Tänään osaomistuskoira Niilo täyttää 13 vuotta

Minulla on aina ollut koira. Joten pidän niistä, kuten voisi sanoa kaikista muistakin eläimistä. Tai ainakin hyväksyn niiden itseni kanssa yhtäläisen oikeuden elämään. Punkeista hyttysiin ja paarmoista sontakärpäsiin.

Koirani ennen Niiloa ovat kaikki olleet rotukoiria. Niilo onkin ensimmäinen rotujenkoira. Sen isä on jackrusselin terrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.

Olin jo pitkään ajatellut, että aika, jolloin koira asuu kanssani samassa taloudessa on ohi, koska en halua luopua matkustelusta ulkomailla enkä Thaimaan kodistamme. Kunnes kerran jossakin keskustelussa tuli mieleeni, että sehän on nykyään kovin trendikästä osaomistaa sitä ja tätä. Mutta se ei vielä vienyt ajatusta satamaan, että minula olisi koira yhdessä muiden kanssa.

En halunnut koiran olevan vieraalla hoidossa. Tarvittiin siis muitakin, jotka haluaisivat osan Niilosta. Heidän kanssa jakaisimme vastuun tasan fiftysixty, kuten Matti sanoo. Koiralla olisi useita koteja, joissa se eläisi elämäänsä erikseen sovittavin ehdoin ja jaksoin.

Näin on ollut Niilolla nyt jo iät ja ajat. Tosin nykyisin se on Jokilaaaksossa vain etupäässä vieraileva tähti. Mutta päivät tasaantuvat, koska joskus se muuttaa sinne pysyvästi. Siellä on odottamassa viimeinen leposija sen parhaan koirakaverin Rudin vieressä. 

Osaomistuskoira Niilolla on koteja maalla ja kaupungissa sekä siltä väliltä, joihin kaikkiin se on aina yhtä innokas lähtemään ja jäämään. Niilo ei olekaan perhekoira vaan perheiden koira.

Yhtä mielellään se lähtee korvalääkäriinkin, sillä se yhdistää asiat vasta, kun eläinlääkäri avaa toimenpidehuoneen oven. Inholistan ykkösenä on korva-sana, jonka Niilo, alias Nipa poimii ihmisten välisistä keskusteluistakin etsien silloin pikaisesti piilopaikan.

Mutta miksi meillä on monen rotukoiran jälkeen rotujenkoira? Muiden Niilon emäntien ja isäntien (lue ihmispalvelijoiden) motiiveista en sano mitään, mutta sanon yhden omistani. Rotujenkoira on henkilökohtainen vastaiskuni pentutehtailua vastaan, sillä monirotuisia ei kai juuri kukaan jalosta myytäväksi.

Näin on myös katu- ja kulkijakoirien sekä vastaavien kanssa, joita tuodaan Suomeenkin monesta maasta. Jokainen Suomessa syntynyt tai sinne tuotu monirotuinen vie yhdeltä jalostetulta koiralta paikan. Siitä minä pidän. Joten hyvää syntymäpäivää Niilo. Olet meille jokaiselle äärettömän rakas. 💞

Kolme yötä jouluaattoon

Jouluun on liittynyt jotain erityistä, jota en ole vapusta enkä juhannuksesta löytänyt. Olen ehkä aina odottanutkin sitä eri tavalla. Toisaalta vanhemmatkin pitivät talven juhlaa erityisesti esillä. Mutta olihan juhannusyössäkin oma taikansa porraspielen juhannuskoivuineen. Alkoholikin on aikoinaan liittynyt kaikkeen juhlimiseeni, oli juhlapäivä tai ei. Nyt en kirjoita niinkään siitä, vaan etupäässä lapsuuteni joulumuistoista.

Joskus kiersin isän ja saksanpaimenkoira Jerimme kanssa lähimetsiä jo kesällä katsellen valmiiksi joulukuusta. Isä sanoi, että komeaa kuusta on vaikea jouluna löytää, kun kaikki ja koko metsä on valkoisen lumivaipan alla. Lunta odotettiinkin joka vuosi viimeistään jouluaatoksi. Muistelen sen kerran tulleen vasta aivan viime hetkillä. Riemu oli suuri sillä silloin tiesimme, että joulupukki pääsee Korvatunturilta Petteriporonsa ja tonttujoukkojen kanssa jokaiseen kotiin aattoiltana.

Vaikka kuusta koristellessa mieleen tuli myös Jeesuslapsi tallin seimessä eläimineen ja paimenineen sekä tietäjät, olivat lahjat meille lapsille joulun tärkein juttu. Joskus joulupukki kävi lahjasäkkeineen ollessamme joulusaunassa ja jokaiselle löytyi jotain kuusen alta.

Mieleen on myös jäänyt, kun kylpemisen ajaksi kotimieheksi jäänyt Jeri söi koko kinkun valmiiksi katetusta joulupöydästä. Eikä siinä kaikki, vaan hermostuksissaan äiti pudotti lipeäkalankin lientä pelliltä kaataessaan likasankoon.

Aika usein joulupukilla oli kuitenkin aikaa jakaa itse lahjat, joka olikin jännittävää puuhaa. Mielessäni arvuuttelin kustakin joulupaperiin kääritystä paketista kuka saa minkäkin. Selvästi pehmeän lahjan toivoin menevän vanhemmilleni ja itselleni toivoin kovaa pakettia, sillä se tarkoitti melko varmasti lelua. Lapsena ajattelin, että vanttuut, villasukat tai kaulaliina eivät oikein edes ole joululahjoja.

Silloin emme päässeet ainakaan ennen kirkonmenoja joulupäivänä ulos. Eikä varsinkaan naapuriin saakka katsomaan mitä muut lapset ovat saaneet ja kehumaan omia lahjoja. Vanhemmat pojat ja joskus tytötkin pitivät lapsellisena, jos uskoi joulupukkiin. Mutta lapsen mielen murtamisessa meni aikansa, kuten uskossa joulupukkiinkin.

Joidenkin mielestä ei ole sopivaa verrata joulupukkia ja Vapahtajaa toisiinsa. Olen kuitenkin usein tehnyt niin, sillä molempia pitää elossa usko, mikä joulupukin osalta katoaa aikanaan aikuisten maailmaan. Mutta uskot tai et johonkin jumalaan, sitäkin ylläpitää tiedon sijaan usko tai epäusko, jonka todenperäisyys selviää joskus tai ei koskaan.

Kohta meillä on joulu..

Pian on joulu, jota ilman ei taitaisi olla kristinuskoakaan. Minäkin sitä tavallani juhlin. Sen vuoksi hankimme eilen pienen kuusen, koristeet siihen ja valot tähtineen. Koko lysti maksoi kaupungin keskustan kaupassa 600 bahtia eli viitisentoista euroa. Tata piti komistusta sylissään takanani PeeCeeX:n satulassa kuuden kilometrin matkan, joten samalla tuli koristeltua kotitietäkin joulukaduksi, kun jos jotakin tippui sateessa pitkin matkaa. Mutta jäi niitä vielä kuvan kotiterassillekin, joka on "christmas treen" paikka loppiaiseen saakka. Niin kaunis ja harvinainen se täällä on, että naapuritkin kävivät sitä valokuvaamassa lapsineen ja ilman.

Sitä ja varsinkin valoja laittaessani muistelin joulujani tai oikeastaan uskoani, sillä jokainen ihminen ja moni eläinkin uskoo johonkin. Joku uskoo vain siihen minkä ymmärtää ja joku johonkin muuhun, josta jotakin poimin netistä joulupuumme tuikkivia valoja katsellessani. 

Murphyn laki on Yhdysvaltain armeijan kapteeni Edward A. Murphyn mukaan nimetty periaate, jonka mukaan ”jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla”.

Karman laki on syyn ja seurauksen laki. Hyvistä teoista seuraa hyviä hedelmiä ja huonoista huonoja. Ihmisen on käytävä nämä seuraukset kokemuksina läpi ja ne saavat meidät syntymään yhä uudelleen. Päämääränä ei ole hyvä karma vaan karman loppuminen, sillä myös hyvät teot sitovat meidät jälleensyntymään ja estävät lopullisen vapautumisen.

Alkukielellä synti merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamin käskyihin, asetuksiin ja lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen tai motiivien edistämiseen ajatuksin tai toimin.

Paratiisi voi olla ihmiskunnan onnellinen alkukoti, jonne palaaminen on ihmisen lopullinen tavoite. Tai ehkä se on paikka, jonne kuolleet siirtyvät kuolemansa jälkeen jatkamaan elämäänsä. Paratiisi voi olla myös todeksi tuleva maailma, jossa Jumala hävittää kaiken vanhan ja luo tilalle maanpäällisen paratiisin, täydellisen aikakauden, jossa valitut saavat jatkaa elämäänsä joutumatta kuolemaan sitä varten.

Kadotus on uskomusten tai uskontulkintojen mukaan kohtalo pahalle, pelastusta vastaanottamattomalle tai vääräuskoiselle henkilölle. Sillä voidaan tarkoittaa helvettiä, mutta myös täydellistä katoamista tai joutumista vaeltamaan iäti maailmassa tai tyhjyydessä. Tässä maailmassa vaeltava sielu on kadonnut sielu tai kummitus. Helvetin lisäksi rinnakkainen käsite on tuonela tai kadotus, vastakohtana taivaalle tai paratiisille.

Aswang (tai Asuwang) on myyttinen olento filippiiniläisessä kansanperinteessä, joka oleskelee puissa ja pitää Tik-tik ja Wak-wak ääntä. Se on luonnostaan paha vampyyrintapainen olento, joka voi muuttua eri eläimiksi. Olennon elinympäristön lähellä olevan kylän asukkaat ovat usein rakentaneet kirkon kyläänsä sen puun viereen, jossa Aswang vaanii uhrejaan. Myytin mukaan, jos kirkkoon menee sisälle, Aswang tulee ja tappaa hänet. Aswangia kuvataan yleensä naispuoliseksi.

Aswang on yksi pelätyimmistä myyttisistä olennoista Filippiineillä. Sen verran olen siellä elänyt kansan parissa, että tiedän kuinka äiti suojelee öisin rankkasateessa ja myrskyssä lapsiaan hatarassa kodissaan, kun Aswang rymistelee pimeässä aaltopeltikatolla vaanien itselleen lapsiuhria.

Ajatteletko olevasi niitä ihmisiä, jotka eivät taikauskohömppään usko? Et usko täysikuun tekevän hulluksi tai pidä kuolleen jäniseläimen käpälää taskussasi hyvää onnea tuottamaan? Etpä tietenkään, mutta saatat silti pitää vihkisormustasi vasemman kätesi nimettömässä sormessa. Ehkä viet tupaantuliaisiksi ystäviesi uuteen kotiin suolaa sekä leipää? Et myöskään skoolaa vedellä ja ripusta vastanaineiden ystäviesi hääautoon kolisevia purkkeja tai kenkäpareja?

Nämäkin tavat ovat silkkaa taikauskoa, vain vakiintuneiksi käytöstavoiksi naamioituneita, kertoo folkloristiikkaa ja etnologiaa opiskellut toimittaja-kirjailija Piia Kaskinen tietokirjassaan Mustan kissan kirja.

Mandaatti- ja valeystävät

Melko lailla päivälleen kahdeksan vuotta sitten kirjoitin mandaattiystävistä.  Niistä, jotka ovat olleet tai näytelleet olevansa kavereitani silloin, kun minulla oli niin sanottua asemaa. Ollessani omalla sektorillani järjestöjen bossina tai hallitusten puheenjohtajana, tuli joulukorttejakin melkoinen määrä. Lähettelin niitä itse tai en.

Nykyisin asemat ja melkein kaikki joulukortitkin ovat mennyttä elämää. Taakse ovat jääneet valeystävät, jotka muistivat mukavasti silloin tällöin. Joukossa työtovereita sekä heitä, joista tulee haikea mieli luullessani vuosikaudet meillä olleen tosi ystävyys tai ainakin hyvä kaveruus, joka ei hiivu eikä pala tulessakaan.

Viime yönä tuli mitta täyteen yhdeltä tällaiselta ja hän poisti minut sosiaalisessa mediassa kavereittensa joukosta. En tiedä jäinkö sydämeen tai en, häneltä jäi kuitenkin ehkä lukematta viimeinen, avoin kirjoitukseni. 

Jotkut haluavat oman tunkionsa lisäksi kukkoilla muidenkin reviireillä. Mutta vain harvoin tontilleni mahtuu toista, varsinkaan huonokäytöksistä kukkoa. Siitä kylläkin seuraa vain, että tulen juttuun edelleen kaikkien kanssa, mutta yksi enemmän ei tule enää juttuun minun kanssani 😖. En oikein tiedä pitäisikö siitä olla ylpeä? 

Joku myös katsoo tai luulee kynineensä kanan ja sanoneensa viimeisen sanan kirjottamalla loppuun sivuilleni "heippa" ja poistamalla minut sen jälkeen kavereistaan. Mutta eihän se niin mene, sillä aina on ja voi perustaa keskustelukanavia ja muita foorumeja, joista ei toisten valta riitä deletoimaan edes vihamiestä.

Joku haluaa kulmikkuuden sijaan ympärilleen, kai asemansa pönkittämiseksi etupäässä joo joo miehiä, joksi minusta ei ole eikä taida tullakaan. Pärjätäkseen kanssani pitää olla särmää ja särmässä pitää olla myös yhtä särmikkään erilaisuuden vähintään sietämistä, jos ei itsetunto muuhun riitä. Joten tässä nimet poistettuna viimeinen aiheeseen liittyvä postaukseni hieman siistittynä Facesivuiltani:

"Minä tiedän mitä on treidaaminen ja tiedän mitä on ystävyys. Siksi voit vetää päälleni rastin tai ruksin, mutta minä en niin tee. Kaipaan ja etsin sitä entistä miestä, joka tuli työtoverikseni ja jonka kanssa korjasin veneeni moottoria. Silloin rannassa koin aitoa ystävyyttä, jonka säilytän. Eikä se henkseleitä päälle vetelemällä tai niitä paukuttelemalla mihinkään katoa."

Kuka on trolli ja mitä on trollaus kalastamisen lisäksi?

Joku aika sitten laitoin Facebook-sivuille ilman selityksiä oheisin tilaston kuvankaappauksen ylläpitämiltäni sivuilta. Oletin, ettei se ketään häiritse saati kiinnosta. Vaan toisin kävi. Jotakin ärsytti yllättäen tuntuvasti, että postausta piti klikata nähdäkseen otsikosta sen olevan osa kyseisen ryhmän lyhyen ajan  kävijätilastoista. Kun se selvisi, toista ärsytti mikä on postauksen informaatioarvo. Siihen vaivaan ei auttanut Mika Isokedon vastaus tilastosta selviävän kuinka paljon sivuilla on trolleja. Ja kyllähän viiden joukossa on parikin Afrikan seutua. 

Mutta mitä trolli ja trollaus on? Siitä poimin hieman tietoa mm. Wikipediasta, joten olkaa hyvät, vaikkei kiinnostaisikaan: "Trolli on Internet-slangissa viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada fleimejä (kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia) sekä ennalta arvattavia viestejä, taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. 

Trolli viittaa myös aggressiivisiin ja tyhmiin peikkoihin, joista kerrotaan muun muassa skandinaavisissa myyteissä ja nykyajan fantasiakirjallisuudessa. Tätä selitystä tukee se, että Internet-trollit kuvataan yleensä rumina hirviöinä yleisellä kehotuksella ”Älä ruoki trollia!”

Se on kirjoittamista uutisryhmiin, keskustelupalstoille, irkkiin tai wikeihin. Henkilö kuvaannollisesti vetää viehettä saalisparven läpi toivoen jonkun tarttuvan siihen. Myös viestejä, jotka näyttävät kokemattoman tai lapsellisen kirjoittajan postaamilta, on syytä epäillä, sillä tyhmää esittäviä trolleja esiintyy keskustelupalstoilla ja irkissä jatkuvasti.

Siihen voi liittyä myös massalähetyksiä, jolloin trolli lisää foorumeille tahallaan useita samoja puheenvuoroja toisten keskustelijoiden ärsyttämiseksi. Pahimmillaan se on järjestelmällistä kiusantekoa, poliittista propagandaa tai hybridivaikuttamista. Käytännössä sitä voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.

Sanaa käytetään usein väärin tahattomasti, mutta joskus myös tahallisesti lyömäaseena muita kirjoittajia vastaan. Pelkkä kritiikki tai eriävä mielipide, radikaalikaan sellainen, ei vielä ole trolli. Trollaus ei myöskään ole lakitermi, eikä se ole sinällään lainvastaista missään maassa. Jotkin siihen yhdistyvät törkeimmät loukkaukset ja psykologinen vahingonteko sen sijaan ovat laittomia esimerkiksi Euroopan unionissa ja anglosaksisissa maissa.

Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista viesteihin tai viestiketjuihin ikään kuin niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Se on usein vaikeaa, sillä muutaman ihmisen trollaantuminen saattaa aiheuttaa aloitetun keskustelun laajenemisen tai olemassa olevan väärille urille ajautumisen. 

Yleisen käsityksen mukaan trolleja motivoi itse trollauksesta tai sen seurauksista nauttiminen, ja näin myös trolleiksi itseään kutsuvat ihmisetkin ovat kertoneet. Nautintoon kuuluu saatu huomio ja sen aiheuttamat reaktiot sekä haitat. Muita motivaatioita ovat ikävystyminen, huomionkipeys, pätemisen tarve, yksinäisyys, uteliaisuus, hallitsemisen halu, pahantahtoisuus, viha tiettyjä ihmisiä kohtaan, kosto ja vihamielisyys keskustelun tarkoitusta kohtaan. Myös poliittisia uskomuksia ja ideologioita sekä tiettyjen poliittisten tavoitteiden ajamista on esitetty trollauksen syiksi.

Internetin mahdollistama suhteellinen anonyymiys edesauttaa trollaamista ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkin, Internetin käyttäjiltä yleensä puuttuu taustatieto muista keskustelijoista, minkä vuoksi toisten pettäminen onnistuu helpommin kuin kasvotusten.

Toisekseen, Internet-trollin ei tarvitse pelätä kielteisiä seuraamuksia, kuten väkivaltaa, minkä vuoksi jotkut käyttäytyvät Internetissä eri tavoin kuin todellisessa maailmassa.

Kolmanneksi, anonyymiys voi piilottaa sen, että toiset ovat oikeita ihmisiä eivätkä vain virtuaalihahmoja, minkä vuoksi trolli ei ymmärrä teoillaan olevan haitallisia, psykologisia vaikutuksia.

Trolleilla tehtyjen psykologisten kokeiden perusteella he ovat useimmiten nuoria miehiä, joilla saattaa olla matala itsetunto. Trolli on keskimääräistä enemmän sadistinen luonne ja persoonallisuushäiriöinen. Psykologit uskovat, että heissä yhdistyvät persoonallisuuden kolme "pimeää" piirrettä: psykopaattisuus, macchiavellismi ja narsismi."

Integroituminen tarkoittaa monia asioita

Yhteiskunnallisesti se tarkoittaa erilaista toiminnallista yhdistämistä. Sosiaalinen integraatio tarkoittaa vastaavasti ihmisten liittymistä tai liittämistä osaksi yhteiskuntaa ja sen sosiaalisiin suhteisiin, vastakohtana eristymiselle.

Aika monissa thaimaa-aiheisissa Facebook-ryhmissä käydään silloin tällöin keskustelua aiheesta ja toinen toistaan tietävämpiä onkin moneen menoon. Jos jotain on katessa, se on suvaitsevaisuus sekä erilaisuuden hyväksyminen. Ehkä liian kireä tonttulakki päässä tallustaville "maassa maan tavalla" tarkoittaa, ettei siihen istu ulkomailla syöty Oululaisten hapankorppu eikä HK:n Sininen makkaralenkki, puhumattakaan Fazerin Sinisestä suklaalevystä.

Valeintegraationsa vangit siemailemat kuitenkin minkä tahansa ulkomaan baarissa Kouvistoisen Jukan Thaimaahan roudaamaa lonkeroa tai vaikkapa jostain tuotua skottiwhiskyä sekä venäläistä vodkaa.

Vaikka Hartwallin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, virvoitusjuomatehdas ja panimo Lahdessa sekä lähdevesipullottamo Karijoella, vuonna 1836 perustetun yrityksen omistaa tanskalainen Royal Unibrew -yritys. 

Integraatio onkin monelle ainoastaan omien luutuneiden tapojen tai periaatteiden kauppaamista. Minulle maassa maan tavalla tarkoittaa, että istutan tottumuksiani paikallisuuteen sitä loukkaamatta. Tästä eräänlainen oiva esimerkki on Pattayan seudun kymmenkunta yleistä saunaa uima-altaineen. Oma lukunsa ovat lukuisat condojen ja hotellien vastaavat. Joista yksikään ei liene suomalaisomistuksessa eikä edes -vetoinen. Joten siinähän sitä on, integroitunutta Harvian höyryhuonetta ja kiuasta.

Tiukkapipoisinkaan ei kapua portaita 21. kerroksen condoon siksi, että hissit ovat suomalaisen Kone Oyj tekemiä ja myymiä. Tai pitäisikö hänen edes mennä koko rakennukseen, sillä enemmistön omistavat ehkä farangit ja muut ulkomaalaiset?

Tätä kaikkea on kuitenkin mukava miettiä Suomessa, kotikylän italialaishenkisessä pzzeriassa tai turkkilaisten kebab-paikassa ja siemailla jälkiruuaksi Suomessa paahdettua, brasilialaista kahvia. Ajattelua voi jatkaa ajaessa etupäässä ulkomaisesta öljystä tehtyä pikitietä, kaukoidässä valmistetut vaatteet päällä, osin virolaisten ja muunmaalaisten rakentamaan kotiin japanilaisella autolla 🤣🤣.

Suur-Suomi

Alle 80 vuotta sitten iso osa suomalaisista uskoi tosissaan, että Suomi voisi kasvaa monta kertaa silloisia rajojaan suuremmaksi. Karjalan heimoveljet olivat tärkein neuvostoikeen alta pelastettava ryhmä, mutta enemmänkin haluttiin. Hurjimmissa haaveissa rajat piirrettiin lännessä Norjaan ja idässä Uralin vuoristoon.

- Kun alun perin tutustuin näihin suursuomalaisten puheisiin, ne tuntuivat hourupäiden käsittämättömiltä houreilta. Oli ihan mahdoton ymmärtää niitä ihmisiä, historiantutkija Jenni Kirves kertoo.

Sodan loputtua Suur-Suomi-aatetta on käsitelty lähinnä harvakseltaan julkaistuissa historiateoksissa. Häpeällisesti päättynyttä historian osaa ei ole haluttu muistella.

Eikä haluta vieläkään, mutta kummasti on ajatus vaan alkanut nostaa päätään ja netissä vilisee nyt outoja karttoja, kun Venäjä ei pysy kuosissaan. Ikään kuin olisi jäänyt kana kynittäväksi ja muutakin suuruuden hulluutta. Surullista, että haaskaa itärajan tuolta puolen näyttää olevan lähes eturintamassa kyttäämässä myös suomalaisia.

Isäni sodat käyneenä ei suostunut sota-ajoista juurikaan puhumaan, mutta jotkut puhuivat. Joidenkin mukaan osa rintamalla oli aidosti puolustamassa vain isänmaataan. He kokivat valtakunnan rajan ylitettyään olevansa vieraalla maalla ja tekevänsä väärin, vaikka Venäjä Suomeen hyökkäsikin. Mutta osa uskoi muun muassa Leningradin piirityksessä tekevänsä natsi-Saksan avulla ja kanssa Suur-Suomea.

Ehkä masentavinta ja isänmaallisuuttani nakertavaa on havaita, että emme ole kaikilta osin edelleenkään rauhaa rakastava kansa. Vaikka tilaa yhtenä Euroopan harvimmin asuttuna maana on taatusti jokaiselle riittämiin. Osa maata autioituu, kun väki pakkaa itsensä eteläiseen ruuhka-Suomeen. Joka tosin isossa maailmassa on harvaan asuttua sekin. 

Kuka on veneestä pudonnut eno?

Kotimaisten kielten keskus ei pysty sitä kertomaan. Sanonnan taustalla voi olla yksittäinen tilanne tai tarina, jossa uusi sanonta on syntynyt ja sittemmin jäänyt elämään, eri tilanteisiin varioituen.

Helsingin Sanomat kirjoitti 14.9.1972 enonsa hukuttaneesta kuopiolaismiehestä, joka sai teostaan yli viisi vuotta kuritushuonetta. Mies oli alkoholin vaikutuksen alaisena lyönyt veneessä enoaan melalla päähän, koska eno ei ollut ottanut tarpeeksi kiljua. Vene oli kaatunut ja eno hukkui.

Ei ole varmaa, onko sanonta pudota kuin eno veneestä peräisin tuosta tapauksesta. Sanontojen alkuperää on yleisestikin melko vaikea selvittää.

Mutta sanasta pataluha (haukkua pataluhaksi) on tarjolla useitakin selityksiä. Ilmaus haukkua, arvostella, joskus myös lyödä pataluhaksi, siis ’pahanpäiväiseksi, perin pohjin’, on juuri semmoisia, jotka monia kiinnostavat: mitä pataluha merkitsee, mistä se tulee?

Todennäköisin selitys on, että pataluha liittyy murresanaan luha, luho, joka merkitsee ’huonoa, rikkinäistä, kelvotonta tai heikkoa’. Sana luha lienee useimmille vieras, mutta samaa perua oleva luhistua on kaikille tuttu.

Luulen, että joka kielessä on paljon sanontoja ja sen tapaisia, joita ei hevin sanakirjoista löydy eivätkä ne sano monelle kieltä taitavalle ulkomaalaisellekaan yhtään mitään:

"Sopia kuin nyrkki silmään.

Asia on pihvi.

Olla käärmeissään.

Levällään kuin Jokisen eväät.

Matti kukkarossa.

Helppo nakki.

Olla nakit silmillä. 

Katsoa kuin halpaa makkaraa."

Sanontojen lisäksi kaikilla mailla ja seuduilla on omia tapojaan ja tottumuksia, joista jotkut ovat levinneet toisille seuduille, jotkut koko maahan ja jotkut jopa ulkomaille saakka.

Luulen, että yksi pienimmistä on enimmillään kolmen hengen viettämä Hyrylän sunnuntai, jota vietimme joka heinäkuun toinen tiistai. Ei menty töihin, vaan ryypättiin aamusta iltaan ja yöhönkin. Eikä selvitty töihin keskiviikkonakaan. 

Ainut työnantaja, joka meitä jollain lailla ymmärsi, oli Kinnusen Hannu, joka juoppoja ymmärsi muutenkin. Hänen kanssaan kävin kerran myöhemmin henkilöautolla Ukrainan Odessan Mustassameressä uimassa ja juomassa rantatuolissa alkoholittomat oluet sekä neuvottelemassa merikonttitehtaalla merikonttikodeista. Hannu ajoi kuudessa päivässä 6000 kilometriä.

Taidan kaivaa enimmillään kolmen hengen juhlamme, Hyrylän sunnuntain esiin ja vaihtaa sen liputuspäiväksi, sillä kaksi muuta juhlijaa ovat vaihtaneet maalliset juhlat muihin maisemiin. Ensi heinäkuun toisena tiistaina nostan Jokilaakson minitangon minilipun salkoon ja nimeän juhlan Kulutushysterian vastaiseksi päiväksi ja liputan "En tarvitse mittään päivää". Silloin juhlan kunniaksi kaneli- tai sokerikorppu saa kastajansa ja lähiniityn hevoset omansa, jos ovat tulleet. 

Meitä on moneen junaan ja lähtöön. Tässä yksi sähköpostiyrittäjä

"Hei! Valitettavasti minulla on sinulle huonoja uutisia. Noin muutama kuukausi sitten sain täyden pääsyn kaikkiin sinun laitteitiisi, joita sinä käytät internetin selaamiseen. Pian tämän jälkeen aloin seuraamaan kaikkia sinun tekemisiäsi Internetissä. Kertaan sinulle vielä että miten onnistuin tekemään sen: Aluksi ostin hakkereilta pääsyn sinun sähköposteihin (se on todella helppoa tänä päivänä Internetin avulla) Kuten näet niin onnistuin kirjautumaan juuri sinun sähköpostitilille ja vielä todella helposti (in105@in105.fi). Viikon sisällä asensin jo järjestelmääsi troijalaisen viruksen, joka on saatavilla kaikille laitteille,joita sinä käytät sähköpostien lukemiseen Suoraan sanottuna se oli todella helppoa (koska olit tarpeeksi ystävällinen avaamalla joitain linkkejä postilaatikossasi.) Kyllä, neroja on keskuudessamme. Tämän hyödyllisen ohjelmiston avulla voin nyt päästä käsiksi kaikkiin laitteissasi oleviin ohjaimiin (esim, videokameraan, näppäimistöön, mikrofoniin jne.) Tämän seurauksena onnistuin lataamaan kaikki valokuvasi, henkilökohtaiset tietosi, selaushistoriasi ja kaikki muut tiedot palvelimelleni ilman mitään ongelmia. Lisäksi minulla on myös pääsy kaikkiin sinun viesteihin, sosiaalisen median kanaviin, sähköposteihin, yhteystietoihin sekä chat historiaasi.

Kuvituskuva Kotimikron sivuilta

Troijalainen virukseni jatkaaa allekirjoituksiaan taukoamatta (koska sitä ohjaa ohjain) joten tietokoneellesi tai laitteellesi asennettu viruksentorjuntaohjelmisto ei havaitse sitä. Joten toivon että ymmärrät vihdoin syyn miksi olen pysynyt huomaamattomana ennen tätä kirjettä…. Henkilökohtaisten tietojesi kokoamisen aikana en voinut olla huomaamatta että olet aikuisille tarkoitettujen sivustojen valtava ihailija sekä säännöllinen vieras. Koet paljon iloa katsoessasi pornosivustoja, pornoelokuvia ja saavuttaessasi henkeä salpaavia orgasmeja. Haluan olla rehellinen, oli todella vaikea vastustaa nauhoittamasta joitain noita tuhmia soolo kohtauksia missä sinä olit pääroolissa ja kokoamasta ne erityisiksi videoiksi, jotka paljastavat itsetyydytyksesi. Jos sinulla on vielä epäilyksiä, minun ei tarvitse kuin napsauttaa hiirtäni ja kaikki nuo ikävät videot sinun kanssasi jaetaan ystävillesi, työkavereillesi ja sukulaisillesi. Lisäksi mikään ei estä minua lataamasta kaikkea tuhmaa sisältöä verkkoon julkisten silmien nähtäviksi. Toivon vilpittömästi että et halua sen tapahtuvan, kun pidät mielessä kaikki likaiset asiat, joita olet halunnut katsoa, (tiedät varmasti mitä tarkoitan),se pilaa maineesi täysin. Tähän asiaan on edelleen ratkaisu, seuraa näitä ohjeita: Teet 1350 € maksun tililleni (vastaava määrä bitcoineina varojen siirron kurssista riippuen), ja kun maksu on vastaanotettu, poistan kaikki tietosi viipymättä. Sen jälkeen voimme käyttäytyä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Lisäksi voin vahvistaa, että kaikki Troijalaiset virukset poistetaan heti käytöstä kaikista laitteistasi. Sinulla ei ole mitään hätää, sillä pidän sanani aina. Se on todellakin edullinen tarjous, joka tulee suhteellisen alennettuun hintaan, kun otetaan huomioon, että profiilisi ja liikenteesi olivat tiiviissä seurannassa jo pitkän ajan. Tässä on bitcoin lompakkoni viitteeksi: 13XbYjAxrgSwsvMM4hXQpdwEqQTA5vbvnE 

Tästä eteenpäin sinulla on vain 48 tuntia ja lähtölaskenta on alkanut, kun avasit tämän sähköpostin (toisin sanoen 2 päivää). Seuraava luettelo sisältää asioita, joita sinun tulee ehdottomasti välttää tekemästä tai edes yrittämästä: > Älä yritä vastata tähän sähköpostiin (koska sähköpostin luodaan postilaatikossasi palautusosoitteen kanssa). > Älä yritä soittaa tai ilmoittaa poliisillen tai muille viranomaisille. Lisäksi on huono idea, jos haluat jakaa tämän ystäviesi kesken toivoen, että he auttaisivat. Jos saan selville (mahtaita taitojani käyttäen, se onnistuu vaivattomasti, koska minulla on kaikki laitteesi ja tilisi hallinnassani ja tarkkailen jatkuvasti.) - kivoja videoitasi jaetaan julkisuuteen samana päivänä. > Älä etsi minua - sekään ei joda mihinkään. Kryptovaluuttojen tapahtumat ovat täysin anonyymejä, eikä niitä voi seurata. >Älä asenna järjestelmääsi uudelleen laitteisiin tai heitä niitä pois. Se ei myöskään ratkaise ongelmaa, koska kaikki henkilökohtaiset videosi on jo ladattu palvelimelleni. Asioita, joista saatat olla hämmentynyt: > Että rahansiirtoasi ei toimiteta minulle. Tsemppiä, voin jäljittää kaikki tapahtumat heti, joten varojen siirron yhteydessä saan myös ilmoituksen, koska hallitsen edelleen laitteitasi (troijalainen virukseni pystyy ohjaamaan kaikkia prosesseja etänä, kuten TeamViewer). > Että aion jakaa likaiset videosi saatuani rahansiirron sinulta. Täällä sinun täytyy luottaa minuun, koska ei ole mitään järkeä edelleen vaivata sinua rahan vastaanottamisen jälkeen. Lisäksi, jos todella haluaisin, kaikki nuo videot olisivat julkisesti saatavilla kauan sitten! Uskon että voimme silti ratkaista tämän tilanteen reilusti! Tässä on viimeinen neuvoni sinulle... jatkossa sinun on parempi varmistaa, että pysyt poissa tällaisista tilanteista! Neuvoni – älä unohda päivittää salasanojasi säännöllisesti tunteaksesi olosi täysin turvalliseksi."

Oonhan vain mies, jol' on ymmällä pää...

Ketä äänestäisin pressaksi vai olenko paikassa, etten voi äänestää ketään? Itselläni on Morakotin ja vähän minunkin thaikotiin vain yksi osoite, jonka olen tarkistattanut Tatalla monesti. Hänen mukaansa lähes suuttumiseen asti se on taatusti oikein. Mutta mutta....

Osoitteeseen olen lähettänyt Suomen Postin nettipostikortin kahdesti tai oikestaan kolmesti eikä yksikään näytä osaavan perille. Posti jopa uusi tai sanoi uusivansa lähetykset. Yksi on Morakotin, toinen minun ja kolmas muistaakseni meidän molempien nimillä. Maksut on otettu pankkitililtäni, joista voin päätellä vain sen, että tilaukset ovat menneet onnistuneesti perille.

Neljännen kortin lähetin Kahvila Hyrylän loistavalle henkilökunnalla ja siellä istuvalle Munallisten Marttakerholle. Sen lähetyksen Postin chatpalvelu sanoi epäonnistuneen ja on nyt luvannut kolme kertaa palauttaa 4,10 euron summan. Vaan eipä näytä palauttavan 🤬.

Postin nettikortti toimii tai pitäisi toimia siten, että valmistan ja lähetän kortin älylaitteellani ottamastani valokuvasta ja kirjoittamastani tekstistä osoitteineen sähköisesti Postille. Joka painaa sen jossain paksulle paperille tai ohuelle pahville ja lähettää kortissa olevaan osoitteeseen, kun olen ensin lähetyksen maksanut.

Samaan osoitteeseen tilasin myös Suomen valtiolta kirjeäänestysasiakirjat, josta sain kuittauksenkin. Siihen myötämäki sitten loppuikin. Uusia, kertaalleen nimelläni pyydettyjä äänestysasiakirjoja lienee turha edes kysyä, joten jäänee äänestämättä.

Hyvää siinä on, ettei tarvitse päättää omaa ehdokasta. Sillä pressan suhteen en ole ollut puolueuskollinen ja ääneni on saanut niin Elisabeth Rehn, Pekka Haavisto, kuten Paavo Väyrynenkin ja myös joku muu. 

Seuraavat vaalit ovat Suomen kansan kannalta ehkä elämäni tärkeimmät, sillä presidentin tontilla on ulkopolitiikka. Siellä taas on Venäjä, joka ei näytä mahtuvan rajojensa sisälle montaa vuosikymmentä kerrallaan. Vaan lisää pitää saada, sillä eihän naapurikaan aivan turhan takia tai ilman syytä tapata omaa kansaansa. Vaikka Venäjällä ei taida kansalaisen kyljessä olla hengellä samaa hintalappua kuin Suomessa. 

Joten on siinä tulevalla valtakuntamme päämiehellä työmaa, kun ehdokkailla ei ole yhteneväistä käsitystä edes siitä mitä pitäisi tehdä polkupyörillä Venäjältä Suomeen pyrkivien kanssa.

Valikoiva tiedon sisäistäminen

Alkoholi on kuulunut elämääni aina tavalla tai toisella, joita en ainakaan nyt ryhdy erittelemään ellei joku sitä erikseen pyydä. Voi olla, että joskus sen teen pyytämättäkin.

Nykäsen Matin tunsin ja saunottiinkin silloin tällöin Jyväskylän Leponiemessä, entisen kaupunginjohtaja Järvisen kesäpaikassa. Jonka voisi sanoa olevan melkoisen rannassa, sillä saunan pukuhuoneen ulkopenkiltä voi kirjaimellisesti astua Tuomiojärven veteen.

Muistan kerran, kun puhuttiin löylyjen lomassa viinanotosta ja Matti sanoi homman olevan hyvin hanskassa. Lääkäri oli kuulemma hiljan sanonut, että munuaiset ovat kuin nuorella pojalla. Kun kysyin mitä muuta hän sanoi, niin sillä ei ole väliä, sillä munuaiset on tärkein. Tähän minä, että voi ollakin, jos aivot ja muutkin sisäkalut maksasta lähtien ovat munuaisten kanssa samassa nipuussa.

Matti oli mukava kaveri ja varsinkin selvinpäin oiva seuramies, jonka elämä olisi ollut vielä lyhyempi, jos hän ei olisi nuorena koltiaisena löytänyt tietään Laajavuoren mäkitorniin ja latuja myöten hypyriltä alas monttuun uudelleen ja uudelleen. Tämän hän hetkenä jos toisenakin myönsi itsekin. Varsinkin puhuessamme veljestä Halme-/Kytökadun Inkkarikylässä.

Mutta samassa veneessä valikoivan tiedon omaksumisen suhteen olen minäkin milloin minkäkin asian kanssa. Kun olisi hyväksi olla jänteikäs, liikunnallinen ja muutenkin reipas yli seitsemänkymppinen sekä alle 80-kiloinen seniori, olenkin liki 100-kiloinen kömpelö mohkäle, joka askellan varoen, etten mahdollisesti kaatuessani katkoisi luitani.

En pysähdy niinkään lukemaan kuinka kunnosta ja terveydestä olisi hyväksi pitää huolta. Mutta jos joku jossain kirjoittaa, että lihavat ovat leppoisia tai että lievästä ylipainosta on jotain muutakin hyötyä, sen pysähdyn lukemaan voidakseni paremmin nykyisten kilojeni kanssa.

Jos jonkun asian parissa teen töitä, on se oma pää. Nimittäin vahvasti tunteella elävänä käytin vuosikymmenen ja enemmänkin itseni löytämiseen pullosta. Kunnes oli sama kuoliko tai syntyikö läheinen vai eikö tapahtunut mitään. Jokaiseen olotilaan piti juoda pää täyteen ja juomisesta oli tullut itsetarkoitus ja elämäni tärkein sisältö.

Mutta sillä tiellä laulujen lunnaat ovat suuret ja vievät liian usein ennenaikaisesti hautaan, joten oli löydettävä uusi tie. Sen oli oltava enemmän kuin entinen elämä, sillä "kaikki tai ei mitään" ihmisenä en hevin tyydy toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Vaan uskon, että kantilla kuivilla oleminen vie takaisin juomakentille ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka purkaisi pahaa oloaan toisiin ihmisiin.

Oli tavoiteltava mielen, sielun ja ruumiin raittiutta. Tuokioita, joita voi kokea vaikkapa kesäyönä yksin istuessaan laturilla, jalat vedessä kuuntelemassa hiljaisuutta ja haistelemassa luonnon tuoksuja. Niissä hetkissä tuntuu siltä, että tässä on kaikki eikä minulta puutu mitään. Tuskin kukaan pystyykään täydellistä balanssia ja harmoniaa itsensä kanssa saavuttamaan pysyvästi. Mutta ne, usein ohikiitävät hetket, ne ovat enemmän kuin paraskin nousuhumala.

Töitä on korvien välin kanssa teettänyt päästä myös eroon enemmistön kauppaamista känneistä silloin tällöin tai edes joskus. Oli omaksuttava ja sisäistettävä itselle pohjimmaiseksi ajatus, että päihteiden suhteen hän, joka ei halua kemiallisesti muuttaa tuokiotakaan toiseksi omasta todellisuudesta, on vähintään yhtä oikeassa kuin itseään kohtuukäyttäjänä pitävä.

Joillekin olen joskus puhunut raittiudesta sanoen esimerkkinä, että kun viimein olen oppinut itkemään läheisteni haudalla viikosta ja vuodesta toiseen selvinpäin, niin siitä en tahdo luopua. 

Joskus luulen tunnin keskustelun jälkeen toisen ymmärtäneen kuulemastaan jotain nyökyttelyjensä lomassa. Kunnes kai perustellakseen itselleen juomatapojaan hän kysyy, että "tarkoittaako se, ettet Jorma voi ottaa edes yhtä ryyppyä?" Vastaan kysymyksellä, että "kun minulla ei koskaan ole ollut yhden ryypyn, vaan karusellikännin tarve, niin mistä luulet, että se nyt yli 40 vuoden raittiuden jälkeen olisi tullut?"

Ehkä alkoholin käyttäjä ei koskaan pääsekään eroon käsityksestä, kun ei siitä pääse irti kaikki entiset juopotkaan. Että, jos ei voi juoda kuten minä ja muut, täytyy olla kokonaan juomatta. Että raittius olisi jotenkin toiseksi parasta. 

Kun aikoinaan keittelin kotona usein kolmen päivän pikakiljusta pontikkaa, mittasin sen vahvuutta polttamalla valmistamaani juomaa kossupullon korkissa. Sinistä liekkiä tuojottaessani pää pyörällä tiesin jo silloin, että hulluus tai edes tyhmyys tuskin alkaa siitä, jos en kaada tuota sisääni. 

Parasta ennen, nyt ja sen jälkeen

"Kylmäketjulla tarkoitetaan elintarvikkeiden kuljettamista ja säilyttämistä niin, että ne pidetään koko ajan tiettyjä lämpötilarajoja kylmemmässä tilassa. Muun muassa lihan tuoreus pyritään takaamaan katkeamattomalla kylmäketjulla, joka alkaa teurastamolta ja päättyy kuluttajan jääkaappiin. Kylmäketjussa lihan lämpötila ei saa lain mukaan nousta missään vaiheessa yli 6–7 °C. Tässä lämpötilassa esimerkiksi jauhelihan sisältämä mikrobimäärä kaksinkertaistuu noin kuudessa tunnissa, joten käytännössä suositellaankin selvästi alempia säilytyslämpötiloja (2–4 °C)."

Edellä mainittu on varsin outo asia varsinkin Thaimaan maaseudulla, mutta kyllä muuallakin. Joskus katselinkin Pattayan Jomtienilla lämpöisten hallien yhtä lämpimiä liha-altaita ja niiden kimpussa hääriviä kärpäsparvia, etten taida noita lihoja suuhuni laittaa.

Vaan toisin on käynyt. Phatthalungissa saa ajaa kymmenen kilometriä ennen kuin löytyy ilmastoitu Lotuksen kauppahalli ja lihojen kylmäaltaat. Joka sekin saattaa olla vasta ensimmäinen paikka, missä possunkylki tai kana on teurastamisen jälkeen viilennettynä.

Syön kalaa tai muuta lihaa lähes päivittäin. Tuoreudessa kala vetääkin reippaasti pitemmän korren, sillä melko usein se on elossa vielä tunteja muoviämpärissä kotonamme. Teurastus on Tatan heiniä, kuten oli Jokilampien katiskan kalojenkin Jokilaakson laiturilla.

On pihvi sitten hankittu Lotuksesta, lämpöisestä kauppahallista tai kadun varren kojusta, yhtä hyvää se on joskus minun, mutta useimmiten Morakotin laittamana. Ei ole ollut vatsanväänteitä eikä ruokamyrkytyksiä. Täytyy koputtaa nyt varmuuden vuoksi kolme kertaa ja sanoa samalla seitsemän, yhdeksän, kolmetoista, jolla islantilainenkin turvaa selustansa huonoa onnea vastaan. 

Joka päivä syön paikallisen väestön kanssa samoissa paikoissa. Eikä pikku kylällä muita olekaan, kun ei ole ulkomaalaisiakaan. Oikeastaan yhtään annosta en ole näissä paikoissa syönyt, etteikö lautaselleni olisi jotain mätetty vierain, paljain käsin ja sormin. On ollut totuttava paikallisiin tapoihin tai kärsittävä jatkuvaa nälkää. Joka sinällään kaltaiselleni sadan kilon möhkäleelle ei olisi pahitteeksi.

Aamiaiseksi syön kärpästen vuoksi muovisen verkkokuvun alta usein liki kymmentä sorttia, joista en lajeja tunnista. Omilla rahoilla vetoa löisin oikeastaan vain kananmunista. Mukana on kaksi tikun nokassa paistettua lihasiivua, joille kantapaikkani on saanut minulta nimen "tuu muu." Kanavaihtoehdon uskallan karsia pois ja ehkä varauksella naudankin, joten syönen possua.

Pöydästä ja kattiloista syön sitten kasviksia mitä siellä on. Joukossa monesti meidän kotipihalta tuomaa thaibasilikaa, jolle ei netin uteluillani kuvineen täyttä varmuutta tullut. Kyläläiset ruokapaikoissa aika usein ihmettelevät Morakotille, kun farangina syön heidän ruokiaan. Ihmetys ei kyllä tule kokemuksesta, vaan jostain muualta hankitusta käsityksestä länsiruuista tai sen syöjistä.

Vuosikymmenten saatossa tulleet ruokatottumukset istuvat ainakin minulla lujassa. Kun mieleen tulee ruisleipä, HK:n Sininen tai vaikkapa Jalostajan hernekeitto, vesi herahtaa kielelle. Samoin oli viime kesänä Morakotin laita Suomessa, joka ei kolmen kuukauden aikana löytänyt suomiruokaa, josta hän olisi todella pitänyt. Piikkipaikan taisi saada kauppakeskus Jumbon sushiravintola 😅. 

Parasta ennen....

 – Olin lukenut maailmalla olleista monta vuotta vanhoista hampurilaisista, joten päätin itsekin kokeilla, mitä sille tapahtuu. Se oli ajatuksena hauska. Sipe Myllyniemi säilytti hampurilaista vuosien ajan vanhemmillaan vanhan huoneensa vaatekaapissa. Burgeri sai tekeytyä kaapin hyllyllä, vaikkakin sitä on tarkasteltu joitakin kertoja vuosien saatossa. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen paperikääröstä paljastui yllättävän hyvän näköinen hampurilainen. Siinä ei ole hometta, eikä se haise epämiellyttävälle. Hampurilainen on niin sanotusti kuivunut kasaan, kirjoitti Iltalehti. 

Uutinen sai minut pohtimaan ruokaa ennen Suomessa ja nyt Thaimaassa, josta tosin tarinointi saattaa mennä huomiseen.

Meillä ei ollut jääkaappia, vaan kylmätilana puukannellinen, maahan upotettu betonirengas, jossa viileää tarvitsevia syötäviä säilytettiin. Talvisin sisällä oli vastaava paikka eteisen lattian rajassa. Väärä yölämpötilan arviointi saattoi saada aikaan jäätymisen. Keittiön lattian alla, pienen luukun takana oli maakellarin tapainen perunoita ja juureksia varten, jossa renkaan tapaan oli keväisin kymmenen senttiä vettä lattialla. Että tilat olivat kulloinkin laadultaan muuten ok, sen takaavat niissä elävät sammakot, sanoivat vanhempani. 

Maakuoppa sai väistyä, kun isä sai päähänsä, että tarvitsemme sodan varalta pommisuojan. Joten hän rakensi ulkorakenuksen autokatoksen viereen varsinaisen betonibunkkerin. Jossa senkin lattialla oli keväisin vettä, joten peruna- ja vihanneslaatikot oli nostettu tiiliskivien päälle. Isä totesi kerran jollekin kylän miehelle luomusta näyttäessään, että jos tulee äkkilähtö, ei tarvitse ottaa kuin viltti ja vaatteita mukaan, sillä ruuat ovat täällä valmiina. 

Ei ollut ruokapakkauksissa viimeistä käyttöpäivää, vaan näppituntuma tuoreudesta oli äitini hyppysissä, näössä ja suussa. Kun irtomaito oli saanut uuden maun, valmistettiin siitä viiliä tekeytymään kaapin perälle. Samantapaisesti oli myös jauhelihan ja muidenkin syömisien laita. Mutta tunkiolle ne eivät peltisessä likasangossa päätyneet, sillä niin huonoksi ei ruoka mennyt, ettei se kissalle tai koirallemme kelvannut. Ei ollut Elannossa Mirrille eikä Tepsulle Whiskasia eikä Jerille Sertiä.

Eikä sähkö- tai kaasuliettäkään, vaan ruoka tehtiin puuhellalla, jolla oli talvisin myös keittiön lämmittämisen virka sekä yksi isältä salattu tehtävä. Äitini poltti salaa tupakkaa ja puhalsi savut hellanluukun kautta hormiin. Siskoni Irmelin ja minun tehtävä oli vahtia ikkunassa milloin isä on tulossa sisään. 

Tältä osin ruokamaailma on Suomessa kovasti muuttunut ja syomisten tuoreuden ratkaisee rasian kylkeen jossakin päin maailmaa lätkäisty "parasta ennen" päivämäärä kuin herran sana konsanaan. Ehkä tältä osin on menty parempaankin suuntaan, sillä ruokakaupoissa on suosiotaan nostanut uusi hittituote. Paketit, jotka ovat saaneet kylkeensä punaisen prosenttitarran. Niiden vuoksi joku jopa odottaa aamuisin kaupan ovella saadakseen parhaat päältä.

Älä tee sitä tänään itse minkä voit siirtää huomenna ylihuomiseksi tai teettää toisella

Iän myötä minusta on tullut entistäkin loivaliikkeisempi, jonka mukana on tullut ehkä ainakin yksi hyvä puoli. Se on harkitsevaisuus. Vaikka aika usein tuntuu, että virheitä teen läpi elämän yhtä lailla. Joskus juutunkin mielineni paikalleen tai jumiudun samaan aiheeseen. Nytkin kirjoitan kolmatta päivää äänestämisestä. 

Pyrin kyllä oppimaan virheistä. Ehkä juuri harkitsevaisuuden ansiosta teen varsin harvoin samaa munausta kahdesti. Vaikka niinkin silloin tällöin käy. Se ei kyllä niinkään johdu maltin puutteesta, vaan siitä, että yritän uskoa ihmisistä hyvää. Sen vuoksi olen menettänyt, mutta myös saanut paljon. Korville saaminen tuntuu sattuvan aina yhtä lailla.

Suomea sanotaan yhdeksi demokratian mallimaista, mutta kuinkahan lienee? Meillä käytössä on nimittäin edustuksellinen demokratia, joka on kaukana kansan suorasta mahdollisuudesta päättää asioista. 

Edustuksellinen demokratia on hallintamuoto, jossa kansalaiset käyttävät valtaa edustajiensa kautta. On sitten kyseessä presidentti, kansanedustaja tai valtuutetut. Kansa äänestää edustajansa minkä jälkeen valitut kokoontuvat saamansa vallan puittessa väittelemään politiikasta sekä päättämään asioista. Se ei ole aitoa kansan- vaan harvainvaltaa, jota ei isossakaan puolueessa monella ole. 

Suora demokratia vastaavasti on demokratian muoto, jossa kansalaiset päättävät asioista suoraan eikä valitsemiensa edustajien kautta. Sen täydellisimmässä muodossa kansalaiset tekevät päätökset kasvotusten kansankokouksissa tai äänestämällä suoraan asiasta.

Valtioista, joista jotain tiedän, eniten suoraa kansanvaltaa käyttää Sveitsi. Siitä kauimpana saattavat olla Pohjois-Korea ja ehkä jotkut Etelä-Amerikan ja Afrikan maat.

Mutta mene ja tiedä mikä on kaltaiselleni pälliäiselle tai kansalle ylipäätään parasta? Aika usein yksinvaltias on noussut kansan syvistä riveistä, josta valta on ajan kanssa tehnyt pahamaineisen diktaattorin. Hänenkin tekemisensä kyllä näyttävät silloinkin toisenlaiselta valtakunnan ulko- ja sisäpuolella.

Ehkä Putin voisi olla siitä yksi esimerkki, vaikka kyllä Trumpkin on monen amerikkaisen mielestä toisenlainen kuin muualta katsottuna.

Kun Suomessa, kuten Sveitsissäkin asiat lienevät melko lailla hyvin, niin lieneekö sillä suurtakaan merkitystä kuka tai ketkä ja missä muodossa yhteisistä asioista päättävät?

Tällä elämällä ajattelen kuitenkin ihmisten tulevan juttuun paremmin vääränkin päätöksen kanssa, jos ovat itse saaneet olla sitä tavalla tai toisella tekemässä. Suorassa demokratiassa sylttytehdas ei ole naapurissa eikä muuallakaan, vaan vääjäämättömästi omassa päässä. Tietysti silloinkin voi kansanäänestyksen hävinneenä räksyttää. 

Olenko presidentin tekijä?

Vaikka taas kirjoitan osin vanhan toistoa, teen sen silti, sillä oma on blogini kuten sivutkin.

Tasavaltamme presidentin valitsevat syntyperäiset Suomen kansalaiset suoralla vaalilla. Ehdokkaita voivat asettaa puolueet, joiden ehdokaslistoilta on valittu presidentinvaalia edeltävissä eduskuntavaaleissa vähintään yksi kansanedustaja sekä vähintään 20 000 äänioikeutetun perustamat valitsijayhdistykset. Valitsijayhdistys ja puolue saa asettaa vain yhden ehdokkaan, joka voi olla yhteinen.

Pressanvaaleissa olen ollut Haaviston miehiä siksi, että tunnen hänet henkilökohtaisesti ja ajattelin Pekan olevan hyvä presidentti. Myös muita syitä on. Hän oli yksi heistä, jotka pyysivät presidentti Tarja Halosta myöntämään minulle sosiaalineuvoksen arvon. Joten jos Haavisto oli sitä mieltä, katsoin puolestani hänet sopivaksi presidentiksi, potut pottuina siis. Lisämausteena ajattelin, että ehkä saan Pekalta big bossina sitten kutsun Linnan juhliin tai peräti Eduskunnan saunaan 🤣.

Kerran olen äänestänyt tehtävään Väyrystäkin koska hän halusi sitä eniten. Tiedotusvälineen mukaan Paavo myös putosi baarijakkaralta upottaessaan jonkun vaalin pettymystä drinksulasiin. Alan miehiä siis ainakin sillä tavalla, että joi murheeseen.

Kaksissa aikaisemmissa vaaleissa Pekka joukkoineen pyysi minua tukijaksi henkilökohtaisemmin, kuten vaalitilaisuuksiinkin. Taisin ollakin Päiviksen ja osaomistuskoira Niilon kanssa Lasipalatsin yläkerrassa ainakin kerran tsemppaamassa Pekkaa pressaksi. Mieleen tilaisuudesta jäi kylläkin vain Niilo ja kouluratsastaja Marko Björs, jotka joivat samasta lasista.

Nyt ei tukijoukkoihin enää henkilökohtaista kutsua tullut, joten saatan vaihtaa hevosta. Tai sitten vaalikoneisto jättää minut vallan Hat Yai-Bangkok junaradan varteen, sillä tilaamani kirjeäänestysasiakirjat eivät näytä osaavan Thaimaan pieneen Ban Plai Thongin kylään.

Tosin henkilökohtaisempikin syy nyreään mieleen on. Kerran olisin vuorostani tarvinnut Pekan apua, sillä monen vuoden ystäväni sai sydänkohtauksen Suwarnabhumin lentokentällä. Jääden henkiin, mutta näillä näkymin loppuiäksi aasialaiseen hoito- tai hoivakotiin. Olisimme halunneet hänet Suomeen, mutta kyytiä lääkäreineen ei vakuutusyhtiö suostunut maksamaan.

Apua saadakseni olin moneen tuntemaani silmäätekevään yhteydessä, heidän joukossaan ulkomisteri Pekan hoviväki. Ainut kuka vastasi, oli tuusulalainen kansanedustaja Ari Koponen, joka saa sen ansiosta ensi eduskuntavaaleissa ääneni, jos on ehdokkaana. Vain hän oli murheitteni kokoinen. Pekkaan petyin, sillä olin aika varma hänenkin metsänsä vastaavan huutooni. Että kun mies jeesasi suomalaisäidit lapsineen al-Holin leirintä kotiin, hoitaa hän ystävänikin Suomeen. Vaan näin ei käynyt.

Nyt uutislehtien pari sähköistä povaria sanoo mielipiteeni saatuaan, että minun tulisi äänestää pressaksi Mika Aaltolaa. Mieluummin taidan kuitenkin pitää vanhan USA:n armeijan, vuoden 65-mallisen maihinnousutakin, kun ryhtyä takinkääntäjäksi tai -vaihtajaksi ja presidentintekijäksi toisin kuin sydämeni sanoo. Tosin sen mahdollisuuden saattaa viedä Thaimaan tai Suomen posti kadottamalla äänestysasiakirjani.

Toisen tontille voi tulla ja mennä monin tavoin

Suomen kielessä mielenosoitus käsittää kaikenlaiset mielenilmaukset, minkä vuoksi se voi tarkoittaa myös väkivaltaista toimintaa, josta voi kehittyä mellakka. Suomessa kokoontumislaki käyttää mielenosoituksista yleisen kokouksen nimikettä.

"Yleinen kokous on järjestettävä rauhanomaisesti sekä osanottajien tai sivullisten turvallisuutta vaarantamatta ja heidän oikeuksiaan loukkaamatta. Tällaista tilaisuutta järjestettäessä on huolehdittava siitä, ettei kokoontumisesta aiheudu huomattavaa haittaa ympäristölle."

Tätä yritin istuttaa eiliseen, kun poliisi otti kiinni yli 60 mielenosoittajaa. Pohdin poliisia, jolla pitää olla aikaa kaikkeen tähän ja pitää olla aikaa ylinopeussakoille sekä katsastamattomien autojen ratsauksille, muttei siihen kuka varastaa pihastani veneen tai vie kotoani rahat. Asian johdosta en saa virkavaltaa edes paikalle, vaan netistä puoliautomaatti-ilmoituksen, että asiaa ei siitä ja siitä syystä enempää tutkita 😖.

Eilisen mielenosoituksen lisäksi mietin toisten elämän vaikeuttamista ylipäätään poliisin suojeluksessa, kun joku Elokapina osoitti mieltään tukkimalla koko Mannerheimintien estäen täysin sivullisten pääsyn autoilla vaikkapa töihin. Miten voi olla lailla suojattua tai virkavallan hyväksymää toisten elämän kohtuuton hankaloittaminen?

Samaa olen pohtinut joskus lakko-oikeudesta, jonka vuoksi pahimmillaan täysin sivulliset eivät pääse silloinkaan töihin, sairaudenhoitoon eivätkä leikkaukseen.

Itse tein koko työikäni palkkatyötä, mutten päivääkään lakkolaisten ansiosta. Palkkaakin sain enemmän kuin yleissitovat sopimukset edellyttivät. Työajat olin myös sopinut kahden kesken työnantajien kanssa. 

Vaikka ymmärränkin ihmisen oikeuden saada työstään ansiot, joilla voi elää ihmisarvoista elämää, en ymmärrä vaatimuksia millä keinoilla tahansa, joissa täysin sivulliset joutuvat kärsimään kohtuuttomasti.

Oikeastaan järjestäytyneessä, suomalaisessa yhteiskunnassa en ymmärrä lakkoja lainkaan. Ajettelin ja ajattelen yhä, että jos ei työnantajan tarjous kaikkine etuuksineen ja velvollisuuksineen miellyttä, työpaikan ovesta voi kulkea kumpaankin suuntaan. Suomessa ei nälkään eikä pakkaseen kuole, vaikka eläisi ilman palkkatyötäkin, jonka entisenä toimeentulotuen asiakkaana ja nykyisenä eläkeukkona taatusti tiedän. 

Eläkeläisten elanto on pystytty turvaamaan vuosikymmenet ilman lakko-oikeutta tai edes mahdollisuutta. Mikä edes olisi silloin lakkoase? Koska eläkeläinen on saanut vuosikymmenet leipänsä, lääkkeensä ja lämpönsä kotineen ilman lakkoja, miksi samaan ei pystytä palkkatyössä? Meidän kaikkien rahanahneus, kateus ja kauhun tasapainoko sen estävät?

Tutkimattomattomat ja tietämättömät ovat herrojen tiet sekä teot

Joku päivä sitten kirjoitin joulumuistostani, johon kaverini vastasi muistavansa erään joulun ikuisesti. Hän oli lähtenyt aatonaattona yhdelle oluelle perheen rahat mukanaan ja palannut aattona aamupäivällä tyhjätaskuna tyhjään kotiin. Poissa oli vaimo, joulumieli ja kai muutakin. Taisin vastata, että hän sai ravintolassa ja kotonaan sitä mitä oli tilannutkin.

Samantapaisesti ajattelin toisen kaverini siirtäessä saunaansa ja puuceetään rakennettuaan ne naapurin maalle. Samoissa mietteissä taisin olla viimeksi itseni kanssa saadessani tuomion kotirauhan rikkomisesta.

Joku sanoo syyn ja seurauksen johtuvan huonosta tuurista, joku jostakin muusta. Jumalanpoika Jeesus selitti pahan saavan palkkansa ties kuinka monenteen sukupolveen ja ihmisen poika Buddha 500 vuotta aiemmin karmalla.

Thaimaassa onkin Buddha arjessa läsnä monin tavoin. Hän saa munkkeineen syyt ja ansiot lottovoitosta ja onnettomuuksista yhtä lailla kuin Suomessa onnennumero tai taikauskoisen musta kissa käveltyään tien yli tai itse kuljettuani tikapuiden alta.

Aasiassa kun olen, innostuin aamuyön hiljaisuudessa, odottaessani Hat Yain junan ja kiskojen kolketta, tutkimaan mitä viisaat tai hyötykirjallisuutta minua enemmän lukeneet sanovat karmasta. Joka on monelle suomalaisellekin tuttu muun muassa sanonnasta karman laki. 

Sanalla tarkoitetaan hindulaisuudessa syyn ja seurauksen toimintaa kuvaavaa oppia, jonka merkitys eri uskonnoissa poikkeaa toisistaan.

Sen mukaan jokaisen elävän olennon nykyinen olotila on suoraa seurausta menneisyydessä tehdyistä, joka on tekojen alati muuttuva summa. Monesti karman katsotaan säilyvän myös kuolemassa, vaikkei varsinaiseen jälleensyntymään uskottaisikaan. Samaan tapaan nykyiset teot vaikuttavat tulevaisuuteen, myös tuleviin jälleensyntymiin. Pahat teot voivat johtaa jälleensyntymään huonommissa oloissa, jopa eläimenä. Teoiksi lasketaan myös ajatukset ja sanat. Mielentila, jossa teot tehdään, voi vaikuttaa kertyvän karman määrään ja laatuun.

Karma ei merkitse kohtaloa, sillä jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Lisäksi on erilaisia karmaa puhdistavia seremonioita, joilla lievennetään pahan seurauksia ja voimistetaan hyvän vaikutusta. Buddhalaisuuden mukaan kaikki olennot ovat karman ulottuvissa, ja siksi millään jumalaolennoilla ei ole tässä suhteessa merkitystä.

Buddhalaisuudessa karman laki tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tietoisilla teoilla on seurauksensa. Karma on edellisten olosuhteiden ja mielentilojen seurausta. Oleellista karman kannalta onkin mielentila, jossa toimitaan.

Karma ei tarkoita kohtalonoppia. Mitkään korkeammat voimat, kuten jumalat, eivät määritä kenenkään kohtaloa, sillä jumalatkin ovat karman ja jälleensyntymän piirissä. Ihminen luo itse karmansa, eikä karma ihmistä. Toisaalta buddhalaisuus ei myöskään opeta sattumaa; asioilla on aina aiheuttajansa.

Itsenäisyyspäivä

Suomen suuriruhtinaskunta itsenäistyi Venäjästä omaksi tasavallaksi 6. joulukuuta 1917. Bolševikit olivat kaapanneet Venäjällä vallan lokakuun vallankumouksessa 7.–8. marraskuuta 1917, ja joulukuun 4. päivänä 1917 P. E. Svinhufvudin johtama senaatti antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen, jonka Eduskunta hyväksyi kaikkea muuta kuin yksimielisesti joulukuun 6. päivänä äänin 100–88.

Itsenäisyyspäivänä ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä tasavallan presidentti myöntää kunniamerkkejä ja puolustusvoimien ylennyksiä. Minäkin niitä olen saanut, sekä sotilasarvon "korjauksen" että ritarimerkin. 

Itsenäisyyspäivänä tulee koko kansa huomioiduksi valtiovallan toimesta ehkä enemmän kuin minään muuna juhlapäivänä. Veikko Hursti esimerkiksi järjesti vuosien ajan lahjoitusten avulla vähävaraisille lounaan ja vaateapua. Hänen kuoltua on poika Heikki väkineen jatkanut perinnettä.

Myös äitejä ja useita muita ryhmiä sekä yksittäisiä henkilöitä muistetaan erityisesti Itsenäisyyspäivänä. Monelle myös Linnan juhlat ovat olennainen osa vuotta, ja television äärelle kokoonnutaan ihailemaan toinen toistaan upeampia asuja ja kunnioittamaan esimerkiksi sotaveteraaneja.

Useissa paikoissa juhlistaa iltaa kaksi sytytettyä kynttilää. Muistiin on jäänyt oppilaitokseni, Tuusulan yhteiskoulu, jonka jokaisen ikkunan kynttilät sytytettiin kello 18 ja sammutettiin ehkä kolme tuntia myöhemmin. Se oli hyvin kaunista ja puhuttelevaa. En tiedä kuinka on nykyisin. Ehkä joku lukija kertoo? 

Aikuisen ikään ehtineenä olen joulukuun 6. päivän seutuvilla monesti pohtinut miksi lapsena ja vähän vanhempanakin, varsinkin pojat ihannoivat jotenkin sotaa. Oli Siivet-lehteä ja Korkeajännityssarjaa, joissa Battler Britton rökitti milloin minkäkin maan sotilaita. Myös sotakirjat ja Kansa taisteli -lehti olivat kurssissa ja minäkin niitä aikoinaan luin. Ehkä niiden ääreen ajoi jännitys sekä sankaritarinat.

Vanhoille päiville saakka olen saanut elää monella tavalla suomalaisessa lintukodossa ilman sodan pelkoa ja uhkaa. Kaikilta sodan kokeneilta se ei väistynyt koskaan, joista isäni oli yksi. Joskus tuohduttuaan hän saattoi tokaista: "Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi."

Kai yhtä usein ajattelin hänen elävän menneisyydessä, jonka hänelle sodat käyneenä jermuna soin. Mutta ihmisiässäkin ajatellen yhdessä hujauksessa naapurimaan diktaattorin valtaa käyttävä päämies osoitti, ettei sodan uhka Suomessa ole menneen Talvisodan lumia, vaan enemmän tätä päivää kuin olisin arvannut.

Luulen, että nyt enemmistö tai ainakin suuri osa Suomen kansasta haluaisi myös naiset armeijaan. Myös minä, sillä uskon, että Venäjän uhka ei katoa sen entiseltä suuriruhtinaskuntalta milloinkaan. Pieni maa tarvitsee jokaiset kädet puolustamaan itsenäisyyttä. Josta jotkut sanovat, ettei sitä enää ole.

Vaikka Eurooppa päättääkin monien EU-maiden asioista paljon, Iso-Britannia osoitti siitä eroamalla, että viime kädessä kaapin paikan osoittaa kuitenkin edelleen kukin maa itse.

Sen verran olen maailmalla resunnut ja nähnyt monien maiden turismin lisäksi nurjiakin puolia osaakseni arvostaa Suomen itsenäisyyttä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Joulukalenteri, luukku 5

Joulukalenteri eli adventtikalenteri on joulun odotukseen liittyvä huvitus, jonka avulla lasketaan päiviä jouluun. Usein se on myös koriste, johon kuuluu päivittäinen yllätys esimerkiksi pahvisen kalenterin kuvan tai pienen lahjan muodossa.

Ensimmäiset kalenterit olivat kuvakalentereita. Myöhemmin kauppoihin tulivat myyntiin suklaakalenterit. Adventtikalentereiksikin kutsutuista on monta modernia versiota, kuten lelukalenteri tai sipsikalenteri. Nykyään löytyy myös erotiikkaa ja seksiä tihkuvia kalentereita, joiden luukkujen sisällöistä ei ole sopivaa edes puhua saati näyttää lapsille.

Maailman kallein löytynee edelleen sveitsiläiseltä perheeltä ja se on arvoltaan tarkalleen 10 368 423 dollaria, eli noin 9,1 miljoonaa euroa. Luukkujen takaa löytyy esimerkiksi timanteilla koristeltu Chanelin laukku, jonka arvo on 23 216 dollaria, sekä kultainen arabialainen lamppu, jossa on timantti- ja smaragdiyksityiskohtia. Lampun oletetaan merkitsevän perheen tulevaa matkaa Dubaihin, joka maksoi huimat 87 559 dollaria.

Mutta minkälainen on omani, tämän vuoden joulukalenteri? Ehkä se on kaikkien aikojen pohjanoteeraus, sillä luukkujen takana ei ole edes kuvia, vaan joka päivälle samanlainen, läpinäkyvään paperiin pakattu hedelmäkumin palanen, jonka muodosta saati tarkoituksesta ei hevin selvää saa.

Saksalais-kiinalainen tekele ei kuitenkaan nitistä millään lailla joulunodotusmieltäni, joka on aina löytänyt minut. Jotkut muistan, joitakin en. Yhtään huonoa muistoa itselleni ei ole jäänyt jouluista eikä niiden odotuksistakaan. Surullista ja haikeaa kylläkin sen edestä. Ehkä niitä muistelen tänäkin vuonna uudelleen blogeihini saakka.

Mekin näyttäisimme toisenlaisilta, jos voisimme nähdä itsemme muiden silmin

Sic transit gloria mundi on latinankielinen ilmaus, joka tarkoittaa "niin katoaa maallinen kunnia". Tästä osan luulee kadottaneensa entinen kansanedustaja, Kiuruveden kirkkoherra Kimmo Kivelä, joka loukkaantui täysin saamastaan kunniamerkistä. Hänelle nimittäin myönnettiin Suomen Leijonan ritarimerkki eikä se rovastin arvonimellä huomioitua miestä miellyttänyt. Toisaalta voisin vähän ymmärtääkin, sillä ritarimerkkejä näyttää olevan netissä myytävänä käytettyinä useampiakin alle 100 euron kappalehintaan. 

Kivelä toimi kansanedustajana 2011–2019. Hän edusti perussuomalaisia ja siirtyi 2017 Sininen tulevaisuus -puolueeseen. "Olen tosissani. Uskallan jo tämän ikäisenä sanoa, että minun olisi kuulunut saada ansioillani Suomen Valkoisen Ruusun I luokan Ritarimerkki tai jopa Suomen Leijonan Komentajamerkki." 

Siniset syntyi kesällä 2017, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja perussuomalaisten vanha, Timo Soinin ympärille ryhmittynyt kaarti perusti Uusi Vaihtoehto -eduskuntaryhmän. Sinne meni Kiveläkin, mutta harvoinkos ihminen väärin laskee ja valitsee, vaikka olisi rovastikin. Joka taas on kirkollinen arvonimi, jonka piispa voi myöntää kirkollisessa työssä erityisesti ansioituneelle papille. 

Tuohtuneena hän kirjoitti Facebookin päivityksessään, ettei tule vastaanottamaan kunniamerkkiä ja harkitsee jopa eroa virastaan. Rovastin mukaan ulostulo johtui siitä, että hänelle olisi kuulunut myöntää ”vähintään kolme pykälää korkeampi merkki”.

– Olen harkitusti käyttäytynyt kuin puberteetti-ikäinen, sillä tämän ikäisestä miehestä tuntuu pahalta. Virkaurani perusteella olisin jo 15 vuotta sitten ansainnut sellaisen kunniamerkin, jota ilmoitin toivoneeni, Kivelä sanoo Ilta-Sanomille. "Olisi ollut toki hienoa ottaa vastaan kunniamerkki suuresti arvostamaltani nykyiseltä presidentiltä, mutta... " 

Minä näen maallista kunniaa peräänkuuluttavan hengenmiehen toisin. Kunniamerkin sijaan on siinä ja siinä pitäisikö ottaa mahdolliset myönnetytkin tunnustukset pois. Sillä jos hän ei aivan ole maanpetturi, niin äänestäjänsä pettänyt, takkinsa kääntänyt loikkari kuitenkin. Nimittäin häntä äänestäneet äänestivät myös puoluetta. Mutta esimerkiksi rovastin arvonimen kai saa pitää, vaikka menettäisi tai muuten luopuisi papinvirastaan. 

Mutta me olemme kaikki erilaisia, luojan kiitos. Olen saanut aikoinani Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan ansiomitalin kultaristein, jota en vastaavasti katso koskaan edes ansainneeni. Kuten en reservin korpraalin arvoakaan. Ainut yhteiskunnan tunnustus, jonka pitkän Jaakobinpainin jälkeen olen hyväksynyt, on sosiaalineuvoksen arvo. Enkä sitäkään syistä mitkä perusteluissa mainitaan, vaan siksi, että sitä ei saa kouluja käymällä, vaan aivan muista syistä.

Ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kerron kuitenkin, osa 2

Eilen piti tapaamisen ja yhdessäelon alun ja olon harjoittelun lisäksi kertoa millainen on Morakotin ja vähän minunkin Thaikoti seudulla, jossa farangi on lähes yhtä harvinainen kuin lumihiutale. No, ei aivan, sillä kyllä täälläkin silloin tällöin joku länsimainen vilahtelee siellä täällä. Kuten kotitonttu Suomessa joulun alla konsanaan.

Meiltä on maakunnan pääkaupunki Phatthalungin keskustaan 5-6 kilometriä, jota väliä eivät lavataksit tai muu joukkoliikenne kulje. Tilattuna ja pyynnöstä monen näköistä kuljetinta kyllä menee minne tahansa. Molemmat ajelemme väliä skoottereilla voi sanoa päivittäin, jos ei ole sadepäivä. Nyt sadekautena ei juuri muita olekaan, joten sadeviitta on tarpeellinen.

Omakotitaloalueen kotitie on välillä veden ja lasten vesileikkien valtaama sekä haikaroiden ruokapöytä eikä sille ole juuri pienillä moottoripyörillä tai henkilöautoilla asiaa. Kunnon sateen aikaan ja jälkeen eläimetkin; kanat, ankat, kukot, kissat, kilit, koirat, karja ja niin edelleen pysyttelevät kotipihoissaan. Onneksi on vaihtoehtoinen reitti joen ja Hat Yai-Bangkok junaradan vieressä. 

Ehkä pieni asuinalue on joillakin mittareilla keskiluokkaista. Joskin laitamilla, peltojen reunoilla, palmupuiden katveessa on köyhääkin köyhempien jokunen koti, joissa vesi otetaan lähipurosta sekä taivaalta ja sähköä ei mistään. Asukkaita ajatellessani tulee Suomenkin niukat ajat mieleen, jolloin en ollut vielä edes vanhempieni unelmissa saati pilkkeenä silmäkulmissa.

Tatan kotitalo on ehkä 100 m2, joka rahojen loppumisen vuoksi ei ole koskaan tullut aivan valmiiksi. Välikatto puuttuu olohuoneesta ja se on toiminut etupäässä vaate- ynnä muuna varastona. Myös Morakotin meikkipöytä on löytänyt sieltä paikkansa. Termiitit, joita myrkytimme vuosi sitten, olivat syöneet ovesta karmit, joten hankimme nyt uudet ja niin huone sai ovensa takaisin.

Moskiittojen valtakunta vailla suurempaa ihmisten käyttöä se on silti ollut kai siipiveikkojen ja -veikottarien sekä muiden pienten kulkijoiden vuoksi. Mutta me löysimme vanhalle makuuhuoneen patjalle uuden käyttötarkoituksen, kun hankin Lazadan kautta Kiinasta käyttämättömään vuoteeseen kuvan hyttyshäkin. Nyt me viihdymme sen suojissa silloin tällöin päivisin ja öisinkin. Siellä nukkuessa kuulemme aamuyöstä, kun junat kulkevat riisipeltojen toisella laidalla suuntaan ja toiseen.

Minulla on täällä hyvän päivän tuttuja vähintään saman verran kuin Suomessa. Heistä tiedän sen verran mitä näen tai Tata kertoo, sillä yhteistä kieltä ei ole eikä varmasti tulekaan. Yksi tärkeimpiä asioita ovat lapset, joille jaan halpoja leluja; pieniä palloja ja sen sellaista. Kun nämä tulevaisuuden tekijät kuulevat skootterini äänen, juoksevat he kotitien tai -kadun varteen vastaan. Pysähdyn ja heitämme ylävitosia sekä opetan heille, kuten aikuisillekin, että "High five".

Ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kerron kuitenkin, osa 1

Nimittäin minkälainen oli tapaaminen sekä millainen on Morakotin ja vähän minunkin kotini siinä osassa Thaimaata, joka ei turismista elä eikä muukalaisia muutenkaan juuri näy. 

Mutta miten olen tähän joutunut tai päässyt? Jokunen vuosi sitten en osannut hyvin kuin riidellä ja vääjäämättömästi lähestyi päivä, jolloin kirjaimellisesti Muumimamma ei mahtunut enää tiskipöydän laatikkoon Muumipapan viereen. Pikku mutkien kautta mamma löysikin Jokelasta Päiviksen kanssa tyhjän mummonmökin, jossa toivon molempien viihtyvän. 

Siitä huolimatta Jokilaakson Merikonttikoti on meidän yhteinen unelmamme. Duokoti, jota asustan tällä erää yksin ja vähän Morakotinkin kanssa. Osaomistuskoira Niilokaan ei käy kuin harvakseltaan kylässä, vaikka osin Sinkkukodiksi muuttunut kotini onkin aina yksi sen ainakin neljän asunnon loukusta. 

Avioeron myötä vietin elämäni surullisimmat vuodet ja tunsin sieluni joka solulla, ettei minun ole hyvä elää yksin. Eikä tosin kenenkään kanssakaan hinnalla millä hyvänsä. Sen myötä tasattiin myös muita puntteja. Meni yhteinen matkakoti- ja meni yhteinen moottoripyöräharrastus, kuten jo muutenkin taakse jäänyt yhteinen kelkkailukin. Kuin pisteeksi iin päälle veivät varkaat viime kesänä kumiveneenkin. Sen onneksi korvasi vakuutus, minkä ansiosta hankimme ehkä jollan tai jotain tilalle, kun ensin keksimme sille turvasataman varkaiden varalle.

Joka tapauksessa viestittelyn ansiosta tupsahti elämääni ensin sähköisesti ja yli vuosi sitten livenä Siaminlahden toiselta puolen Morakot. Sillä viime syksynä sain puettua hänelle kirjaimiksi kysymyksen: "Tuletko käymään Pattayan Jomtienilla?" Ajattelin, että jos hän vastaa kyllä, niin jälleen kerran pidän orastavasta elämän kumppanuudesta kiinni kuten osaan, sellaisena kuin voin olla itsestäni luopumatta.

Joten tässä ollaan. Kuinka elävästi muistankaan, kun Tata alias Morakot astui lentokenttäbussista Jomtienin linja-autoasemalla kadulle ja minä taas kerran kysyin hiljaa itseltäni milloin on liian myöhäistä aloittaa alusta? Mielessäni lupasin yrittää parhaani, vaikkei se ole loppuun saakka parisuhteissani milloinkaan riittänyt.

Alussa riideltiin viikottain ja taas kerran (ja useammankin) oli usko parisuhdehuomiseen mennä. Mutta vakka oli kantensa valinnut ja kivi kiveä hioi. Takana on nyt kahdeksan kuukautta yhteistä taivalta Thaimaassa, kolme Suomessa mustikkametsineen sekä kolme Tatan odotusta yksin Jokilaaksossa.

Elämä on lyhyt, mutta silti en muista milloin viimeksi olemme olleet edes sanasotasilla. Toivon sopivani hänen, kuten hänkin minun elämään kunnes kuolema meidät erottaa, sillä kukasta kukkaan lentelijäksi minusta ei ole koskaan Jokilaakson naapuriniityn mehiläisten lailla ollut.

Vaikka elämälläni ei suurta tai muuta merkityksellistä osaa ole, olen syvästi kiitollinen ja onnellinen siitä kaikesta mitä minulla on ja on ollut pitkin välillä rosoista ja yksinäistäkin taivalta. Tällä hetkellä matkassani on mitä tarvitsen enkä juuri kaipaa mitään. Jopa kotieläimenä on osin avonaisen keittokatoksen lattialla pahvilaatikossa asuva, sisäsiittoinen, mistä lie tullut häntävaivainen Black & White kissa.

Eniten iloa sekä elämänhalua ja -makua tuottaa kuitenkin Tata, sillä on kauan, kun olen jakanut katon ja muutakin sovussa toisen ihmisen kanssa.

Mutta miksi tämän sitten jaan muille blogini muodossa? Ehkä siksi, että ihmiset ovat tarkoitettu toisilleen tai ainakin toisiaan varten, vaikka monesti yksinkin on oikein hyvä olla ja elää. Lukijoiden joukossa on siis heitä, jotka toivovat tielleen elämänsä jakajaa. Haluan kertoa kannustukseksi, että juuri milloinkaan ei ole myöhäistä, sillä Tatan tapasin yli seitsemänkymppisenä. 

Kun tätä kirjoitan, olen hetki aiemmin avannut Morakotin kanssa joulukalenterin toisen luukun surullisena ajatellen jo kauan sitten ja liian aikaisin kuollutta äitiäni. Jolla olisi isäni kuoltua ollut kokonainen elämä edessä. Mutta hän ei löytänyt matkalleen enää muuta tarkoitusta kuin Elannosta keskioluen. Eikä minusta ollut silloin edes uuden polun näyttäjäksi, sillä olin samalla tiellä.

Joulukalenteri

Joulukalenteri, jota myös adventtikalenteriksi kutsutaan, on saanut alkunsa Saksassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomessa se yleistyi sotien jälkeen, syntymäni aikoihin. Luterilaista alkuperää oleva tapa on edelleen tarkoitettu joulun odotukseen ja pahviluukkujen takana oli ja on vieläkin joskus raamattuaiheisia kuvia.

Ennen joulua on neljä adventtisunnuntaita, joten joulu- ja adventtikalenteri ovat oikeastaan eri asioita. Voi olla, että näin on aikoinaan ollutkin, sillä adventti voi alkaa jo marraskuussa. Joulukalenterin ensimmäinen luukku on avattu kai aina joulukuun ensimmäinen päivä. 

Lapsesta lähtien minulla on monena vuonna ollut joulukalenteri, jossa ei varsinkaan 50-luvulla ollut luukkujen takana suklaata eikä muutakaan suun makeuttajaa. Vaan kuva, jonka paljastumista jännityksellä odotimme. Meitä oli kolme lasta enkä muista kuinka avausvuorot ratkottiin, mutta jouluaatto oli joka tapauksessa tavoitelluin kaiken kruununa. Silloin paljastui isoin kuva ja myöhempinä vuosina muotoon valettu suurin suklaa.

Viime vuonna tämän joulukuun tapaan odotin luukkuja Morakotin kanssa availlen aattoillan joulupukkia, joka ei koskaan tullut. Koska Phatthalungista löytyi vain hedelmämakeisilla täytetty kalenteri, teimme omat joulun aarrearkut, joissa oli molemmille 24 tinapaperilla päällystettyä, erilaista sulkaakolikkoa. Samasta syystä hankimme ja teimme sellaiset nytkin. 

Jostain muusta syystä sen sijaan olin nyt syönyt jo viime kuussa molempien rahat. Kalenterista emme silti luopuneet, sillä sadekauden keskelle sattui poutapäivä, joten ajoimme eilen PeeCeeX:llä noin kymmenen kilometrin päähän Lotuksen tavarataloon ja hankimme kuvan "hedelmäkumikalenterin".

Samalla reissulla ostin muovisen suppilonkin, sillä juomme myös sadevettä enkä ole erityisen kiinnostunut kuinka puhdasta tai muuten terveellistä se katolta muoviämpärin ja siitä tratin kautta kanisteriin loristuaan on.

Joulu näkyy Phatthalungissa jollakin tavalla, vaikkei farangeja näykään. Paitsi eilen näin yhden. Luulen kyllä, että ilman kaupallisuutta ristikansan Vapahtajan syntymä ja tärkein juhla ei näkyisi täällä kaupoissa tai katukuvassa millään tavalla.

Pitkin kuuta joulunajan muistot vuosien ja vuosikymmenten takaa tulvivat mieleeni kalenterin luukkuja availlessamme. Vaikka se on useille ilon juhlan aikaa, on se minulle melankoliaa täynnä. Jostain syystä jouluisin ajattelen kaikkea mitä olen ihmisineen ja tapahtumineen 70 vuoden aikana menettänyt. Joista jäljelle ovat vain muistot.

Kun olen availlut joulukalenterin luukkuja vanhempieni kuoltua yksin tai muiden rakkaitteni kanssa, teen sitä edelleen mielessäni myös äitini, isäni, pikkusiskoni ja -veljeni kanssa. Joskus kyyneleet tulevat muistojen myötä silmiini, jota en ole koskaan aiemmin kertonut kenellekään. Ehkä siksi koska ennen pelkäsin enemmän. Ettei kukaan ymmärrä ikävääni ja kaipuutani sinne jonnekin mitä ei ehkä ole olemassakaan.