Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 10. syyskuuta 2018

Työviikonloppu

päivis: Minulla oli viikonloppuna kolme perättäistä työvuoroa. Viikonloppuisin, ja miksei muulloinkin, taksihommissa voi tapahtua vaikka mitä kummallista.

Olen ollut melko jumittunut ajamaan kyytejä lentokentältä, vaikka tiedän jo kokemuksesta, että se kannattaa vain tiettyinä aikoina. Joskus kentän keräilyalueella ei ole muita autoja. Silloin voi ajaa suoraan seuraavalle puomille, ja kun on terminaalin edessä, taksialue saattaa olla täynnä taksin palveluja tarvitsevia asiakkaita. Ne ovat niitä huippuhetkiä. On taksikuskin markkinat. Aina ei ole.

Lentokentällä on aikoja, jolloin koneita tulee harvemmin ja jos liian moni kuski on päättänyt tavallani poimia kyydin kentältä, niin siitähän ei tule mitään. Terminaalin eteen pääsee vasta tolkuttoman pitkän odottelun jälkeen ja voi olla, että sielläkään ei ihan heti saa kyytiä. Odottelu onkin asia, johon pitää joko tottua tai sitten pitää hallita konstit, jotka mahdollistavat mahdollisimman monta asiakaskyytiä oman työvuoron aikana. Viikonloppuna alkoi tuntua, että olen pääsemässä jyvälle.

Kolmen perättäisinä päivinä ajamieni työvuorojen aikana sain monenlaisia kyytejä ja asiakkaita. Kolme niistä jäi eritysiesti mieleeni.

Perjantaina laitteelle tuli tilaus vantaalaiselle kerrostaloalueelle. Kuten usein, minulla ei ollut hajuakaan siitä, missä asiakas odotteli kyytiä. Mutta onneksi on navigaattori. Perillä takapenkille pomppasi kaksi nuorta miestä, jotka olivat menossa toisen kotiin. Sitäkään paikkaa en tuntenut, joten navigaattori opasti perille pieniä tienpahasia pitkin.

Mutta perillä odotti yllätys, jota en osannut odottaa. Toinen nuorista, kovasti päihtyneenä totta kai, kysyi minulta kahdestikin, että lähtisinkö heidän kanssaan juomaan teetä. Ja jotta tarjous olisi mahdollisimman houkutteleva, lisäksi kuulemma olisimme voineet katsella Uuno Turhapuro -elokuvaa. Olipa täysi työ kieltäytyä teestä ja elokuvasta!

Lauantaina hain häävierasporukan kyytiini. Piti kiirehtiä Tikkurilan asemalle, että ennättäisivät junaan, joka veisi heidät kauempana sijaitsevalle kotipaikkakunnalle. Takapenkillä oli äänekäs seurue ja vieressäni istui yhtä kovaääninen maksaja. Yksi asiakkaista oli nainen, joka tiukasti vaati miehiä ottamaan huomioon naisten seksuaaliset tarpeet. Keskustelu käytiin kiivaassa mutta samalla hyvässä hengessä. Ja välillä kuskilta pyydeltiin anteeksi. Yllättävään eleeseen päättyi tämäkin kyyti. Vaikka saapuva juna oli jo lähes asemalla, naismatkustaja vaati saada halata minua ja taisi juuri siinä hetkessä kuiskata minulle, että meidän naisten on pidettävä puoliamme. No yritetään!

Viikonlopun viimeiseksi kyydikseni jäi matka kohti Helsingin keskustaa, mutta oltiinkin vielä Vantaalla, kun auto piti pysäyttää kadun varteen ja todeta, että takapenkillä nainen oli kiellosta huolimatta oksentanut, sotkenut takapenkin ja auton ulkopuolellakin oli alkoholin katkuiset yrjöt.

Hetkessä tilanne räjähti, kun kerroin, että temppu tulisi kalliiksi. Fiksuilta vaikuttaneet, vaikkakin päihtyneet, nuorehkot ladyt alkoivat haukkua kuskia, siis minua, paskaksi. Ihmettelivät miten taksikuski voi olla tuollainen paska. Ehkä minua pelotellakseen oksentaja alkoi esittää, että olin tehnyt jotain hänen kädelleen. Minua ei sentään voi alkaa syyttää ihan mistä tahansa, mutta jos tuntuu, että se on tehtävä, paras on, että se tehdään poliisin läsnä ollessa. Soitin siis poliisin rauhoittamaan tilanteen. Väitetystä jostain, jonka olisin tehnyt asiakkaan kädelle, ei enää puhuttukaan mitään, kun virkavalta ilmestyi paikalle.

Tilanne raukesi, kun oksentajan ystävä häipyi kävellen pois, poliisi lähti koska asia ei ollut enää kenellekään epäselvä ja oksentajakin hoiperteli jonnekin kuin tyhjästä ilmestyneen poikaystävänsä kainalossa. Minulla päättyi työvuoro ennenaikaisesti ja oksentajaa odottaa useamman sadan euron lasku takapenkin puhdistamisesta ja menetetyistä ajotunneista. Kyytikin jäi maksamatta. Tämän voisi kai summata, että olenpahan ainakin yhtä taksikokemusta rikkaampi.

Ei kommentteja: