Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 31. joulukuuta 2021

Elämää suuremmat asiat

Jos en olisi koskaan mennyt Päiviksen kanssa naimisiin enkä eronnut, vaan pysynyt kihloissa, tulisi kihlausaikaa tänään täyteen 17 vuotta. Sitä en muista missä pujotimme kihlat sormiimme, mutta sormukset taisivat olla hopeiset pienillä kivillä.

En uskalla sanoa onko Päivis minulle elämää suurempi asia, mutta sen tiedän, että hän oli koko elämäni. Ehkä vain hänen kanssaan olen kokenut, että minulla oli kaikki eikä minulta mitään puuttunut. Mutta vaikka kuinka etsin, se oli kadonnut ja avioliitostani eikä onnesta ole jäljellä kuin muistot. Ne ovat minulle jotain suurta, joiden muisteleminen julkisesti tuo jollekin vatsanpuruja😖. 

Itselläni on kyllä jonkun kerran elävässä elämässäkin ollut tietoisesti tilanteita, jolloin olen ollut tekemisissä elämää suurempien asioiden kanssa. Usein ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta eivät aina. Ehkä kuolemaan johtava sairaus esimerkiksi voi olla jotain, missä joutuu kohtaamaan sellaista pitkänkin ajan, mistä ei ole enää paluuta tutussa muodossa tähän maailmaan. Jotain tämäntapaista olen esimerkiksi kokenut saatuani sydäninfarktin. 


Eilen istuin aamulla mieleisellä paikallani 7-Elevenin edessä olevalla betonipalkilla seuranani Soda Water ja kaksi kadun koiraa. Näin, kun toisesta suunnasta tuli skootteri ja toisesta suunnasta toinen. Tilaa oli yllin kyllin, mutta jostain syystä ne törmäsivät toisiinsa. Lensi peltiä, peilejä, vilkkuja, muovia ja ihmisiä hetken koko kadun täydeltä. Hyvin lähellä oli, ettei jollekin tapahtunut jotain lopullista. 

Ihmisiä kerääntyi ympärille ja kämmenenkokoiset älylaitteet saivat hyöty- ja huvikäyttöä, minunkin. Yksi otti kuvia, toinen soitti poliisille, kolmas ambulanssia, neljäs onnettomuuden uhrien omaisille, viides tutuille ja kuudes jonkun hakemaan rikkimenneitä ajoneuvoja.

Jälleen kerran koin syvää kiitollisuutta, tällä kertaa eniten osallisina olleiden naisen ja miehen, mutta myös omasta puolestani. Kuinka hiuskarvan varassa elomme joskus onkaan ja jokin elämää suurempi voi tulla silmänräpäyksessä osaksemme. Joka siirtää meidät jonnekin sinne mistä moni sanoo tietävänsä kaiken, vaikkei tietäisi mitään. 

Suomen liikenteeseen verrattuna vastaava meno Thaimaassa on melko kuritonta ja nopeudet suuria. Maa komeilee monen liikenneonnettomuustilaston kärkipaikoilla, joilta itsensä pois pitämiseksi ja elävien kirjoissa ei riitä aina oma varovaisuus. 


Ei kommentteja: