Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. lokakuuta 2017

Reipas viikko Thaikodissa

jormas: Reipas viikko talvikodissa on nyt takana. On ehditty yhtä jos toistakin. Painoa on pudotettu reipas neljä kiloa. Ja syytä onkin, sillä se oli karata kohtuuttomuuksiin. Karvan verran alle 180 senttiseen varteen 103,6 kiloa on lievästi sanottuna liikaa. Tavoite on, että puolen vuoden ajan paino putoaisi 100 grammaa päivässä. Kokemuksesta tiedän, että alussa enemmän, kun nesteitäkin on kehossa enemmän ja lopussa vähemmän.

Tähän saakka olemme menestyksekkäästi kirjoittaneet blogia tietokoneella, mutta eilen tuli toistaiseksi ylipääsemätön mutka matkaan ja kone kieltäytyi löytämästä blogimme kotisivua. Blogikirjoituksiahan siellä on reippaasti yli 2000 kappaletta. Yli kuuden vuoden ajalta ja joka päivältä. Liekö ohjelma vaurioitunut vai kuinka, mutta sen aion selvittää.

Tätä kirjoitan taskukokoisella älylaitteella, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Siinä samassa opettelen Google-kaupasta imuroimaani mobiililaitteelle tarkoitettua Bloggeria. Aivan oma opettelunsa lienee kuvien laittamisessa oikean kokoisina kirjoituksen väliin keskelle, oikealle tai vasemmalle.

Mutta muutakin on tehty käytännössä joka-aamuisen kävelylenkin lisäksi. Vietetty hääpäivää ja ostettu Harley Davidson moottoripyörä, mutta myös ruokittu koiria. Tai oikeastaan se mennee niin, että koirat odottavat suupalaa ja me keskustelemme. Paitsi Sweetheartia isä, jolla on aina valtavasti asiaa. Sweetheartia itseään emme ole onnistuneet vielä löytämään.

Elämä soljuu täällä osin jo tutuksi tulleissa kuviossa, mutta uuttakin aina löytyy. Voisi sanoa niitä sattuneen maan historiankin kannalta kohdallemme melkoisesti. Lensimme Thaimaaseen aikoinaan ensimmäisellä lennolla tsunamin jälkeen ja olimme Thaimaassa, kun kuningas kuoli. Ja nyt olemme Thaimaassa, kun hänet vuoden kuluttua tuhkattiin. Silloin paikallisen uskon mukaan sielu kohoaa taivaaseen.

Ehkä eniten olemme nauttineet oleilusta, jonka mukaan nimesimme myös vuoden viisumimme. Lähes joka aamulenkin jälkeen pulahdamme Thaimaan pisimmälle, yhdistetylle altaalle uimaan, jonne terassiltamme on nelisen metriä. Ensimmäiselle porealtaalle onkin jo parinkymmenen metrin matka beachiltamme.

Ei kommentteja: