Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 2. helmikuuta 2012

Koti

päivis: Koti on sana, joka herättää vaikka minkälaisia mielikuvia. Itsellä sanaa miettiessä ensimmäisenä tuli mieleen se fyysinen koti, josta minulla on varhaisimmat muistikuvat. Ne muistot liittyvät pyykinpesukoneeseen ja pieneen lasten pöytään, jonka ääressä söin alle kouluikäisenä. Oli varmaan Jukka-lelujen tekemä lasten kalusto.

Monelle koti tarkoittaa jotain tunnetilaa. Ehkä se on silloin synonyymi sanalla perhe. Tärkeintä eivät olekaan fyysiset tilat, vaan siellä elävät ihmiset.

Jossain vaiheessa aikuistuttuaan nuori haluaa omaan kotiin, ikään kuin lapsuuskoti ei olisikaan oma. Ollaan vieraana lapsuuden perheessä. Luulen, ettei silloin etsitäkään mitään erityisempää tunnetilaa, vaan lähinnä vapautta päättää itse omista asioista. Moni nimittää ensimmäistä omaa kotiaan kämpäksi. Muistan itse ottaneeni ensimmäisen oman kotini ikään kuin haltuun alkamalla heti muuton jälkeen leipoa pullaa. Sitä ennen en juurikaan harrastanut leipomista - enkä sen jälkeenkään.

Koti-sana löytyy myös sanasta kotimaa. Sillä vasta onkin tunnepitoinen merkitys. Kotimaata kaivataan, kun ollaan ulkomailla ja ikävä vaivaa. Loputonta kodin ikävää ovat varmasti poteneet useimmat siirtolaiset, evakot, jotka tiesivät, ettei paluuta vanhoille kotikonnuille ole. Ja kun joskus rajat Karjalaan avautuivat, entisillä kotikonnuilla on voinut kulkea vain vieraana. Joillekin se on ollut liian vaikea paikka ja moni on päättänyt olla koskaan käymättä vanhoilla asuinsijoillaan.

Jotkut käyttävät mieluummin sanaa koditon, kun puhuvat asunnottomista. Sanoilla on vissi ero. Koditon sisältää selvästi juuri tuota tunnelatausta. Asunnoton tuntuisi olevan vain vailla kattoa ja seiniä, kodittomalta puuttuu paljon enemmän.

Jorma käyttää joskus sanontaa, että koti on korvien välissä. Itse opin sanonnan, että koti on siellä, jossa on viettänyt kolme yötä. Sen ajatuksen omaksuin joltain automieheltä kaverini Riikan kanssa nuorina tyttöinä pitkin kotimaata liftatessamme.

Minulle koti on elämäntilanteesta riippuen tarkoittanut monenlaisia asioita. Joskus sen merkitys ja vetovoima on ollut suuri. Nyt en edes oikein tiedä, missä varsinainen kotini on. Ehkä se oikeasti on siellä, jossa on viettänyt kolme yötä. Muutama viime viikko on tullut yöpyiltyä Tuusulan Jokilaaksossa keskellä paukkupakkasia Euramobilin matkailuautossa.

Ei kommentteja: