Tyhjän panttina

Jokunen päivä sitten kirjoitin condomme ala-aulan kahdesta työntekijästä, jotka puhdistivat hammasharjalla kaakelilattian saumoja. Sekään ei ole niin merkityksetöntä kuin moni tekeminen tai tekemättömyys ylipäätään leppoistamisen elämänjaksollani. Usein päivän merkityksellisin aikaansaannos on vajaan tunnin kävely aamuisin. Ajattelen sen antavan lisäpäiviä tai ainakin mukavaa mieltä joutenolooni.

Toisaalta, kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta, menee siinäkin turha työ hukkaan. Se lienee jokseenkin sama, kun kokee olevansa tyhjän panttina, eikä itsestä ole kenellekään minkäänlaista hyötyä.

Tätä tuumin eilen kävellessäni tutun palkin päähän istumaan lähikauppani eteen seuranani juoma ja koirat. Ympärilläni sen sijaan on aina vipinää ja sutinaa.

Antaessani koirille pikkusormen kynnen kokoisia makupaloja huomasin kahden alle kouluikäisen pojan seuraavan touhujani, jota viimein pyysivät isänsäkin tekemään. Vaikken mitään ymmärtänyt, ajattelin heidän sanoneen isälleen, että "kato, tuo mies ruokkii noita koiria". Ilmeistä päättelin heidän pitävän näkemästään.

Tuumailin mielessäni tapaa luoda kontakti kielimuurin takana oleviin lapsiin ja kurkkasin kukkarooni katsoakseni olisiko siellä kolikoita. Olihan niitä ja kävelin thaipoikien ja heidän isänsä luokse näyttäen vieressä olevaa bahtin vaakaa. Sitten pyysin lapsia elekielellä mukaani punnitukseen. He painoivat 25 kilon molemmin puolin, jonka jälkeen oli lasten toivomuksesta isän vuoro. Isä painoikin jo runsaat 90 kiloa ja minä vielä enemmän.

Meillä kaikilla oli hauskaa, kun heidän äitinsä tuli kaupasta. Yhdessä yritimme saada nauravaa äitiä vaakalle onnistumatta siinä. Lopuksi annoin molemmille lapsille kourallisen koirien makupaloja, jotka syötimme 7-Elevenin edustaa kotinaan pitäville nelijalkaisille.

Ehkä joku, joka ei näe mieltä kuin mielestään hyödyllisessä elämässä, ei olisi löytänyt mitään järkeä sessiostamme. Itse ajattelen siinä olleen hilpeän hetken lisäksi myös hyötyjä. Lapset ja vanhemmatkin kokivat tavanneensa mukavan farangin, joka tykkäsi heistä ja maan koirista. Ehkä opetin lapsille myös jotain siitä, että koirille voi tarjota muutakin kuin bambukeppiä.

Olen myös huomannut yleisesti ottaen, että mitä ystävällisemmin suhtaudun thaimaalaisiin koiriin, sitä ystävällisemmin thaimaalaiset suhtautuvat minuun. Vastaus siihen löytyy Buddhaan liittyvästä filosofiasta.