Niilon ajatusmaailmaa

päivis: Jossain oli koirista mukava kirjoitus, jossa korvaan särähti vain yksi väite. Ai että koiratko eivät osaa ajatella? Kyllä Niilo ainakin ajattelee. Ja sen lisäksi yrittää kovasti ymmärtää, mitä sille sanotaan. Puhuisikin varmasti, jos se olisi teknisesti mahdollista.

Koirienhan sanotaan oppivan toiston ja ehdollistumisen kautta. Nämä ovat nyt heittoja, joiden todenperää en ole tätä kirjoitusta varten tarkistanut mistään. On kuitenkin ihan selkeästi vähättelyä, jos joku väittää, että niihin ei koiran osalta liity minkäänlaista ajattelua.

Niilo esimerkiksi on laatinut itse joitakin sääntöjä itselleen. Kun olemme taas pitäneet matkailuautoa kesämakuuhuoneenamme, Niilo on tehnyt itselleen säännön, että aamulla se jää odottamaan Matkakodin peräosaan meitä, kunnes olemme käyneet sisällä ja olemme valmiit lähtemään uimaan. Joskus se odottaa katselemalla ikkunasta ulos, mutta ei aina. Se tulee Matkakodin ovelle, kun sitä mennään kysymään mukaan, mutta uloskaan se ei tule sieltä ennen kuin sitä on erikseen pyydetty.

Jokilammilla käymme uimassa niin, että joko menemme sinne niin kutsuttua Rantabulevardia pitkin ja tulemme pois rannan puoleista polkua tai päinvastoin. Nykyään Niilo saa päättää kummin päin kuljemme, mikäli se menee edellä. Takaisin tullessamme sen erehtymisprosentti on lähes olematon. Se tietää melkein aina, kumpaan suuntaan pitää lähteä, että tulemme kiertäneeksi reitistä muodostuvan lenkin.

Tuumaustauko.

Ajattelua koiralta vaatii sekin, että kun Niilolle sanoo, että lähdetäänkö katsomaan, onko katiskassa kaloja, se tietää heti minne mennään: laiturille, jossa mahdollinen katiskaan erehtynyt kala vapautetaan. Usein seremoniaan liittyy Niilon antama suukko kalalle, ellei se sitten satu olemaan suuri hauki, kuten tässä äskettäin tapahtui.

Joskus Niilokin saattaa ajatella vähän liian kanssa. Se muistaa, että viime syksynä meillä oli kasvihuoneen vieressä vapautettavina jäniksen poikasia ja pari siiliä. Siiliaitaus on purettu, mutta jänisten koppi on edelleen paikoillaan. Edelleen Niilo poikkeaa usein kopille ikään kuin tarkistaakseen, olisiko sinne tullut viimeinkin uusi asukas.

Niilon ajatusmaailmasta kertoo jotain sekin, kun se ruokakupin tyhjennettyään on edelleen sitä mieltä, että on nälkä, se siirtyy jyrsimään takkapuita. Sillä se on opettanut meidät ajattelemaan, että kuppiin pitää lisätä nappuloita. Kun näin tehdään, puut saavat jäädä ja se siirtyy takaisin sille tarkoitetun ruoan pariin.