Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Päiväkirjantapaiset blogini

Eilen kysyin blogissa olisiko hyvä ajatus tehdä pysyvä näyttely keskeisellä paikalla olevaan halliin tai vastaavaan kotien irtaimistoista, joilla on vähintäänkin paikallishistoriallista merkitystä? En saanut ainuttakaan tykkäystä saati kommenttia 😥. Silti idea on loistava 😅.

Samantien innostuin katselemaan taas kerran tekemisieni tilastoja kymmenen vuoden ajalta. Ylivoimaisesti luetuin on Resqueyhdistys Kulkureista ja Salla Honkapäästä kirjoitettu tarina kahdeksan vuoden takaa. Koirat vailla ihmiskotia ovat säilyttäneet suosionsa sekä pitäneet pintansa. Vaikka pitkään piikkipaikalla oli Päivi Strandénin kirjoitus kuinka hän hankki thaimaalaisen ajokortin.

Luulen tai oikeastaan tiedänkin, että lukijoiden määrää voisin helposti kasvattaa jakamalla kirjoitettua muille sivuille ja ryhmiin. Kun esimerkiksi joskus linkitän Thaimaahan liittyviä blogeja Jomtien Pattaya Beach Faceryhmään, lukijat tuplaantuvat. Myös lisäämällä "myyviä sanoja" tekstiin tulee lukijoita lisää, sillä ihmiset etsivät hakupalveluiden avulla päivänpolttavia tai muuten kiinnostavia juttuja. Ehkä kaikista luetuin kuukausi onkin, kun olimme koko sen ajan esittelemässä Päiviksen kanssa Merikonttikotiamme Hyvinkään asuntomessuilla. 

Mielenkiintoinen kokonaisuus ovat myös valokuvat, joita otan, jaan ja annan Googlen käyttöön. Joku päivä sitten huomasin niitä katsotun yli 2 miljoonaa kertaa.

Google on jotenkin outo lintu monella tapaa, sillä sinne ei hevin löydy puhelinnumeroa. Sitä etsin huonolla menestyksellä silloin tällöin vuosien ajan, koska halusin sen karttapalvelun ohjaavan Myllykylän liikenteen jotain muuta kautta kuin pihani läpi.

Kirjaimilla Googlen sivuille viestittelemällä sain reitin siirrettyä aina pariksi päiväksi, kunnes ohjeet palasivat entiselleen. Jos ei Soiniityntien sillalla olisi puomia, olisin polttanut käämini useammin. Jota sitäkin tapahtuu yhä milloin minkäkin keskisormen näyttäjän ansiosta.

Nyt olen jälleen kerran kartta- ja osoitehakupalveluiden suhteen toiveikas, sillä löysin suomalaisen karttojen ylläpitäjän, jolta Googlekin ehkä tietonsa saa tai hakee. Joka tapauksessa sillanpielessä autojensa kanssa kääntyjät ovat nyt olleet poissa. Aika näyttää määräajanko vai pysyvästi.

Käytän Googlen palveluita aika tavalla. Joka päivä voin sanoa. Eri hakukoneet kuitenkin antavat erilaisia tuloksia. Esimerkiksi vuosikymmeniä sitten tehdyn, itseäni koskevan jutun saatan löytää Bing-hakukoneesta, mutten muualta. Sen sijaan juuri aloittamani kirjan Rajaton valta kirjoittajasta en löytänyt juuri mistään mitään. Ehkä Leif Sundström ei olekaan kirjailija eikä muukaan julkisuuden henkilö. 


Ei kommentteja: