Väärien valintojen asiantuntija * 291

Jos ovat lukutottomukseni muuttuneet, samoin on käynyt katselukokemustenkin kanssa. Kun televisio ei ollut joka kodin laite, oli elokuvissa käynti enemmän suosiossa, ehkä vähän ylellisyyttäkin. Huumorista vastasivat Pekka ja Pätkä sekä Speden elokuvat, ulkomaalaisista Ohukainen ja Paksukainen, Majakka ja Perävaunu, mutta myös Jerry Lewis. Kun ikää kertyi eikä tarvinnut jännittää päästikö vahtimestari sisään, mukaan tuli elokuvasalien jännityselokuvia monipuolisesti. Sekä kauhua, jossa piikkipaikalla taisi olla Alfred Hitchcock. Televisioiden koon suureneminen ja kuvalaadun paraneminen kotiteattereineen sekä ohjelmien toistomahdollisuudet sivuuttivat ajanvietteenä lähes tyystin elokuvateatterit. Toki hemmottelen itseäni niissäkin vielä silloin tällöin.

Televisiossa ykkössuosikkeina olivat tietenkin koirat, Lassie sekä Rin Tin Tin. "Lassie palaa kotiin" on minua vanhempi elokuva ja lajissaan ensimmäinen. Se kertoo köyhän yorkshireläispojan ja hänen koiransa välisestä ystävyydestä. Laman takia pojan vanhemmat joutuvat myymään koiran rikkaalle kreiville ja perheen isä joutuu lähtemään armeijaan. Lassie karkaa jatkuvasti uudesta kodistaan, kunnes kreivi vie koiran kauas Skotlantiin. Lassie matkaa kuitenkin takaisin kotiin kohdaten paljon vaaroja sekä ymmärtäen, miten julmia ja onnettomia ihmisiä voi olla. Lopulta Lassie saapuu jouluna kotiin Yorkshireen ja loppu on onnellinen.

Nykyisin seuraan televisiosta harvojen elokuvien lisäksi yleensä yhtä sarjaa kerrallaan jakson tai pari illassa. Kauhuelokuvat ja -sarjat eivät ole minua koskaan oikein sytyttäneet. Tosin poikkeuksiakin on, sillä esimerkiksi Jack Nicholsonin "The Shining - Hohto" on jättänyt ikuisen jäljen muistiini. Myös "Manaaja" on siellä jossakin mielin syövereissä. 

Draamasarjat istuvat hyvin itselleni. Tällä hetkellä viimeisin katsomani on Lumienkelit. Ruotsalaista laatua, jossa tekijöinä tai tuottajina taitaa olla muitakin Pohjoismaita. Monellakin tavalla lähelle elettyä elämääni tulevatkin enemmän tai vähemmän laitapuolen kulkijoiden arki ja rikokset. Niinpä seuraan aiheeseen liityviä sarjoja. On kiinnostavaa etsiä syitä miksi joku diileri tai trokari pitää kantapäätänsä jonkun päihderiippuvaisen otsalla, mutta ostaa silti hänelle myös ruokaa. Tosin siitäkin joskus voittoa käärien.

Harva ihminen kuitenkaan lyö elämänsä niin sanotusti läskiksi, vaan itse kukin yrittää selvitä ja tavoitella parempaa niillä eväillä mitä löytää. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa kuinka selvitä etnisen taustansa kanssa esimerkiksi Malmössä. Siitä kaikesta kertoo juuri päätökseen saamani hyvä sarja "Ohuella langalla". 

Nyt on työn alla ja elettävänäkin englantilainen, Lontoon huumediilereistä kertova "Top Boy". Siinä valkolaisilla ei ole kovinkaan kummoista roolia. Vaikka huumeiden myyminen on jotain alamittaista, kun ajattelen mitä on hyvä ihmisyys, ymmärrän heitäkin. Ehkä siksi, että päihteet ja rikoksetkin tavalla tai toisella ovat olleet osa minua koko elämäni ajan aina "auttajan" ammatiksi saakka. Uskon näkeväni mitä kaikkea on alkoholin, huumeiden ja niihin liittyvän pikkurikollisuuden takana. Sielläkin on tarve ja halu selviytyä läheistensä kanssa huomiseen.

Molemmat sarjat kertovat myös jotain siitä mikä on yksi osa meidän tulevaisuutta, jos yhä useampi ei löydä paikkaansa suomalaisessa yhteyskunnassa. Silloin lain ja laittomuuden kaltevalla pinnalla elävät tekevät omat lakinsa ja maailmansa suomalaiseen yhteiskuntaan.