Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 24. tammikuuta 2020

Filippiineillä, osa 26

"Ole mukava ihmisille, kun olet matkalla ylös, sillä he tulevat uudelleen vastaan, kun olet matkalla alas." Hyvä muistaa elämässä, jossa on myötä- ja vastamäkiä, eikö totta?

Mukava yksityiskohta on porraskuvan oikeassa reunassa olevat sähkömittarit. Joita arvatenkin luetaan kuten sähköntoimittajan kuuluukin ennen laskujen lähettämistä.

Aloittamastani elämän viisaudesta tuli eilen ylhäällä vuorella asuvalle isukille totta toisinkin päin. Hän oli mukava meille ja morjenstikin minua aina, kun oli matkalla alas kaupunkikylään. Joten me olimme hänelle mukavia, kun hän oli menossa takaisin ylös ja voimat uupuivat.

Ehkä hän oli mitoittanut matkaeväänsä väärin, joten hän tarvitsi ja myös sai levähdyspaikan vaatimattomalta terassiltamme.

Kun kuvaa katsoo tarkkaan, vaikka klikaten ja suurentaenkin, näkee hänellä kädessä eväspussin. Kertakayttömuovipussi muuten sekin.

Täällä saa sieltä täältä ostaa alkoholia koko pullon, vajaan pullon omaan pulloon tai kaupasta panttia vastaan saamaansa pulloon. Mutta jos on tiukka budjetti eikä ole varaa panttipulloon, voi juoman ostaa myös muovipussiin pillin kanssa. Ja siemailla siitä sitten tarpeen vaatiessa ja janon yllättäessä sopivia annoksia.

Merkille pantavaa on sekin, kuten alan miehellä konsanaan. Juomat säilyvät tukevasti kädessä, vaikka niiden haltija on syvässä unessa. Sitä katsoessa tuli mieleen kaverini, kun ehkä 105 vuotta sitten melkoisessa humalassa valloitimme yhtä Norjan vuorta. Takaisin tullessa oli humalaa vieläkin enemmän ja muistan, kun Pekka pyöri rinnettä alas. Silloin tällöin vilahti vain käsi ja siinä tiukassa otteessa ollut iso Gambina-pullo. Silloisella alan miesten kielellä Iso G.

Ei kommentteja: