Filippiineillä, osa 18

Eilen kirjoitin mielestäni harmittoman blogin Filippiinien joukkoliikennevälineistä ja takseista. Tricyklestä eli sivuvaunullisesta, kevyestä moottoripyörästä ja jeepeistä, joiksi kutsuin jeepnei(y?)tä, sillä jeeppi tuntuu olevan ainakin täällä missä minä olen kansan enemmän käyttämä nimitys.

Mutta kaikille kaikkitietäville suomalaismuukalaisille sekään ei sopinut, vaan ojennusta tuli oikein kaksin käsin ja  kappalein. Joista en ota opiksi, vaan kutsun niitä edelleen jeepeiksi, kuten iso osa paikallisistakin.

Kun en näyttänyt ottavan onkeeni, tuli tehostukseksi myös läjäpäin kuvia selitysten kera tästä lähes kansallissymboliksi kohonneesta joukkokulkuneuvosta. Vaan eipä ollut kuvien joukossa ainuttakaan uuden painoksen Toyotaa, joita myös on ilmestynyt katukuvaan. Olisikin ollut avartavaa lukea kutsuisiko tämä asiasta kanssani erimielinen niitä ehkä japneyksi.

Mutta tällä kertaa ei päästy kinaamisessa palstoilla kuin lähtöruutuun, kun ylläpito vihelsi pelin poikki. Tai sitten asiaan puuttuivat korkeammat voimat. Niin tai näin, tämä hengen heimolainen on samaa rotua kuin minä. Mutta erojakin meillä on. Minulle on tärkeää saada vallalle olevaksi oikein mahdollinen mielipide, mutta tälle kollegalle tärkeintä lienee olla eri mieltä.

Mutta minä en siihen käämejäni polta, ennemmin ylläpito. Ja niissä ryhmissä, joissa olen sitä itse, ei hevin sensuurikaan iske.

Kun ajattelen mahdollisesti kutsumuksella työtään tekevää katsastusmiestä tai -naista tai muuta, jonka tehtävä on tarkastaa ajoneuvojen tieliikennekelpoisuutta, on varmasti monia tilanteita, joissa hän voi kokea olevansa niin sanotusti omassa elementissään. Varmasti yksi olisi mainitut kulkuvälineet, jos niistä pitäisi tehdä Suomen lainsäädännön mukaisia.

Pidän kuitenkin kovasti niillä matkustamisesta. Enkä vähiten siksi, että voin kokea olevani tavallisten ihmisten keskellä. Oma jännityksensä jeepissä tulee siitä lähteekö se käyntiin ja pysyykö se kulkukelpoisena koko matkan.