisin siihen mistä lähdinkin.

Omalla nöyryydelläni kiitän kaikkia, jotka ovat eläneet tai elävät kanssani jokaisen sivun, vain tuokion tai jotakin siltä väliltä. Aivan erityisesti kiitän kirjani kielenkorjaajaa, Tiina Hokkanen-Ojaa. Hän piti tekstini, jos ei jääräpäisyydestäni johtuen aivan kirjakielisenä, niin lukukelpoisena kuitenkin.

Eilen pyysin kommentteja heiltä, ketkä ovat olleet sivujen kautta matkassa mukanani. Niitä sainkin, joista niistäkin iso kiitos. Poimin mukaan sellaisia, joiden kirjoittajien kanssa olen taivaltanut tavalla tai toisella kappaleen matkaa vuosien varrella. Niiden paikka on ehkä kirjani takasivulla, jos joskus saan pakattua tämän kaiken paperimuotoon. 

Janne Siili: "Aikalailla joka päivä on tullut blogiasi luettua, välillä kokien järjenvastaista vahingoniloa, välillä samaistumista, joskus jaettua surua ja ymmärtämistä. Elämisen rohkeus on päällimmäisenä mielessä nyt, kun blogivuottasi pyynnöstäsi mietiskelen, rohkeus tuoda vaikeatkin petetyksi tulemiset kirjattuna lukijoiden eteen."

Jyri Björninen:
"Harvemmin on ollut aikaa lukea näitä kirjoituksia, mutta ne kerrat, kun olen lukenut, olen vakuuttunut, että sulla on taito sanoittaa elämän ylä- ja alamäet". 

Jorma Lehikoinen: "Olen lukenut säännöllisesti ja kokenut iloasi ja tuskaa. Kerronta on aitoa Jormaa, muuttamatonta ja omaa. Sellaista on olla Jorma. Odotan osaa kaksi. Alkaako se Filippiineiltä? Toivon niin. Silloin kertojia voi olla taas useampia!"

Harri Hartikainen:
"Onnittelen sinua Jorma saavutuksestasi, on ollut mielenkiintoista seurata kirjoittamistasi. Ja onhan siellä ollut minullekin tuttuja asioita mukana. Toivotan hyvää kesänjatkoa sinulle."

Ismo Valkoniemi:
"Verraten usein käyn katsomassa blogia ja sitten kelaan niitä yksitellen takaisinpäin niin kauan, kunnes tulee vastaan aiemmin lukemani. Lähes aina lukemani pakottaa pohtimaan omia tekemisiäni, peilaamaan tapahtuneita omaan tekemiseen, ajatukseeni ja arvomaailmaani. Ei ole helppo tuomita, ei liioin väitellä, vaikka toisin ajattelisinkin. Aito, raadollinen, joskus haavoittuva, mutta myös pelottavan vahva."

Kaisa Kulmala:
"Luen toisinaan usein, toisinaan harvemmin. Kirjoituksesi ovat elämänmakuisia, kumpuavat eletystä elämästä ja rohkeudesta tuoda tunteita esille ja käsitellä niitä avoimesti. Arvostan!" 

Anja Hautaviita os. Vallinsalo:
"En ole lukenut joka päivä, en käy Facessakaan ihan tiiviisti. Mutta sen verran useasti olen tekstejäsi lukenut, että et voi todellakaan sanoa, ettet olisi hyvä kirjoittamaan. En olisi jaksanut lukea, jos olisi toisin, mielestäni olet lahjakas. Kaikkea hyvää elämääsi Jorma, mitä sitten päätätkin valita ja tehdä! Haluan vielä tässä kiittää sinua hyvästä esimiehisyydestä Sininauhasäätiöllä projektin aikana!"

Tiina Hokkanen-Oja:
"Ystävä hyvä! Olet tehnyt pitkän matkan sekä omaan itseesi että lukijoidesi luo. Arvostan sinut siinä erittäin korkealle. Samalla olet saanut katoamattoman lahjan ja ehtymättömän ilon ja lohdutuksen lähteen. Kirjoittamasi sanat eivät petä eivätkä hylkää sinua koskaan. Minä olen blogipostauksiasi lukiessani kasvanut enemmän kuin millään kirjallisuusterapia-kurssilla olisin voinut tai voisin kasvaa. Kiitos sinulle, että olen saanut olla mukana tässä."

Ei kommentteja: