Monesti olen ihmetellyt kuntia, Tuusulaakin oudoista monopoleista. Omista tai yksityisille tehdyistä. Yksi sellainen on sähkölaitoksen myynti. Sitä saamme itse kukin maistella vielä vuosia muun muassa sähkön siirtomaksujen muodossa. En vieläkään ymmärrä miksi ylipäätään kuntaisille välttämätön tuote tai palvelu, jota ei voida aidosti kilpailuttaa, pitää myydä yksityisille sijoittajille.
Lopputuloksena on nykyinen käytäntö, jossa voin ostaa virtaa useammaltakin myyjältä tai sähkön tuottajalta, mutta kotiini se on tuotava Carunan sähkölinjoja myöten.
Kun Caruna onnistui ostamaan kertaalleen kuntalaisten maksaman sähkölaitoksen, maksavat kuntalaiset sitä nyt toiseen kertaan, sillä pitäähän sijoitettu raha saada voittojen kanssa takaisin.
Kuntalaisille välttämättömät monopolipalvelut pitäisi olla ehdottomasti yhteiskunnan omistuksessa. Sillä joku kerää kansan hilloja joka tapauksessa. Silloin on parempi, että hillopurkki on valtion tai kotikunnan.
Viikolla törmäsin toiseenkin monopoliin. Nimittäin 13 kunnan jäteyhtiöön. Kiertokapula Oy on pelannut korttinsa loistavasti, sillä se pakottaa jokaisen kotitalouden ruotuun ja ostamaan heiltä jäteastian tyhjennyksen jätteiden kuljetuksineen.Kymmenen vuotta olen hoitanut Tuusulassa homman itse taatusti kybällä ilman kyseistä firmaa. Mutta nyt, vaikka minulla ei tulisi sekä- tai muutakaan jätettä lajittelun jälkeen lainkaan, on liityttävä ja maksettava määräajoin tyhjänkin jäteastian tyhjennys sekä tyhjän kuljetus 🤬🤬.
Vakuuttava osoitus jonkun olevan vialla, ovat tuusulalaiset yritykset, jotka eivät ole taipuneet, vaan tekevät edelleen jätehuollosta kuljetuksineen sopimukset keiden kanssa haluavat. Ehkä he voivat kuljettaa roskansa itsekin, jota yksityinen ei voi tehdä. Tai voi, jos maksaa ensin tyhjän säiliön tyhjennyksestä ja ilman kuljettamisesta Kiertokapulalle 😖😖.
Eilen vietin kolme tuntia puhelimessa Kier(t)okapulan asiaspalvelijoiden ja jäteviranomaisten kanssa. Tahosta ja asemasta riippumatta yhtenäistä joukkoa, jotka kaikki kätkeytyivät saman selityksen taakse: "Laki on laki ja kaikille sama ja minun oikeuteni on valittaa tehdyistä päätöksistä viime kädessä hallinto-oikeuteen saakka."
Kunnat näyttävätkin käyttävän monopolin mahdollisuutta myös silloin, kun siihen ei järjellisesti olisi mitään syytä. Jos toiminimi se ja se voi edelleen hoitaa itse jätehuoltonsa haluamallaan, jätelain edellyttämällä tavalla, pystyn samaan minäkin. On itselläni sitten toiminimi, muu yritys tai ei mitään yritystä. Näillä tiedoilla koen, että kyseessä on vaivihkaa toteutettu kansan kusetus.
2 kommenttia:
Kysypä ystävältäsi Pekka Haavistolta tuosta Caruna kaupasta
Ajatteletko, että hän aivan yksin myi Tuusulan seudun sähkölaitoksen?
Lähetä kommentti