Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 132

Matti "Huunis" pitää piikkipaikkaa monipuolisten keskustelijoiden listallani. Oli aihe mikä tahansa, olisin keskustellut hänen kanssaan tuntikausia. Sitä joskus teimmekin. Mies on toivottu vieras aina luokseni. Syrjäntakasellekin aikoinaan, jossa paransimme maailmaa päivätolkulla. 

Haapamäen suvun maihin kuului Nakkosvuori. Ei mikään korkea, mutta sen laelta näki kirkkaalla kelillä kauas. Kerran tein sinne Matin kanssa nuotiopaikkaa, jonka valmistuttua hän kysyi milloin aion aloittaa seinien pystytyksen? Tähän minä, että anteeksi kuinka? Huunis jatkoi, että eikö se ole linjassa rakentamistesi kanssa? Että ensin ostit ikkunat ja niiden mittoihin teit piilopirtin. Ajattelin, että nyt on tehty tulisija ja sen jälkeen ympärille rakennetaan talo. 

Mailla on myös neuvostosotilaiden hauta, josta Keuruun museo sanoo sivuillaan näin: Pihlajaveden ja Haapamäen puolivälissä sijaitsevalle metsähautausmaalle on haudattu 11 neuvostosotilasta. Näiden muistoksi on pystytetty betoninen muistomerkki, jossa on metallinen viisisakarainen tähti.Valvontakomission toimittamassa muistomerkissä on vain venäjänkielinen teksti, jonka suomenkielinen käännös on "Tässä on haudattuna yksitoista (11) neuvostoliittolaista sotilashenkilöä". 

Monesti olen käynyt haudalla ajattelemassa isääni ja äitiäni sodissa sekä omaa mitättömättömyyttäni. Mutta myös sitä, kun museo puhuu hautausmaasta, niin onko metsään haudattu muitakin, joista ei ole jäljellä jälkeäkään. Siitäkään ei ole varmaa tietoa miksi he ovat hautattu juuri sinne tai miten he ylipäätään kuolivat ja oliko joukossa myös naisia. 

Elämästä Syrjäntakasella on paljon mieltä liikuttavia tarinoita, täynnä iloa ja täynnä surua. Seppäläisen Timppa piti laiturin päässä auki avantoa, jonne saunan lomassa pulahtelimme pitkin talvia. Kun Syrjänlammen jäällä ei ollut lunta, Marko ajeli siellä paljon polkupyörällään ristiin rastiin. Sanoin hänelle, että ei tarvitse olla ennustajaeukko nähdäkseen, että ennemmin tai myöhemmin tuosta ei hyvää seuraa.

Kun ilta ehti, tuli sisään läpimärkä ja viluinen poika. Katsoin aikani kylmästä hytisevää pientä miestä ja totesin: "Pyörän vissiin jätit avantoon?" Aamulla ongimme fillarin ylös. Kysymykseni hän muistanee ikänsä. Tiedä sitten oppiiko sille koskaan ääneen nauramaan. Ehkä siinä ei hänen mielestään ole mitään hauskaakaan. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää päivää herra

Tarjoamme lainoja yksityisille ja kaupallisille yhteisöille erittäin alhaisella 3 prosentin vuotuisella korolla, takaisinmaksulla 1 - 25 vuotta. Annamme lainoja välillä 5000-500000000. Tämän tarkoituksena on poistaa Bad Creditin kasvava historia ja tuoda vakaa voitto sekä yrityksellemme että asiakkaillemme.

Menetätkö unta öisin huolestuttaessasi kuinka saada lainaa? Yhteyshenkilö: Paul Lainevirasto nyt sähköpostitse: paulhelpfund@yahoo.com tai WhatsApp: +91 963289 2493

Tarjoamme lainaa matalalla korolla, 3%, ja tarjoamme.

* Henkilökohtaiset lainat
* Velan vakauttamislainat
* Pääomasijoitus
* Yrityslainat
* Koulutuslainat
* Asuntolainat
* Lainat mistä tahansa syystä

Saat kiireellisiä tietoja palaamalla meihin heti. paulhelpfund@yahoo.com tai WhatsApp: +91 963289 2493
Terveiset
Herra Paul Moritz