Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Äiti

Kun jäin Jokilaaksoon yksin, otin yhdeksi projektiksi tehdä joillekin juhlapyhille henkilökohtaisempaa merkitystä ja sisältöä. Yksi niistä on kansallinen veteraanipäivä, jolloin käyn istuttamassa vanhempieni ja siskoni haudalle jotain.

Toinen on kansainvälinen äitienpäivä, joka taitaa olla nykyisin toukokuun toinen sunnuntai. Suomessa sitä on juhlittu suunnilleen itsenäisyytemme ajan.

Siihen sopii erinomaisesti Irwin Goodmanin äitienpäivälaulu, joka ei liene kaikille edes tuttu. "Äiti" on kauneinta Anttia, joka kannattaa hiljaa itsekseen sanoineen kuunnella.

Vähän melankoliseen äitienpäivääni kuuluu Jokilaakson Pienen Vihreähuoneen automaattisen kastelulaitteen asentaminen ja vihreäksi tekeminen. Tänään istutan sinne yhtä ja toista siemenistä Merikonttikodin ikkunan edessä vajaan kuukauden aikana kasvattamaani. Kurkkua, tomaattia, sipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa ja mitä milloinkin.

Huvittava, pieni yksityiskohta on ruohosipuli. Vuosia yritin saada sen kasvamaan kasvihuoneessa enkä onnistunut. Sitten luovutin ja nyt se on kevään ensimmäisten vihreiden joukossa, vaikken edes kastelisi saati antaisi muutakaan kasvuvoimaa.

Ulkopuolella, kennoseinän vieressä on jo maassa perunoita 8 kappaletta 😁 sekä kahta laatua herneitä yksi penkillinen. Niille voi käydä huonosti ja ehkä selviytyjä on vain yhdellä seinustalla jo aiemmin istuttamani 🍓. Sitten on kaksi kuution laatikkoa puolillaan multaa, jonne olen roiskinut silloin tällöin ylivuotisia siemeniä. Jotka innostuvat joskus kasvamaan ja joskus eivät. 

Tänä vuonna kasvihuoneen hennot kasvit eivät selviä kesään ilman yölämmitystä. Viime yönä oli nimittäin mittarista riippuen 3-5 astetta pakkasta Jokilaaksossa.

Olen nukkunut kasvihuoneen vieressä Matkakodissa kaksi yötä ja testannut minkälaisella lämmityksellä Pienen Vihreähuoneen lämpö pysyy plussalla. Kasvien lisäksi myös minä olen tarvinnut Fortumin Vihreää sähköä, miten tuotettua se sitten lieneekään. 

Merikonttikodissa olisin selvinnyt yön yli ilman lämmitystä, sillä aamulla sisälämpö oli 19°. Silti takassa loimuaa nyt elävä tuli.

Olit äiti minulle kovin rakas. Jos en olisi ollut niin itsekäs tai ainakin ajattelematon eläissäsi, olisin ilmaissut sen paremmin. Mutta ehkä tämä äitienpäivätoivotukseni tavoittaa sinut jotenkin.... 💞. 

Ei kommentteja: