Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Toisten rakkauden säätäjät, osa 2

Eilen kirjoitin samaa sukupuolta olevien keskinäisistä rakkauksista ja siitä kuinka joillakin on tarve säätää niitä. Mutta muitakin säätämisen syitä on, joista yksi on ikäero. 20-vuotias Janni avioitui 61-vuotiaan Simon Spiesin kanssa Holmenin kirkossa Kööpenhaminan keskustassa. Heidän häihinsä kutsuttiin 3 000 vierasta. Simon kuoli alle vuotta myöhemmin ja testamenttasi suurimman osan omaisuudestaan vaimolleen, tehden hänestä yhden Euroopan rikkaimmista naisista.

Kaikille ei menneiden vuosien tanskalainen, matkailualan jättiläinen sano mitään. Suuruudesta kertoo jotain, että aikoinaan Spiesmatkat siemaisi sisäänsä muun muassa Tjäreborgin, joka taitaa nykyisin kuulua James Cook-konserniin. Kalevi Keihäsen Keihäsmatkat oli pieni toimija siinä joukossa. 

Joskus ikäero sopii tiukkapipoillekin varsin hyvin. Entisen pääministerimme Paavo Lipposen ja Päivi-vaimon ikäero on merkittävä. Näin on myös presidenttimme Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion laita. Saulin poika onkin vanhempi kuin isän vaimo. Sitä en tiedä kuinka tanskalaiset suhtautuivat aikoinaan Jannin vanhempaan aviomieheen. 

Hieman toisin on musiikkineuvos Ilkka alias Danny Lipsasen laita. Kerrostalokyttääjiin rinnastettavat, toisten asioihin puuttujat ovat sitä mieltä, että hänen kanssaan viihtyvät nuoret naiset eivät ole sopivassa seurassa, eivätkä kyvykkäitä päättämään omasta elämästään. Keskustelupalstoilla jotkut huutelevat peräti vanhempia hakemaan tyttärensä kotiin. 

Kun katson Erika Vikmanin itselleen luomaa kuvaa syntisestä naisesta ja laulajasta, ajattelen, että hetkinen... Hänen uralleen ja elämälleen ylipäätään on ollut aika potku suhde Dannyyn eikä se kuulu muille, vaikka molemmat julkisuutta hamuavatkin. Miksi kuuluisi? Aikuisia ihmisiä kumpikin. 

Olisiko ollut aamuisin ilmestyvän iltapäivälehden kolumnisti, jonka malja oli täyttynyt, kun Lipsanen on kirjassaan puhunut mimmeistä. Joten tein eilen gallupin Hyrylän Suurmarkkinoilla naisten keskuudessa. Että mitä he ajattelevat mimmi-sanasta: "Voi, se oli kova juttu, jos kundit sanoivat mimmiksi. Se hiveli tyttöporukassakin, jos sanottiin kovaksi mimmiksi."

Tottakai lähes kaikesta voi syyttää muita tai jakaa ansioita sinne tänne. Kaiken takana ei silti ole nainen, vaikka Eeva Aatamille omenan syöttikin, sillä aivan itse Aatami päätti sen syödä. Usein itselle tapahtuvan juuret ovatkin omissa valinnoissa. Parisuhteitteni syyt eivät ole muissa vaan itsessäni. Vähän samaan tapaan kuin alkoholismi ei istu pullossa, vaan valinnassa tarttua pulloon. Vanha kansa jo ennen minua sanoi, että "vakka on kantensa valinnut". Oli sitten kyseessä Janni, Heidi, Erika, Armi, Marilyn tai Jorma.

2 kommenttia:

Christine Hibbert Cunningham kirjoitti...

Olen ollut haluton ostamaan tätä tyhjää pankkiautomaattikorttia, josta kuulin verkossa, koska kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta ja me molemmat vahvistimme se todella toimii, annoin sen viipymättä. Siitä lähtien olen nostanut kortilta 5000€ päivittäin ja rahat ovat olleet omalla tililläni. Olen niin iloinen, että vihdoin kokeilin sitä ja tämä kortti on todella muuttanut elämäni taloudellisesti jäämättä kiinni, sen todellinen ja todella toimii, vaikka se on laitonta, mutta teki minut rikkaaksi!! Jos tarvitset tämän kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta, tässä on heidän SÄHKÖPOSTI: blankatm156@gmail.com

John Stoner kirjoitti...

Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta.