Toisten rakkauden säätäjät

Tämän kirjoittamista olen vältellyt, sillä aihe on itselleni monen hyvän lisäksi epäonnistumista, alakuloa sekä syyllisyyttä täynnä, sillä olen kulkenut pitkän matkan ja saanut paljon kolhujakin. Kyse on rakkauden eri muodoista, jotka ovat osa jokaisen elämää, vaikka joskus pitää kaivaa vuosi tolkulla sisintään löytääkseen edes jotain. 

Ensimmäinen vaimoni oli sairastanut teininä polion ja käytti liikkuessaan pyörätuolia. Kyynärsauvojen ja jalan tukisidoksen avulla hän myös käveli. Se on vähän väärin kyllä sanottu, sillä pyörätuolilla kulkevakin on lain mukaan jalankulkija. Kun ensi kerran tapasimme ja myöhemmin asuimme yhdessä, käytin alkoholia reilun vuoden käytännössä päivittäin. Kuulin tuttujen ja sukulaistenkin selän takana lausumia, että "mitä se nyt vammaisen naisen otti, olisihan se saanut terveenkin". Vastaavasti tuleva vaimoni sai kuulla, että "tuollaisen juopon otti, sehän vain kyttää ja juo Liisan rahat".

Ne kaikki satuttivat, joten häihimme emme kutsuneet ketään. Emme osanneet erottaa heitä, jotka olisivat tulleet vilpittömästi iloitsemaan rakkaudestamme. Ehkä osa nurinkurista maailmaani on sekin, että vasta Liisan hautajaisissa kuokkavieraana ymmärsin kuinka syvää on rakkauteni häneen. Olen hyvin ylpeä siitä, että yksikään kokemani rakkaus, on se muodoltaan millaista tahansa, ei ole koskaan kuollut sisältäni. 

Yhden merkittävän seikan rakkaudesta opetti toinen vaimoni Päivi rakastamalla minua sellaisena kuin olin. Vastaavasti en itse pystynyt ymmärtämän samaa sukupuolta olevien keskinäistä rakkautta. Enkä sitä, että he eläisivät samanlaisessa, papin vihkimässä avioliitossa kuin minäkin. Harkitsin jopa kirkosta tai avioliitosta eroamista. En muista sanoiko Päivis minua feikkisuvaitsevaiseksi, mutta joka tapauksessa hän kehoitti ajattelemaan asiaa.

Ja minähän ajattelin. Menin itseeni, katsoin peiliin ja tuli ahdasta. Mutta en lähtenyt pois, vaan päätin etsiä suvaitsevaisuutta ja toisten ymmärtämistä sellaisena kuin he ovat. Tavoitteeksi laitoin hyväksyä mahdollisimman paljon sitä, josta voin luopua itsestäni luopumatta.

Varsin pian huomasin olevani kuin ne, jotka eivät hyväksyneet tai ymmärtäneen Liisan ja minun avioliittoa. Vaikka kuinka etsin kuka oli antanut tehtäväkseni tuomita joidenkin rakkauden tai tavat ilmaista sitä laillani, osoittivat sormet aina peilikuvaani. Olin aikani selvittääkseni suhdettani muiden liittoihin muun muassa Aito Avioliitto keskusteluryhmässä. Siellä toinen toistaan hurskaammat tuomitsivat samaa sukupuolta olevien rakkauden osoittaen, että pyhä kirja sanoo niin ja näin. Omaa mielipidettä heillä ei ollut silloin eikä liene tänäänkään. Tähän väliin vietän päivän ja yön jatkaakseni aiheesta huomenna.