Leipä maailmalla on pieninä palasina

Palasin vielä Soi Welcomille katsomaan ja ottamaan valokuvankin entisistä Pattaya Suomi-Seuran tiloista. Samaan kuvaan mahtui kotimme parveke neljännessä kerroksessa ja silloisen puheenjohtaja Riston ja Fonin vastaava sen vieressä.

Muistui mieleen myös yhä uudelleen lintulapsiaan pesäänsä ruokkiva erakkokolibri jouluvaloissa öttiäinen suussaan, että voisiko saada hieman tilaa, kun jälkikasvu tarvitsee ruokaa. Sitä löytyi aina, kun siirryimme nöyrinä parvekkeen apinakeinuistamme jatkamaan aamupalan nauttimista olohuoneen puolelle.

Muitakin kotimme eläintuttavuuksia mahtui vuosiin. Kerran hipsin yölliselle toiletkäynnillä makuuhuoneesta käytäväkeittiömme läpi, kun silmäkulmassa vilahti selvästi joku alakaapin alta portaisiin. Niitä myöten oli avoin, eläimen mentävä väylä alas ja käytännössä ulos saakka.

Tapahtunutta pohdin loppuyön vuoteessani ja tulin tulokseen, että rotta se oli. Seuraavana päivänä tein ostosmatkan Lotuksen tavarataloon ja ostin pyydyksen, sitä suuremman muovisaavin ja pussillisen possun korvia. Ehkä kymmenen kertaa kuulin yöllisen kilahduksen, kun ansa laukesi. Upotin pyytämäni pyydyksineen muovisaaviin ja aamulla pistin vainajan vessanpytyn viemäriputkea myöten taipaleelle. Jätän arvoitukseksi teinkö näin myös eläville jyrsijöille.

Parempi kohtalo on tyttöjen pienissä häkeissä olevilla rantojen varpuslinnuilla, joita he vapauttavat maksua vastaan takaisin taivaalle. En tiedä onko totta, mutta jotkut sanovat lintujen palaavan pyytäjiensä kotikulmille isompiin häkkeihin ja kaikki alkaa taas alusta. Luulen, että ansaitut bahtit menevät joka tapauksessa enemmän ruokaan kuin makeisiin.

Usein rantatuolissa varjon alla istuessani ajattelen lähes loputtoman tuolirivistön välissä puikkelehtivia laillisia ja laittomia myyjiä, joiden leipä on pieninä palasina ja lisäksi kiinni heidän näkökulmastaan rikkaan turistin halusta avata kukkaronsa nyörejä.

Sitä ajattelin myös eilen palatessani Thaikotiimme, kun ala-aulan laittiakaakeleiden saumoja puhdisti hammasharjoilla kaksi työntekijää. Vaikka he hymyillen suostuivat kuvattavaksi, tuntui pahalta ja ajattelin sen olevan sillä hilkulla onko työ ihmisen nöyryyttämistä vai ei. Sitten muistin itseni ensimmäisissä työpaikoissani repimässä ja oikomassa vanhoja nauloja laudoista ja puhdistamassa niitä petkeleellä kuivuneesta betonista. Käsitin myös, että thaimaalaisen leipä ei siitä levene eikä nälkä vähene, jos jätän tulematta maahan.