Filippiineillä, osa 19

Aamulla olimme jälleen kolmipyörällä liikkeellä puolen tusinan hengen voimin.  Suuntana James L. Gordonin kunnallinen sairaala ja tarkoituksena big maman saaminen leikkauspöydälle.

Mutta eihän se mennyt nytkään kuten ajattelin, vaan yksi toisensa jälkeen kääntyi hospitalin ovelta takaisin. Syy oli aseistetun vartijan mukaan lääkärin loma. Ajattelin, että ehkä ovimiehellä oli yhtä loistava englanninkielen taito kuin minulla, sillä tuskin koko sairaala kiinni on yhden legurin loman vuoksi. Varmaa oli kuitenkin se, että tänään ei ollut big maman leikkauspäivä.

Yht'äkkiä minulla oli taas koko päivällinen suunnittelematonta aikaa. Joten osa joukosta lähti kotikulmille ja itse jäin joukkoineni kaupungille.

Ensi kerran kolmeen viikkoon päätin tutustua hieman siihen kuinka se joukko täällä, joka ei näytä yhtä omituiselta tai rosoiselta kuin minä, shoppailee tai viettää aikaansa rannalla.

Tottakai ymmärrän, että täälläkin on turisteja ynnä muita muiden maiden eläjiä pilvin pimein. Mutta ei minun mestoilla.

Kolmen viikon aikana olen havainnut vain kaksi muukalaista. Ensimmäinen oli kotikulmilta minua suurempi, vaalea, arvatenkin jenkki, koska paidassa luki kissan kokoisin kirjaimen USA.

Toisen muukalaisen löysin nyt rantahiekalta aamutuimaan. Hänestä ei näkynyt blondin tukan lisäksi juuri muuta kuin pakarat, joissa ei lukenut kansallisuudesta mitään. Tosin ei niihin olisi paljon tekstiä mahtunutkaan 🤣🤣. Muunmaalaiseksi tämän rannan erakon päättelin siitäkin, että tuskin paikallinen siellä yksin lähes nakuna aikaansa viettäisi.

Muuten elo ja olo siellä osassa kaupunkia, joka ainakin osan elannostaan saa turismista, on kuin missä tahansa vastaavassa paikassa. Ei miltään osin aineellisesti niin köyhää, kuin missä itse arkeani vietän.

Jotenkin en osaa viihtyä juuri siellä, jossa elämä on kuorrutettu rahalla. Minulla on tällä hetkellä kaikki mitä tarvitsen peltikaton alla, 20 m² huoneesssa. Jonka jaan äidin ja hänen 4 lapsensa kanssa. Edustan pienen, muutaman neliön terassin vastaavasti jaan anivarhaisesta iltamyöhään 10 hengen, kanojen ja kukkojen sekä kolmen koiran kanssa.

Joskus ajattelin ja ajattelen vieläkin naisia, jotka aamusta iltaan yöllisine herätyksineen jaksavat lasten kanssa hihojaan polttamatta. Nyt tiedän, että lehmän hermojen lisäksi siihen tarvitaan ainakin suunnaton rakkaus lapsiin.