jormas: Ei ole kesä Suomessa vielä. Tänä aamuna heitimme kuitenkin talviturkin Nurminen-järven veteen Keski-Suomeen Laukaassa, Äijälän kylässä. Järvi on sama, missä entisen rallivirtuoosi Juha Kankkusen kotitila sijaitsee. Niin kuin sillä nyt olisi jotain tekemistä uimisen tai pulahtelun kanssa. Sen mainitseminen lienee jotakin sukua niin sanotulle elvistelylle, jota harrastaa moni. Muun muassa Keski-Uusimaa lehti joka uutisoi milloin mistäkin julkisuutta saaneesta henkilöstä, että tuusulalaistaustainen tai entinen järvenpääläinen tai keravalaistunut se ja se. Vesi kuitenkin oli raikasta, ripaus alle 9-asteista. Vaan ei se liene paljon kylmämpää kuin Jomtien Saunan kylmäallas Thaimaassa.
|
Tänne jäi viime talven talviturkki |
Päivis oli eilisessä blogissaan tuntenut jotain yhteneväisyyttä senioirin kanssa, joka oli kavunnut puuhun Muuramessa. Ja kajauttanut parinkymmenen metrin korkeudesta kotiseutulaulun. Hienoa, että on oman tiensä kulkijoita.
Taksikurssistaan Päivis sanoi, että sponsoroin häntä, vaikka se ei ole kyllä ollut aivan niin. Minä hankin sen hänelle merkkipäivän lahjaksi.
Ketunhänta kainalossa, kuten yleensä. Sillä taksikuskeilta on poistumassa yläraja. Näin ehkä saadaan leivän päälle retiisiä ja lauantaimakkaraa vielä sen jälkeenkin, kun olemme molemmat päätöistämme mitättömillä eläkkeillä. Saa nähdä tuleeko taksiautoihin uusia malleja kuljettajan ikärajan poistumisen myötä, kun pitää kyytiin mahtua enemmän apuvälineitä. Matkustajan ja kuljettajan rollaattorit.
|
Barak ja Vesa ovat omien polkujensa kulkijoita hekin |
Hieno juttu, kun Päiviskin on rohkeasti oman tiensä kulkija. Mutta eivät hänellekään kaikki polut eikä lahjatkaan kelpaa. Eräänkin kerran hän on seurassani siunaillut omituista tai ainakin muista poikkeavaa käyttäytymistäni. Ikään kuin hänen sitä pitäisi jotenkin hävetä. Olen tarjonnut, että voin ostaa hänelle seurassani käytettäväksi vaalean, niin sanotun hoitajan takin. Jonka hän vosi panna päälleen, kun lähdemme ihmisten ilmoille. Brodeeraisin selkään tekstin, ettei jää rooli epäselväksi kenellekään: "Omaishoitajille lisää liksaa." Ei ole saanut tämäkään oiva ajatus myönteisiä tuulia purjeisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti