Kun olin nuori ja opettelin eloa ja oloa tyttöjen kanssa, kelpasi melkein kaikki kaksijalkaiset tikapuista lähtien. Jutut olivat olemattomia tekoja paljon suuremmat. Rehvasteltiin otetuilla ryypyillä ja kaadetuilla naisilla, vaikkei minusta koskaan ole naistenmieheksi ollutkaan. Nyt Munallisten Marttakerhossa ja muuallakin missä ikäisiäni tapaan, on elvistelyn aiheina lääkärissä käynnit sekä vaivojen ja lääkkeiden määrät.
Viime talvena päätin Thaimaassa, että palattuani Suomeen huollan ja korjautan kertakäyttöistä nahkapukuani sisältöineen. Innoittaja oli tällä kertaa aiemminkin mainitsemani riisikuppiin pudonnut hammasilta. Remontti suussa on kesken, jota jatkan ensi kesänä. Siihen saakka puhun ja puren niin, ettei ole ylähampaita lainkaan.
Silmien keinomykiäiset ovat nyt laserleikkauksineen paikallaan ja olen Tammisairaalan väen tekemisiin hyvin tyytyväinen. Kolmesta eri tipasta Tata tiputtelee silmiini enää vain yhtä aamuin illoin ja sillä välilläkin. Huomaan myös pärjääväni vanhoilla laseille ja lähelle ilman kuten ennenkin. Ensi kesänä käyn silmälääkärissä tai ainakin optikolla ja ratkaisen hankinko uudet katselemisen apuvälineet vai en.Mutta päästäkseni silmäleikkaukseen, tutki tohtori aiempien vaivojeni tilanteet sepelvaltimotaudista sydäninfarktiin sekä pallolaajennuksiin ja refluksitaudista verenpainetautiin. Saldoksi tuli toisen verenpainelääkkeen puolittamimen.
Seitsemän vuotta sitten kuulotutkimuksissa todettiin, että vain kaksi ääntä oli normaalirajojen sisäpuolella. Joten yhteiskunta kustansi pari tonnia per korva maksaneet kuulokojeet. Niitä kai osin motivaation puutteen vuoksi en koskaan oppinut käyttämään. Joten ne makasivat yöpöytäni laatikossa, kunnes huomasin, etteivät ne enää toimi. Ehkä osasyy innostuksen puutteeseen oli, että joidenkin mielestä kuulen liian huonosti ja omasta mielestä tarpeeksi hyvin.
Eilen sitten tälläsin korviini uudet laitteet. Tällä kertaa kannustimena oli ne asentanut liike, joka sanoi, että puolen vuoden käyttämättömyys saattaa nitistää patterit tai oikeastaan kai miniakut.Joka tapauksessa illalla piha täyttyi lintujen lauluista ja monenlaisesta naapureiden hälinästä. Morakotkin puhui aivan liian suurella äänellä, vaikka pienensin äänenvoimakkuutta. Ekstrana ominaisuuksissa on muun muassa älylaitteeni radion, YouTuben ja television kuunteluominaisuus. Järviradio soikin nyt korvissani kirjoittaessani blogia Thaimaan aamussa ja Suomen aamuyössä.
Samaisen remontin yhteydessä todettiin eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, johon sain rohdot. Voinen kai ajatella värkkini voivan ikään nähden hyvin ja sen yhden osan kasvavan kilvan vatsani kanssa. Josta siitäkin on seurauksensa. En käytä enää nauhakenkiä ja varpaankynteni leikkaa Tata tai joku yhtä miellyttävä jalkojenhoitaja. Yhtä mukava on kauneudenhoitaja, joka nyppii kerran vuodessa 300 bahtilla (10€) kasvoistani mustapäät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti