Vanhan elämän uusi vuosi

Eilen kirjoitin elämää suuremmista asioista. Viime yönä vuoden vaihtuessa uuteen pohdin niitä yhä. Jäi nimittäin maku, että vallassani tai käsityksissäni olisi elämän alut ja loput. Tai, että ne olisivat edes ihmisjärjellä käsitettävissä. Voi toki ollakin, muttei minun.

Aamulenkillä löysin itseni yli kuudenkymmenen vuoden takaa laittamassa täynnä kosteaa sahanpurua olevaan juomalasiin herneitä sanomalehtipaperin ja lasin väliin. Niiden kasvamista vihreiksi kasveiksi katselin lapsena viikkotolkulla ja ihmettelin elämän syntyä. Silloin ajattelin synnyttäväni elämää. Nyt uskon, että ihmisen vallassa on muuttaa oman ja muidenkin elämän muotoja, mutta ei synnyttää eikä päättää niitä.

Samaa mietin, kun eilen törmäsin aamulenkilläni viimeisen lentonsa lentäneeseen lintuun, jonka elämän tai ainakin jotain siitä oli ottamassa haltuunsa maan matoset ja muut öttiäiset. Ajattelin, että linnun lennon mahdollistava elämä on päättynyt, mutta ehkä osa siitä on siirtynyt muualle jatkamaan jotain sellaista mitä en käsitä. Maailmaani tai ymmärrykseeni jäi vain asfaltille ilmestynyt, muiden eläväisten temmellyskentäksi muodostunut kasvualusta, joka alati muuttaa muotoaan kadoten lopulta lähes kokonaan. 

Joskus taas tuumin, että yritän pienentää itseäni mielenvikaisuuden rajamaille saakka, kun myönnän itselleni, etten loppujen lopuksi käsitä elämästä juuri mitään, vaan jotain vain siitä pienestä osasta, jonka vuoden vaihtumista viime yönä yksin juhlin. Katselin ihmisten lähettämiä raketteja taivaalle, Thaikotimme parvekkeella olevan muovisen joulukuusen värivaloja ja makuuhuoneemme ikkunan edessä olevaa, keinovalon valaisemaa puuta. Itse kelluin ilman rihmankiertämää pimeässä uima-altaassa yksin elämästä kiitollisena.

Ajattelin ihmisiä, jotka toivottavat toisilleen parempaa uutta vuotta, että miksen kuulu niihin? Miksi minulle riittäisi uusi, entisenlainen vuosi kaikkine ala- ja vastamäkineen? Sillä niiden kanssa olen selvinnyt hengissä uuteen vuoteen, joka on ajassa ja ajattomuudessa kuitenkin vain ihmisen keksimiä numeroita.

Haluaisin, että minulla olisi vielä aikaa tallustaa täällä elämääni tässä muodossa, sillä se on ollut minulle hyvä. Vaikka vain vähän lienen saanut sellaista aikaiseksi, josta olisi ollut muille hyvän elon pysyviä lisärouheita. Itse koen saaneeni paljon läheisiltäni; ehkä eniten äidiltä ja isältä, jotka mahdollistivat minulle ihmisen elämän.

Joskus pohdin sekavia ja kirjoittaessani ajattelen kuinka joku voisi sitä ymmärtää, vaikka olisi kiinnostunutkin, kun en käsitä vaelluksestani oikeastaan mitään itsekään. Mutta tässäkin sekavuuden oudossa vyyhdissä toivotan kaikille kaikkea hyvää tai ainakin sellaista oloa, jonka kanssa on mielekästä elää.