Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Soi Welcomen mouruavat kissat

päivis: Yritin googlettamalla perehtyä kissojen sielunelämään, kun muuten en ole ollut kissojen kanssa lähemmin tekemisissä. Googlettamisen sai aikaan se, että kotikadullamme elelee ainakin kaksi kissaa, jotka ovat alkaneet pitää keskenään hirveää mouruntaa. Kuulostaa ihan vauvan itkulta.

Selvyyttä en saanut edes siihen, ovatko samaa sukupuolta vai eivät. Suomalaisten kissanomistajien keskustelupalstoilla kun kaiken maailman Viivit ja Remut sun muut tuntuvat harrastavan tuota samaa. Tosin useimmat yksinään sisällä kotonaan. En päässyt edes lukuisten outojen kissanimien perusteella päättelemään, onko jotenkin kissan sukupuoleen perustuva ominaisuus vaiko vain kissalle kuuluva ikävä tapa.

Eivät thaikutkaan näitä moukujaisia jätä ihan ilman huomiota. Milloin kissoja hätistellään huutamalla, milloin huiskimalla tai sitten ruiskitaan vettä päälle. Auttaa hetken aikaa ja sitten konsertti on taas täydessä käynnissä.
Kissat eivät kelpuuttaneet koiranpentua leikkikaverikseen.
Tänään mouruavien kissojen vahdiksi ilmestyi koiranpentu, joka oletti saavansa kateista leikkikaverit itselleen. Mourun tilalle tuli koiran iloinen haukahtelu, jolle se ei kissoilta saanut minkäänlaista vastakaikua. Kissat jo selvästi hermoistuivat pikkupiskiin ja yrittivät raapia sitä. Koira ei ollut juuri moksiskaan vaan jatkoi hännän heilutteluaan ja leikkiin kutsuaan. Mitä lie kissoilla olikaan meneillään, niin koiran ansiosta tai syystä se kuitenkin loppui sillä erää siihen ja toinen kissoista päätti lähteä tiehensä.

Yleensä koirat ja kissat, joista melkein kaikki kulkevat täällä vapaina, elävät omaa elämäänsä. Ehkä tämä pentu ei ollut vielä oppinut oikeaa tapakulttuuri ja erehtyi ehkä luulemaan itseäänkin kissaksi.

Ei kommentteja: