Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 29. toukokuuta 2020

Kapuloita lainrikkojien rattaisiin

Eilen kirjoitin varkaista ja lupasin palata asiaan mitä tekisin, jos valta olisi.

Meillä on melkoinen määrä tekemistä ja joskus vailla päämäärääkin olevia, joiden joka tapauksessa tulee saada ruokansa, kotinsa ja muu toimeentulonsa jostakin. Loppupelissä työttömyyskorvauksista ja harkinnanvaraisistakin toimeentulotuista.

Silloin ehkä alle 1000 euron tuloilla yhteiskunta maksaa lisäksi asumisen, lääkkeet, lääkärit ja mitä kaikkea siihen lain mukaan kuuluukaan. Arvelen tähän kaikkeen menevän yhteiskunnan verorahoja ehkä liki 1500 euroa kuukaudessa per lärvi.

Mutta vaihtoehtojakin on, joista tässä yksi.

Noin kuukauden koulutuksella olet järjestyksenvalvoja ja siihen kolme kuukautta lisää, niin olet hankkinut lisäksi vartijan pätevyyden.

Järjestyksenvalvojan tehtävänä on ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta toimialueellaan. Tehtävissä voi toimia poliisin hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti järjestyksenvalvojan peruskurssin, muistaakseni 40 tuntia ja kurssikokeen.

Vastaavasti vartijan peruskoulutus (120 h) muodostuu väliaikaisen vartijan koulutuksesta (40 tuntia) sekä vartijan koulutuksesta (80 tuntia), jotka ovat myös osa vaativampaa koulutusta. Securitas esimerkiksi tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden hakeutua suorittamaan turvallisuusalan ammattitutkintoa työn ohella. Tällöin vartijan peruskoulutus voidaan hyväksilukea osaksi tutkintoa.

Turvallisuusalan ammattitutkinto onkin jo pitempi juttu, joka voidaan suorittaa siis myös oppisopimuksella.

Mutta mihin työhön sitten järjestyksenvalvojan ja vartijan, yhteensä neljän kuukauden koulutuksen saaneita kouluttaisin ja palkkaisin? Palkkaisin helpottamaan sitä poliisin työtä, mitä heidän ei ehkä edes pitäisi tehdä. Eikä heillä ole siihen kunnolla aikaa nytkään.

Sitä on muun muassa rangaistavaksi kesäkuun alusta tuleva tarpeeton ajelu. Mutta myös ilkivallan teot, järjestyshäiriöt, roskaaminen, anastukset, varkaudet ja mitä kaikkea epäkuranttia ympärillämme tapahtuukaan.

Vaikka koulutettavien ja palkattavien työntekijöiden ei alueensa siisteyden ylläpitämisen lisäksi tarvitsisi tehdä muuta kuin tarkkailla ympäristöä ja omaa kaupallista tai teollista aluetta sekä lähiöitä, olisi työ mielekästä ja taatusti hintansa väärti. Lähes jokaisella on nykyisin omasta takaakin kamerallinen kännykkä, jolla voi taltioida tapahtunutta, jos ei itsellä riitä eväät tai valtakirja puuttua johonkin.

Puolet palkka- ja koulutuskuluista olisi hankittu sillä, että työtön on työllistetty. Loppuja katettaisiin ansiotulojen veroilla. Lisäksi alueen yrittäjät ja asukkaat varmasti maksaisivat osansa turvallisuudesta ja tiedosta, että joku valvoo joka yö koti- ja työpaikan kulmilla sekä kaduilla vähintäänkin tarkkaillen ja ilmoituksia tehden asianmukaisesti.

Mutta missä ovat lainrikkojien lisäksi muut häviäjät?

Ei kommentteja: