Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 10. tammikuuta 2023

Turvatekijämme

Vartija vartioi omaisuutta, suojaa henkilön koskemattomuutta ja/tai paljastaa vartioimiskohteeseen tai toimeksiantajaan kohdistuneita rikoksia.

Järjestyksenvalvoja puolestaan ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia toimialueellaan.

Poliisimies tai rajavartiomies taikka tullivalvontaa tai tullirikostorjuntaa suorittava tullimies ei saa toimia järjestyksenvalvojana.

Sotilaspoliisin tehtävänä ovat muun muassa sotilaskohteiden turvallisuusvalvonta, järjestyksen ylläpito, vaarallisten henkilöiden kiinniotto ja virka-aputehtävät.

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Sotilas on asevoimiin tai muuten järjestäytyneeseen joukkoon kuuluva aseistettu ja univormua kantava henkilö, laillinen taistelija. Sotilaat käyvät sotaa ja käyttävät sotakalustoa.

Voi olla, että on vielä muitakin, joiden tehtävä on olla meidän kaikkien yhteinen turvamme.

Lisäksi Suomessakin on yhä enenevässä määrin vähemmistöryhmiä, joilla on omat lakinsa, sääntönsä ja tapansa pitää oma väki nin sanotusti ruodussa.

Oma lukunsa on "oman käden oikeus", josta sai vähän aikaa sitten mummokin maistiaisia. Oikeudessa kertomansa mukaan hän oli "ripsaissut" pyllylle vitsalla lapsenlastaan. Se maksoi isoäidille viitisensataa euroa.


Vaikka elämme itse luomassamme järjestäytyneessä yhteiskunnassa, aika määrä tarvitaan väkeä, että pysyisimme aisoissa ja Herran nuhteessa.

Olemme myös luoneet sääntöjä, asetuksia ja lakeja, joita en aina ymmärrä. Yksi niistä on osin työtaistelut ja niiden mukana tulleet laittomat lakot ja muut työnseisaukset, joista selviää sakoilla tai muilla rahallisilla korvauksilla. En myöskään hyväksy mitään muutakaan sellaista, jossa täysin syyttömät, sairaat tai muut ihmiset joutuvat hengenvaaraan tai ahdinkoon.

Isossa ikkunassa en taida ymmärtää lakkoja lainkaan, sillä eläkeukkona minulla ei sellaiseen ole mahdollisuutta. Vai ilmoittaisimmeko joukolla eläkkeidemme maksajille, että emme ota eläkerahoja vastaan, jos ei tule sellaista tai tällaista parannusta? Ehei, yhteiskunta on luonut järjestelmän, jossa eläke nousee silloin tällöin ilman lakkojakin. Miksi näin ei ole palkansaajilla?

Mutta en minä ymmärrä aina mielenosoitusten oikeuttakaan ja sen nojalla vaikkapa minunkin maksamani  Mannerheimintien tukkimista ja ihmisten töihin tai vaikkapa lääkärille pääsyn estämistä.

Mutta vaikka meidän kaikkien turvallisuuden vuoksi tarvitaan paljon väkeä, tällä hetkellä vähiten hyväksyn liiallista voimankäyttöä. Siitä osansa sai henkensä menettänyt, 35-vuotias nainen Iso Omena kauppakeskuksessa. Vaikken tiedä, oletan vartijoiden olleen miehiä. Joskus hävettää olla samaa sukupuolta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nainen ei ollut raskaana eikä hänellä ollut lapsia. Kaikkea ei pidä uskoa mitä netissä kirjoitellaan.