Filippiineillä, osa 25

Aikoinaan meillä oli Ahtisaari pressana ja pikkusielut kitisivät, kun "se" lentää niin usein ulkomaille, joka maksaa paljon. Silloin joku palautti keskustelun oikeille linjoille sanomalla, että meillä on varaa pitää yksi pressa ilmassa vaikka koko ajan.

Surullista, että jotkut sielutkin näyttävät yhä pienenevät. Nyt on kitinä siitä kuinka paljon maksaa, kun valtio haki ulkomailta kaksi, taatusti tilanteeseensa täysin syytöntä pientä suomalaislasta.

Valtio ja kunnat taitavat tukea tällä hetkellä veromaksajien rahoilla esimerkiksi oopperaa vuosittain ehkä 50 miljoonalla eurolla. En käy siellä milloinkaan, mutta en myöskään itke rahojeni perään, sillä niitä jakavat kansan valitsemat asioittemme hoitajat.

Aamun marmatukseni ei Filippiinit-aiheeseen juurikaan liity. Joskin jonkun veromarkan tai -euron on saattanut myös Filppareiden suuntaan lentävä Finnairkin joskus saada.

Myös somemaailmaan rutinaa kaikesta etsiviä ja pitäviä löytyy. Onneksi he ovat auttamaton vähemmistö, joskin suuriäänisin. Joka usein tukkii viisaampien suut.

On kuin joku kirkon tilaisuus, jossa on satapäin uskovia, mutta yksi mielestään uskoton. Joka nousee ylös ja sanoo: "Jumalaa ei ole". Kaikki muistavat hänet, mutta eivät ainuttakaan Herran hiljaista palvelijaa.

Itselleni on "Suomalaiset Filippiineillä" ryhmässä ollut apuna ja muutenkin kaksi henkilöä ylitse muiden. Toinen on Sopo Aaltonen, jonka toki on oltava asialinjalla ryhmän ylläpitäjänä jo virkansa puolesta muutenkin.

Toinen on Jape Rama, jota en tunne lainkaan. Mutta seurannut olen Face-sivujenkin kautta. Asialinjan lisäksi hänellä on myös lapsia rakastava sydän ja arvot kohdallaan. Kiitos siitä Sinulle. Oheisen kuvan teksteineen kaapasin sivuiltasi ilman lupaasi, sillä uskon sinun hyväksyvän hyvää tarkoittavan tekoni.