Kyyditsijän kanssa oli sovittu ihmislastin lastaus portaiden alkuun kello 6:ksi aamulla, joten aikaa oli runsaasti siihen ja joka ikiseen muuhunkin vaiheeseen.
Saattajien määrä kasvoi joka päivä, kun niitä alussa oli itseni lisäksi vain yksi. Jos sitäkään. Kun lähtö tuli, oli mukana äitiä lapsineen, isoäitiä ja -isää, veljien lapsia ja kai vähän muitakin. Mukaan lähtevää tukijoukkoa oli lopulta tusinan verran. Oikein mukavaa. Vaikka viimein oli autoksi otettava pikkubussi.
Kävi juuri toisinpäin kuin vuosi sitten Angeles Cityssä, jossa väki väheni, kun päivä lähestyi. Matkasta lentokentälle jäi lisäksi hotelli Fensonin tilaamassa "graptaksissa" hyvin huono maku.
Olivat selvinneet, mutta pelon sekaisin fiiliksin. Kerrotun mukaan oli kuljettaja yht'äkkiä pysähtynyt, kaivanut hansikaslokerosta pistoolin ja väittänyt yhden äideistä varastaneen hänen lompakkonsa. Toinen äiti sai sanottua, että ehkä lämiskäsi on pikkutakkisi taskussa, jonka otit päältäsi, kun tankkasit. Sieltähän sen löytyi.
Mutta nyt olen Manilan kentällä, jonne matka meni sujuvasti alle neljässä tunnissa. Samoin oli kenttätsekkausten laita. Joten kaikkiaan olin viimeisetkin muodollisuudet hoidettuna nelisen tuntia etuajassa. Vaikka eväitäkin syötiin kulkijakoirien kanssa parkkipaikalla ties kuinka kauan.
Hieno reissu, josta saatan kirjoittaa vielä huomenna, jos selviän kunnialla Pattayan Jomtienille, ravintolan Helmen pehtoorin sohvalle. Kuukauden aasialaisen ruuan kunniaksi saatan puraista Juhlamokan kera ruisleivän HK:n Sinisellä päällystettynä. Ehkä kirjoitan, vaikken selviäisi kunniallakaan 🤣.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti