Toisen Lontoon lennon jälkeen Sherwoodin metsän reunasssa olivat Robin Hood ja munkki Tuck ensimmäisellä lennolla tulleiden Niilon sekä Lady Maisen kanssa toivottamassa Joulupukkia ja minuakin tervetulleiksi. Pukki selitti välillä käsilläänkin kuinka paljon helpompaa on lentää lentokoneella ilmojen halki kuin ohjastaa poroja reen kanssa pitkin maailman ääriä. Mutta oikeastaan heti ensimmäisenä keskustelunaiheena oli joulupöydän putsaus. Että tietääkö Robin mistä johtui Korvatunturille tulleet kiitoskirjeet lapsilta, joiden kodeissa Pukki ei ollut edes viime jouluna käynyt?
Joten Sherwoodin valtias selitti. Sillä nyt hän oli ymmärtänyt minkä sotkun oli saanut aikaan hyvää tarkoittavilla tekemisillään. Oli nimittäin käynyt niin, että myös Joulupukki joutui aiemmasta poiketen tekemään paikalliselle Immigrationille maahantuloilmoituksen tullessaan valtavan lahjakuorman kanssa. Ehkä siksi, että hän oli tullut Petteriporon vetämän reen sijaan Finnairin lennolla. Ja antanut osoitteekseen Robin Hoodin osoitteen, joka luonnollisesti välittyi myös Royal Mailille. Se on Yhdistyneen kuningaskunnan merkittävin postinjakelija ja perustettu jo vuonna 1516. Kun joulupukki oli poistunut maasta muuten kuin tullivirkailijoiden kautta, hän unohti tehdä poistumisilmoituksen. Siitä seurasi, että jotkut postin 200 000 työntekijöistä olettivat Joulupukin muuttaneen pysyvästi Englannin nummille ja kuljettivat lasten kirjeitä Lapin Napapiirin sijaan Robinin osoitteeseen. Tämä virhe on nyt munkki Tuckin auktoriteetilla korjattu ja Joulupukin koti on entiseen tapaan Korvatunturilla.Aikansa kuluksi ja Joulupukkia auttaakseen Robin oli aukonut ja lukenutkin lasten lähettämiä kirjeitä. Sekä päätti auttaa vielä lisää täyttämällä lasten lahjatoiveita. Koska ajatteli Lapin kollegalla ja Joulumuorilla tonttuineen olevan kädet täynnä joulukiireitä muutenkin. Ehkä osasyy miksei Robin ilmoittanut asiasta Korvatunturille oli, että hän halusi olla mukana tekemässä joulumieltä, mutta mielessä oli epävarmuus kuinka siellä suhtauduttaisiin apuun. Niinpä Robin ajatteli, että kun hän toimii salaa nimettömänä, kaikki voittavat.
Kun Robin Hoodkaan ei halunnut jeesaamisesta sulkia hattuunsa, hän laittoi rakastettunsa Marian-neidon lasten toivomusten mukaisille jouluostoksille apulaistensa kanssa Lontoon tavaratalohin. Siksi, ettei häntä yhdistettäisi edes joululahjojen ostojen rahoittajaksi. Alun perinhän Maid Marian kuvattiin usein hienoston tavat osaavana ylhäisönaisena, joka hylkäsi mukavan elämän liittyäkseen Robinin joukkoihin. Joissakin versioissa hän on taitava jousiampuja ja taistelija, joka pärjää miehille.
Robin Hood sen sijaan halusi säilyttää maineensa rikkailta varastavana ja köyhille jakavana, oman tiensä kulkijana ja hyväntekijänä. Yhden asian hän lähes suuttumuksen lomassa korjasi. Että hänkö olisi jakanut lapsille varastettuja lahjoja Joulupukin nimissä ja sen jälkeen lasten vanhemmat olisi pantu tyrmään varastettuun tavaraan ryhtymisestä? Mutta hän ei tehnyt niin, vaan niin, että Sherwoodin väki paketoi tammimetsässä tavarataloista rehellisesti kuittien kanssa hankitut lahjat joulupaperiin ja kirjoitti jokaisen päälle: "Merry Christmas from Santa Claus." Joululahjat Robin Hood toimitti sitten yöaikaan lasten kotien ovien taakse.Kun asiat oli saatu selväksi miesten välillä, oli oikeastaan vain yksi tehtävä jäljellä. Tuliaisten ja joululahjojen jako lapsille hieman ennenaikaisesti Nottinghamin kaupungin torilla. Sinne lähdettiinkin isolla joukolla, sillä Niilon uusi koiraystävä Lady Maisien halusi esitellä kylän koirille uutta poikakoirakaveriaan. Kylän tai oikeastaan kaupungin koiria olikin aika tavalla, sillä Niilon nuorikko oli seudulta kotoisin. Höperötonttukin katosi kaupungin vilinään. Arvatenkin sinne missä tonttu-ukot ja muu asiaan kuuluva väki tonttutyttöineen hyppeli ja riemuitsi.
Illan tullen metsän ydinväki asettui puiden katveessa jouluaterialle viikon etuajassa. Koska ensimmäisen kerran Sherwoodin historiassa Joulupukilla oli aikaa yhteiseen joulupöytään. Yhteenvetona toisilleen joulun toivottelun ohessa Joulupukki sai pitää tapansa ja Robin Hood omansa. Jäipä tilaa ja aikaa illan mittaan lähettää jouluntoivotukset aina toiseksi Robin Hoodin kanssa jäävälle Nottinghamin sheriffillekin.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti