Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. toukokuuta 2020

Omia polkuja kulkevien kauppa ja Muistojen merikontit

Vaikka en montaa kertaa elämässäni ole muuttanut, kuten ei Päiviskään, on tavaraa kertynyt vuosi vuodelta enemmän. Vuosikymmenten tai oikeastaan vuosisadan aikana melkoinen määrä, sillä jotain vanhempieni jälkeenjättämää on kulkenut mukana.

Kerran sain ajatuksen, että jos löydän halvan myymälätilan, niin perustamme vanhojen tavaroiden putiikin ja myymme mitä voimme. Niin syntyi Hyrylän keskustaan, entisen poliisi Laineen talon alimman kerroksen putkatiloihin Omia polkuja kulkevien kauppa.

Se oli mukavaa aikaa, sillä mukana oli oivaa väkeä, kunnes kunta lopetti yhteistyön tältä osin Elämän tähden yhdistyksemme kanssa. Syy ei ole koskaan minulle selvinnyt, joka oli ja on yhä perin outoa.

Muutenkaan emme päässeet toivottuun lopputulokseen, sillä jonkun vuoden kuluttua lopettaessamme tavaraa oli enemmän kuin aloittaessa. Niitä myin vielä jälkeenkin päin monta pakettiautokuormallista mäntsäläläisen Kippari-kirppiksen kanssa.

Kaikki mikä jäi ja on, on odottanut kolmessa merikontissa jo vuosia siistijäänsä Jokilaaksossa. Tänä kesänä on sen aika.

En halua hävittää mitään ehjää enkä aina rikkinäistäkään, sillä minulle jokaisella esineellä on tarinansa. Ehkä joillakin myös sielu. Kuten pienen lapsen räsynukella. Usein istahdankin jonkun esineen kanssa muistoihini juuttuneena.

Näin Tapsa Rautavaarakin ullakolla kädessään Isoisän olkihattu. Kun kuuntelee laulun keltaisen linkin alta, ymmärtää mitä tarkoitan.

Näin syntyivät Muistojen merikontit, joiden sisällöllä on paljon enemmän kerrottavaa kuin koskaan saan tietää. Sillä usean yön aikana oli kauppamme oven eteen ilmestynyt tavaroita, joista en tiennyt mitään. En edes tuojaa.

Tänä kesänä niitä järjestän, kun saan ensin hyllyköt tehtyä. Niidenkin suunnitteluun meni pari vuotta, sillä tahdoin jostain tulleet rullakot hyötykäyttöön.

Ei kommentteja: