Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Pienten miesten pieniä sieluja

jormas: Vietän paljon aikaa ulkomailla. Pääsääntöisesti Pattayalla tai oikeastaan Buddhavuoren toisella puolella Jomtienilla. Puhun paljon, kirjoitan paljon, kuuntelen paljon ja näen paljon. Usein sellaista minkä muutkin näkevät, mutta eivät huomaa samaa kuin minä. Mutta paljon on myös puhujia, joiden päivän sisältö täyttyy lähes kaiken näkemisestä ja kokemisesta kielteisesti.

Niissä keskusteluissa kärkipaikkaa pitää Suomen eduskunta ja varsinkin hallitus, joiden jäsenten valintaan voivat käytännössä osallistua kaikki suomalaiset. Toinen lähes yhtä suosittu pahanolon purkupaikan kohde on Finnair, jolla ei ole pakko kenenkään lentää. Ei ollut hyvä, että sitä tuettiin verorahoilla eikä ole hyvä, kun sitä ei tueta valtion pussista. Kolmas suosittu aihe ovat tyhmääkin tyhmemmät thaimaalaiset miehet, jotka eivät ymmärrä mistään mitään ja thaimaalaiset naiset, jotka haluavat vain ja ainoastaan rahaa. Kun kysyn, että kuinka tyhmä sitten pitääkään olla suomalaisen miehen, että hän tähän naisansaan lankeaa, usein avionalttarille saakka, saan pahansuovia katseita ja leiman, että minäkään en ymmärrä mistään mitään. Ja tämä tapahtuu maassa, jonne ei kenenkään suomalaisen tarvitse tulla tai mennä vapaa- eikä muutakaan aikaansa viettämään.

Kun aikoinaan tein monta kymmentä vuotta työtä juoppojen ja asunnottomien parissa, sain silloin tällöin kuulla, että mitä v....ua niitä hyysäät. Silloin luulin, että kyseiset kommentit olivat asteikossani ihmisyyden pohjanoteerauksia. Mutta olin väärässä. Sillä koskaan minua ei ole haukutta niin paljoa kuin tekemisistäni vailla kotia olevien koirien parissa.

Tässä päivän sessiossa yli sata koiraa saa mm, rapiesrokotuksen.
Aivan oma lukunsa somekeskusteluissa ovat siis koirat. Kun keskustelun avaa, on siinä pian sata kommenttia. Tuntuu unohtuvan, että ihmiset ovat itse jalostaneet ja muokanneet koiria erilaisiin tarpeisiin nykyisen tiedon mukaan 10 000 vuotta. Ja ihmisten tekemisien tai tekemättä jättämisien tuotoksena on syntynyt ja syntyy valtava määrä koiria. Joilla ei olekaan ihmistä, jota se ihmisen istuttaman perimän vuoksi kaipaa, niin syy onkin koirissa. Jotka näiden älämölöttäjien mukaan pitäisi kaikki tappaa.

Kun koira on saatu kiinni ja rokotettu, se saa ruksin päähänsä.
Minulle tämä on tällä hetkellä yksi ihmisyyden pohjanoteerauksista. Kun itse olen mukana rokottamassa koiria rapiesta ja muita tauteja vastaan, steriloimassa sekä pyydystämässä niitä koiratarhoihin, olen näiden suomalaisten älyn jättiläisten mielestä väärässä ja en ymmärrä koirista ja varsinkaan ihmisistä mitään. Itse he ainoastaan vaahtoavat sosiaalisessa mediassa omia viisauksiaan ja tappotuomioita. Välillä tuntuu, että myös niille, jotka tekevät koirien parissa työtä. Kun joskus onnistun henkisesti liiskaamaan jonkun heistä seinää vasten ja pyydän mukaan talkoisiin, on vastaus, että ei kuulu suomalaisille tehdä asian eteen mitään.

Ei kommentteja: