Tietoisesti olen pyrkinyt välttämään kateutta, vaikka se aina joskus hiipiikin mieleeni. Ehkä siihen vaikuttavat omat fiiliksetkin, sillä välillä on tuntunut hyvältä olla lähes pennitön tai centitön.
Sen sukulainen saataa olla vahingonilo, jonka jo luulin menettäneeni. Onneksi näin ei ole käynyt ja nyt jouluna sain kokea sitä jälleen. Ajelin nimittäin entisen Thaikotimme kulmilla ja pyörähdin silloisen vuokranantajamme, hotelli Soi Welcomen aidatulla pihamaalla. Sen pikkusieluinen pikku boss eväsi meiltä aikoinaan altaan käyttöoikeuden, vaikka se kuului kotimme vuokrasopimukseen. Tuntui oikein hyvältä, kun koko hotelli ammotti tyhjyyttään.
Mutta niin on monen muunkin paikan laita. Puolisalaa olen käyttänyt Viewtalay 7:n allasta, jonne minulla on vuosien takaa portin sähkölukkoon toimiva avain. Sinne kävelin ja vain yksi henkilö, sveitsiläinen rouva oli divaanillaan nauttimassa 5 kuukauden Thaimaan matkastaan. Pulahdin neitseelliseen veteen ja hallitsin koko uima-allasta.
Siitä kävelin rantapaikka 33:lle, missä olen viettänyt monet mukavat tuokiot auringonvarjon alla. Paikan pitäjä kertoi päivällä olleen kaksi suomalaisrouvaa, jotka olivat kuitenkin lähteneet pakoon tummia pilviä. Mitkä eivät tuoneet silti sadetta, joten kävelin ravintola Helmeen tarkoituksenani siemailla Heinekenin alkoholiton olut. Mutta kun ei sielläkään ollut seuraa, en juonut oluttakaan. Ehkä tyhjä tupa johtui siitä, että paikka aukesi vasta tunnin kuluttua 😂. Siispä jäi karjalanpaistikin syömättä. Sen korvasin lähistöllä olevan KISSin spagetti bolognesella, koska JP-Housessakaan ei näkynyt syöjiä eikä muita asiakkaita.
Siinä olivatkin sitten melkein joulupäivän ajelut ja kävelyt, kunnes kotona muistin, että pitäisiköhän hakea yön varalle hyönteismyrkkyä. Se ei vielä riittänyt lähtömotiiviksi kauppaan, mutta oivalsin, että joulun kunniaksi voisin samalla reissulla ostaa suklaalevyn. Sen söin sohvalla maaten yhdellä kertaa, josta sain palkaksi kehnon mielen ja huonon omantunnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti