Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Sauna- ja rantapäiviä

Kuukauden tai useammankaan reissun aikana ei ehdi käydä kaikkien Pattayan tai edes Jomtienin varjojen alla, vaikka istuisi joka päivä eri paikassa. Halpaa lystiä tai juotenoloa se kuitenkin on, sillä rantatuoli tai vuoteeksikin taittuva muovi- tai bambudivaani maksaa päiväksi vaikkapa Soda Water juomapullon kanssa muutamasta kymmenestä bahtista reiluun sataan bahtiin, ehkä eurosta kolmeen siis. Toki siellä täällä kilometrien rannalla on välissä niin sanottuja kansanrantoja, joissa päivän löhöily omalla rantamatolla tai ilman ei maksa mitään.

Rantapäiviä itselleni mahtuu viikkoon helposti yksi tai kaksi, joskus enemmänkin, sillä Sai Keaw Beachilla, armeijan rannalla käyn myös mahdollisuuksien mukaan. Suomalaisia kerääntyy usein samoihin paikkoihin, ehkä eniten juttuseuran vuoksi. Yhtä sanotaan Lemminkäisen rannaksi, jossa liehuu asfalttifirman lippu kotoisasti Suomen lipun kanssa. Toinen on Raittiiden ranta, jonka kotimaisia käyttäjiä yhdistää monesti viinaton elämä, jota voi kutsua raittiudeksikin. Kolmas paikka on numero 13, Kaitsun ranta. Sen hyvin mukavan ja auttavaisen thaipariskunnan mies on saanut siis suomalaisen nimen. Thainimeä en tiedäkään. Itse kutsun paikkaa Pirkon rannaksi, sillä ilman häntä paikasta puuttuu paljon. Hän on meidän kaikkien yhteinen sairaanhoitaja, joka auttaa monia monessa, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä terveyden kanssa.

Hän järjestää myös Pirkon päiväretkiä, jolloin huristamme lavataksilla ja kymmenpäisellä joukolla mainitulle armeijan rannalle päiväksi 20 kilometrin päähän. Tänäänkin sinne menemme. Sen lisäksi poimin satunnaisia rantatuolipaikkoja silloin tällöin mausteeksi. Kun esimerkiksi ystäväperhe koirineen tulee Roi Etistä käymään, saatamme istahtaa johonkin uuteen kohtaan, jossa on Kopin(?) ja Rofan helpompi pitää koiriaan myös irti. Sama mies muuten, joka julkaisee videonpätkiä "Arkista elämää Thaimaassa". 

Viikottain käyn saunomassa Seven Seasin kotiyhteisömme saunan lisäksi aina jossain. Eilen kävin ensimmäisen kerran paikassa, jonka nimen jätän mainitsematta nyt siksi, jos joku sen vuoksi avaa klikkaamalla oheisen linkin:  https://youtu.be/p3mbe9FF5h4Se on ainut tiedossani oleva Jomtienin yleinen kylpylä, josta pääsee mereen uimaan. Ehkä kirjoitan huomenna saunoista jotain.

Ei kommentteja: